Arkisto: heinäkuu 2008

Sunnuntaina 20. heinäkuuta 2008

Rockin rakeiset kasvot

“Täällä on sitten mukana tällaisia ihan hurjia roolivaatteita”, sanoo museon opas perässään kulkevalle pienelle ryhmälle ja osoittaa Anton Corbijnin Star Trak -sarjan kuvaa, jossa alaston, epämuodostunut Chris Cunningham istuu pyörätuolissa. Opas ei kerro, että roolihahmo on Rubber Johnny, kellariin lukittu friikki hämmentävässä lyhytelokuvassa, joka on Cunninghamin ohjaama ja käsikirjoittama ja pohjautuu Aphex Twinin musiikkiin.
Yritän pakoilla […]

Lauantaina 19. heinäkuuta 2008

Say no to leggin(g)s!

Nyt se on loppu, nimittäin leggingsien käyttäminen. Olen niiiin kyllästynyt niihin - paitsi siksi, että neljällä viidestä vastaantulevasta nuoresta naisesta on jalassaan sellaiset (myös näillä keleillä, kun ihan hyvin pärjäisi ilmankin), myös siksi, että ne ovat ihan liian helpot. Kaipaan haastetta omaan pukeutumiseeni!
Mitä silloin tehtiin, kun leggingsit eivät olleet hip ja in? Silloin pidettiin […]

Lauantaina 19. heinäkuuta 2008

Heinäkuun marjaisa väriteema

Olen viettänyt lomani viimeiset päivät kiipeillen kirsikkapuussa ja ahmien kirsikoita (vanhempieni pihan laitaan on kasvanut itsekseen kauan sitten lahonneen ison kirsikkapuun jälkeläinen, joka pukkasi tänä vuonna ihan erityisen paljon satoa, eivätkä linnut ehtineet saaliinjaolle ennen minua).
Kirsikat ovat paitsi hyviä, myös kesän väriteemaan sopivia.

Ja koska kesä edelleen katsotaan kalenterista, kaupungille mennessä pukeudutaan kesämekkoon ja […]

Keskiviikkona 16. heinäkuuta 2008

Pussihousukansalainen

Yleisön pyynnöstä pussihousukuvia:

Designpussihousut ovat harmaata puuvillaa ja niissä on korkea vyötärö, paljon kivoja laskoksia ja nappilistat lahkeissa. Niiden merkki on Miriam Ponsa ja tuote on Product of Barcelona (paikallista tuotantoa siis). Miriam Ponsan nettisivut ovat näköjään ns. vaiheessa, mutta matkailijoille tiedoksi, että liike löytyy Barcelonan El Bornin kaupunginosasta, C/ de la Princesan varrelta (läheltä Jaume […]

Tiistaina 15. heinäkuuta 2008

Muistikuvia Brooklynista

Se haikeansuloinen tunne, kun hyvä kirja on loppunut liian nopeasti. Tällä kertaa sen aiheutti uusin Paul Auster -suomennos Sattumuksia Brooklynissä (The Brooklyn Follies), jonka ahmin parissa päivässä löydettyäni sen sattumalta kirjakaupasta. Austerin tapa kirjoittaa vie minut mukanaan joka kerta, hän antaa pienelle ihmiselle elämää suuremman äänen ja kertoo yhtä aikaa monta tarinaa, joiden käänteet ovat […]

Perjantaina 11. heinäkuuta 2008

How are things on the west coast? I hear you’re moving real fine

Vietin ajankohtaan nähden kylmän, mutta sittenkin aurinkoisen sunnuntai-illan länsi-eikun lounaisrannikolla (no, Helsingistä katsoen lännessä) Ruisrockissa. Festareilla käynti oli ns. täsmäisku, eli tsekkasimme neljä viimeistä niityn puolella esiintynyttä bändiä, emmekä edes käyneet perinteisemmällä festarialueella rannan puolella.
José Gonzáles oli hyvä ja taidokas, mutta festareilla hiukan väärässä paikassa (telttalava tosin oli parempi kuin avonainen lava olisi ollut). Setti […]

Torstaina 3. heinäkuuta 2008

Tuliaisia helteisistä kaupungeista

Vähän aikaa sitten haaveilin punaisista kengistä, nyt minulla on niitä kaksin kappalein! Ja ne ovat tietenkin peräisin punaisten (ja kaikkien muidenkin väristen) kenkien luvatusta maasta, Espanjasta. (Tai siis Kataloniasta, jos ollaan tarkkoja.) Vähän yli viikon mittainen blogihiljaisuuteni selittyy siis sillä, että olen nauttinut 35 asteen helteestä, auringosta, kenkä- ja vaatetarjonnasta, kaupunkien kaduista ja erinomaisesta ruoasta, […]