Perjantaina 11. heinäkuuta 2008
How are things on the west coast? I hear you’re moving real fine
Vietin ajankohtaan nähden kylmän, mutta sittenkin aurinkoisen sunnuntai-illan länsi-eikun lounaisrannikolla (no, Helsingistä katsoen lännessä) Ruisrockissa. Festareilla käynti oli ns. täsmäisku, eli tsekkasimme neljä viimeistä niityn puolella esiintynyttä bändiä, emmekä edes käyneet perinteisemmällä festarialueella rannan puolella.
José Gonzáles oli hyvä ja taidokas, mutta festareilla hiukan väärässä paikassa (telttalava tosin oli parempi kuin avonainen lava olisi ollut). Setti olisi toiminut paremmin intiimimmässä sisätilassa, esimerkiksi Kultsalla.
Kent rokkasi mukavasti ainakin kauempaa katsottuna. (Emme vielä Kentin keikan aikana malttaneet poistua kalja-alueelta - varsinkin, kun olin unohtanut paperit kotiin ja pelkäsin, etten pääse toista kertaa portsareiden haukansilmien ohi kaljakarsinaan näyttämättä niitä. Ainakin toissavuonna niitä vielä kyseltiin.) Koska näin Kentin viimeksi viime marraskuussa, tämä keikka ei oikeastaan tarjonnut yllätyksiä. Ne on vaan hyviä.
Luulimme ensin, että The National on kadottanut laulajansa ja vaihtanut tilalle jonkun satunnaisen roudarin, mutta ilmeisesti kadoksissa olikin vain laulajan ääni. Levyjen letkeänmatalan baritonin tilalla oli omituista raakkumista, joka ensi alkuun vei vähän fiilistä, mutta bändi soitti niin hyvin, että lopulta kummalliseen laulusoundiinkin tottui. Bändin kiertue on näköjään jatkunut viime vuoden toukokuusta asti, joten ehkä kaveri on karjunut äänensä loppuun jossain vaiheessa.
Interpol oli coolimpi kuin kukaan koskaan (kaverit tulivat festarikeikalle ykköset päällä, tsekatkaa hienot kuvat Karhuherralta) ja bändin kosketinsoittaja riikinkukon sulalla koristeltuine valkoisine hattuineen vielä enemmän. Ja sitäpaitsi ne vielä rokkasivat aivan loistavasti omalla viileällä tavallaan. Samoin teki yleisö, ja bändi vaikutti jopa hieman yllättyneeltä siitä, miten tohkeissaan suomalainen festarikansa oli varsinkin ekan levyn hittibiiseistä. Fanitan bändiä edelleen silmittömästi, ja nyt onkin kova paikka miettiä, kumpi keikka oli parempi, tämä vai kolme vuotta sitten Barcelonassa näkemäni.
(Pahoittelen päivitysten satunnaisuutta, mutta olen lomalla, enimmäkseen myös internetistä. Paluu ruotuun tapahtuu vasta viikon kuluttua.)
Lauantaina 12. heinäkuuta 2008 klo 0:19
Tänks, things are pretty good here on the west coast. Sunnuntai-illan keikkojen jälkihöyryillä on puksutellut aika kivasti useamman päivän. The National yllätti puskista olemalla upea, Kent oli hienoa nähdä kolmen vuoden tauon jälkeen - ja löytyihän se Ruissalon kokoinen kitaravallikin loppua kohden - ja se Interpol… no, se oli hyvin vaikuttava. Täydellinen se olisi varmasti ollut teltassa The Nationalin tavoin. Mutta kaikin puolin hienolta kuulosti soitto.
Kuvia on itse asiassa lisääkin, hihkaise jos haluat itsellesi muistoksi.
Lauantaina 12. heinäkuuta 2008 klo 13:51
Minä en oikein vieläkään osaa päättää, mitä mieltä olen The Nationalista - keikka olisi ollut aivan täydellinen, jos laulajan ääni olisi ollut kunnossa. Mutta kyllähän se nytkin toimi ihan ok.
Olisi kiva saada kuvia muistoksi, omat otokseni rajoittuivat pokkarikameralla yleisön seasta roiskimiseen, eli niissä näkyy lähinnä videoscreeniä.
Lauantaina 12. heinäkuuta 2008 klo 20:02
Tuo Interpolin keikka oli tosiaan vallan mainio - kyllä Paul Banks on ihana! En oikeastaan tiedä mikä kolmesta näkemästäni Interpolin keikasta on paras, mutta kaikki ovat olleet omalla tavallaan upeita. Tietyssä mielessä hellin kyllä muistoa Tukholman Mondo-klubin keikasta, sillä bändi oli tuolloin vielä niin “pieni”, että todella pääsin eturiviin flirttailemaan Paulin kanssa. Kaikki kolme keikkaa sijoittuvat kyllä kevyesti oman keikkatoplistani kärkikastiin.
