Tiistaina 15. heinäkuuta 2008

Muistikuvia Brooklynista

Se haikeansuloinen tunne, kun hyvä kirja on loppunut liian nopeasti. Tällä kertaa sen aiheutti uusin Paul Auster -suomennos Sattumuksia Brooklynissä (The Brooklyn Follies), jonka ahmin parissa päivässä löydettyäni sen sattumalta kirjakaupasta. Austerin tapa kirjoittaa vie minut mukanaan joka kerta, hän antaa pienelle ihmiselle elämää suuremman äänen ja kertoo yhtä aikaa monta tarinaa, joiden käänteet ovat aina tuntemattomia.

Mietin vähän aikaa, mitä voisin sanoa Brooklynissä tapahtuvista sattumuksista, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että mieluummin suosittelen teitä lukemaan niistä itse. Kirjoja, elokuvia ja tarinoita yleensä pitäisi aina päästä lähestymään tietämättä niistä mitään etukäteen. Täydelliset yllätykset ovat parhaita. Austerin tapauksessa tosin ei voida puhua ihan täydellisestä yllätyksestä, koska nimi on enne parhaudesta - mutta yllätyin silti positiivisesti.

(Kirjan suomalainen kustantaja ei ilmeisesti ole ymmärtänyt yllätyksen voimaa, sillä kustantajan sivuilta löytyvässä kirjaesittelyssä (jota en aio linkittää tähän) paljastetaan kirjasta aivan liian paljon. Lukekaa mieluummin kirja.)

Kirjan nimi paljastaa sen tapahtumapaikan, joten siitä puhuessani en spoilaa tarinaa teille. Viimekeväisellä New Yorkin reissullamme halusin nimenomaan käydä Brooklynin Park Slopessa, koska halusin nähdä, millaisissa maisemissa vuosikausia fanittamani Auster asuu ja missä hänen tarinansa tapahtuvat. Kun äsken kävin uudelleen läpi reissulla otettuja valokuvia, tajusin, että tuota Smoke-elokuvan tapahtumapaikkaa lukuunottamatta en ottanut Park Slopesta yhtään kuvaa. Muistan kyllä vielä, miltä siellä näyttää. Oikeastaan niin on parempi, haalistuneet muistikuvat sopivat Paul Austerin kertomusten seuraksi paremmin kuin valokuvissa säilyneet tarkat yksityiskohdat.

4 vastausta aiheeseen “Muistikuvia Brooklynista”

  1. Anna:

    Kuulostaa mielenkiintoiselta! Pitää varmaan tutustua tuohon kirjaan.

    Kaupunkitunnelmista tuli mieleen: kai saamme lukea vielä lisämuisteloita Barcelonan ja Madridin reissulta?? (oli muuten hienoja otoksia ilmestynyt Flickriin!) Olis kiva. :) Ja tietty esittelyä kesäloman aikana tehdyistä löydöistä, tuliaisista…

  2. sugar kane:

    Mähän en vaan saa otetta Paul Austeriin, mikä on aika käsittämätöntä, koska sen perusteella, millaisista kirjoista yleensä tykkään, mun just pitäisi. No, täytyy koittaa tätä mainitsemaasi vielä.
    Sen haikeansuloisen tunteen tunteen kyllä tiedän erittäin hyvin. Itse luin juuri uusiksi Jeffrey Eugenideksen Middlesexin, ja suosittelen sitä sinullekin, jos et ole vielä lukenut, ja vaikka olisitkin! Kaunista ja hauskaa yhdessä paketissa, ja vielä 70-luvun Amerikkaa.

  3. Anu:

    Anna, täältä saa kyllä lainaksi, ostin sen siis itselleni.

    Madridin ja Barcelonan tunnelmia on kyllä tulossa, kunhan saan ajatukseni kasaan.

    sugar kane, mitä kirjaa olet yrittänyt Austerilta lukea? Tuo Sattumuksia Brooklynissa voisi olla hyvä alku, siinä on hiukan kepeämpi meininki kuin äijän vanhemmissa kirjoissa. Illuusioiden kirja on kyllä edelleen paras.

    Middlesex on hyvä lukuvinkki, laitanpa tilaukseen kirjastosta.

  4. Anna:

    Kiitos; lainaan mielelläni tuota kirjaa!

    Kiva että on tulossa lisää kaupunkijuttuja!

Kerro: