Keskiviikkona 23. heinäkuuta 2008
Laukkukatsaus
Näillä mennään soturikuningatar-syksyyn:
Takana violetti Beatriz Furest -laukku, oikealla Camperin nahkapalalaukku (”Camper for hands”, niinkuin ne sanovat) ja edessä sininen Lumi Accessories -laukku. Niitä vaihdellaan fiiliksen, tilantarpeen (sitä tarvitaan useimmiten PALJON) ja vaatteiden värityksen mukaan.
Raahaan päivittäin mukanani sellaisia tavaramääriä (ihmettelen joskus itsekin, miksi…), että olkapää on välillä kovilla. Olenkin jo pidemmän aikaa katsellut laukkukaupoissa sillä silmällä olkalaukkuja (siis sellaisia pitkähihnaisia), mutta Se Oikea ei vielä ole tullut vastaan. Eipä sillä, että sen löytymisellä olisi mikään kiire, koska nuo kuvassa olevat ovat jo minun. Ja niitä voi toki välillä kantaa myös kädessä tai käsivarrella.


Keskiviikkona 23. heinäkuuta 2008 klo 14:43
Ihkui kaikki! Camperin laukku eritoten on tosi kaunis ja sopiva rynnäkkökiväärin kantamiseen, vai miten se sanonta ennenmuinoin menikään :)
Keskiviikkona 23. heinäkuuta 2008 klo 15:39
Jos on oikein pieni rynnäkkökivääri, niin se ehkä mahtuisi sinne kaiken muun roinan sekaan.
Keskiviikkona 23. heinäkuuta 2008 klo 21:56
Noi on niin hienoi! Varsinkin Camperist tykkään tosi paljon! Mulle kans!
Keskiviikkona 23. heinäkuuta 2008 klo 21:58
Eikä! Olen himoinnut Lumi-laukkua pienen ikuisuuden! Nyt on kyllä varmaan pakko käydä hakemassa oma… Olen aikaisemmin selvittänyt asiaa jo niinkin pitkälle, että jos Helsingistä ei löydy jotain tiettyä mallia, niin Antwerpenin showroomista voi sellaisen tilata sähköpostitse ;)
Onko laukku käytössä mukava/kätevä?
Keskiviikkona 23. heinäkuuta 2008 klo 23:02
Anna, tuollaisia Camperin laukkuja ei vain taida saada täältäpäin… Nettikaupassa ei ole ainakaan vielä näkynyt (toivottavasti syksyllä!) ja Madridin ja Barcelonan Camper-kaupoissa näkyi vain kankaisia laukkuja. Mutta tykkään kyllä kovasti.
seireeni, tuo laukku on käytössä tosi kätevä, siinä on tarpeeksi taskuja että kamat pysyvät järjestyksessä. Olen pitänyt kännykkää tuossa poikittaisessa vetoketjullisessa taskussa.
Mulla on itse asiassa yhteensä viisi Lumi-laukkua, tuon lisäksi kolme erikokoista Supermarket Bagia ja pieni sininen satulalaukku pitkässä hihnassa. Olen investoinut niihin useamman vuoden aikana, koska ovat laadukkaita ja kestäviä ja vielä muutama vuosi sitten ne olivat paljon halvempia kuin nykyään. Varsinkin iso musta Supermarket Bag on oikein hyvä sadekeli- ja festarilaukku, se on nahkaa, mutta hylkii vettä ja muuta sotkua.