Mutta maagiseen sarjaan kuuluu vain kaksi konserttia. Toolin keikka Ruisrockissa pari vuotta sitten sekä eilinen Brucen keikka Helsingissä. Jon Landauta mukaellen: Olen nähnyt ihmeen ja elävän legendan ja sen nimi on Bruce Springsteen.
Sunnuntaina 13. heinäkuuta 2008 klo 16:47
Mä olen nähnyt Interpolin aikaisemmin Tukholmassa festarilla ja Berliinissä Columbiehallessa. Se Berliinin keikka oli näistä varmaanki paras, lähinnä miten hienosti musiikki ja visushow yhdistyivät.
Ruisrockin keikka oli paljon parempi kuin Tukholmassa Acceleratorissa viime vuonna, vaikkei sekään mikään keskinkertainen ollut. Turussa ne vaan tuntuivat vetävän sillä kuuluisalla 11:sta.
Bändi myös puhui yleisölle enemmän mitä kahdella aikaisemmalla keikalla yhteensä ja tosiaan tuntuivat olevan todella mielellään siellä soittamassa. You are fuckin awesome tais tulla pariin kertaan ja Sam Fogarinon heittämä kisuttelu keikan jälkeen oli aika mainio.
Sunnuntaina 13. heinäkuuta 2008 klo 19:55
Sinulle on tunnustus blogissani!
Sunnuntaina 13. heinäkuuta 2008 klo 22:41
Anna, Paul Banks on kyllä ihana, mutta niin olivat myös kosketinsoittaja ja se itsekseen joraileva kitaristi. Ja tietenkin Carlos ja tuulitakki… muistelen, että Barcelonassa bändi oli vähän rennommin pukeutunut, joten fiiliskin oli vähän erilainen.
Noin yleisesti keikkojen tuomista fiiliksistä tuli mieleeni, että aika iso osa fiiliksestä tulee yleisöstä - niin oli ainakin mainitsemasi Toolin kohdalla. Jos fanit eivät olisi olleet niin messissä, ei bändi varmaankaan yksinään olisi yltänyt maagisiin mittoihin.
Mikko, mä huomasin myös tuon, että bändillä näytti olevan hyvä meininki ja itsestäni ainakin tuntui tosiaan siltä (Paul Banksin söpöä hymyä videoscreeniltä katsellessa…), että ne olivat jopa vähän yllättyneitä suosiostaan. Fucking awesome!
seireeni, kiitoksia kovasti!
Torstaina 24. heinäkuuta 2008 klo 0:54
Voi, täältä löytyi muitakin Interpolia ja etenkin Paul Banksia diggaavia! Sellaisen miehen kun saisi ;) Se tyyli, koko lavaesiintyminen.
Tuo Ruisrockin keikka oli yksinkertaisesti mahtava, ja todellakin, näyttivät he olevan vähän ihmeissään suosiostaan - onhan se tottakin, että Suomi on vähän täällä kaukana pohjoisessa jossain, mutta osataan täälläkin hyviä bändejä diggailla! Ja keikka oli oikeastikin hurjan hyvä. Ystäväni, joka oli keikkaa katsomassa, muttei Interpolista ollut aikaisemmin kuullut, totesi, että tässä kyllä keskitytään ihan täysillä siihen olennaiseen, eli musiikkiin, ei mihinkään joraamiseen tai extrashown vetämiseen. Se tapa vetää koko keikka läpi, oli niin vakuuttava. Oi että!
Ja tunnelma yleisössä oli mahtava! Huomasi vain, että porukka on ihan fiiliksissä, ja tuli itsellekin pakonomainen tarve hyppiä. Etenkin kun Slow Hands alkoi soida toisena, ehdoton Interpol-suosikkini. Oi, Interpolin keikalle uudestaan!
Torstaina 24. heinäkuuta 2008 klo 9:10
annim, keikka oli todellakin mahtava!
Oli oikeastaan aika huvittavaa, kun Turun Sanomien keikkakriitikko valitti artikkelissaan keikan tylsyyttä ja bändin vähäeleisyyttä, kun paikan päällä fiilis oli oikeasti aivan loistava. Interpolin tyyppiseen musaan sopii oikein hyvin tuo, että keskitytään olennaiseen eikä turhaan hilluta ympäriinsä. Tyylikäs musa, tyylikäs meininki.