Perjantaina 6. kesäkuuta 2008
Stories from the city, stories from the sea
Vielä vähän lisää aamuista. Tajusin nimittäin tänään, kesän tähän asti lämpimimpänä aamuna, mikä oikeastaan on se varsinainen juju näissä kesäaamuissa: paitsi että on lämmintä ja valoisaa, on myös tyyntä. Täällä avomeren rannalla tuulee iltapäivisin aina niin, että tukka menee putkelle, mutta aamuisin on rauhallista. Meri on tyyni ja sen rantoja pitkin voi kävellä pitempää reittiä töihin, aurinko tuntuu lämpimämmältä ja erilaiset tuoksut pääsevät esiin.
Paitsi se mukana kannetussa kupissa höyryävä kahvi (ostin muuten kahvihetkiäni varten Airamin teräksisen termosmukin, nyt ei tarvitse enää potea huonoa omatuntoa paperimukien takia), kesäisessä ulkoilmassa tuoksuvat juuri tällä hetkellä myös valkoiset juhannusruusut. Niitä on useampi puska työmatkani varrella. Ohitan joka päivä myös muutaman fuksianpunaisia ruusuja kukkivan puskan, mutta pidän juhannusruusuista enemmän. Olen haistellut niitä koko ikäni, niitä kasvaa edelleen lapsuudenkotini pihalla.
Kävelen joka päivä myös uudemman tuoksusuosikkini, kultasadepuun ohi - se ei kuki ihan vielä, mutta ehkä jo ensi viikolla. Siinä on makea tuoksu, joka kantautuu kauas.
Kukkien tuoksun lisäksi kesään kuuluu meren tuoksu. Tyyninä aamuina meren suolainen kosteus tunkeutuu pitkälle kaupunkiin, joskus haistan sen jo heti astuessani kotiovelta ulos. Kävellessäni tyynen meren reunaa pitkin töihin löydän joskus toisen lapsuudesta tutun kesätuoksun: mereen kaatuneen polttoöljyn. Se on venebensa-asemien tuoksu, joka muistuttaa minua lapsuuteni kesistä Turun saaristossa.
Lauantaina 7. kesäkuuta 2008 klo 11:08
Tuoksut ovat tosiaan parasta aamunraikkaassa kaupungissa. Mutta myös iltaisin tuoksut ovat ihania: tässä eräänä helleiltana kävelimme jokirannassa, ja tuuli kantoi jostain meren, pakokaasun, tupakan sekä grillatun lihan tuoksuja. Tuo tuoksucoctail vei minut hetkessä Ateenaan ja Barcelonaan. Tuoksut on mulle mielettömän tärkeitä; ne synnyttävät aina voimakkaimmat muistot.
Kultasade on ihana, paratiisipuu! Ihastelemme ja tuoksuttelemme pävittäin kultasateita, jotka uhkeina kukkivat jokirannassa, Barkerin puistossa. Vauvakin muistaa ne; tietää että Förin jälkeen tulevat ne ihanat kultaiset puut. Vaan ei pidä päästää tyttöä liian liki. Kultasadehan on eräs myrkyllisimpiä koristekasvejamme. Vähän välillä huolestuttaakin, kun ne Barkerin puistossa loistavat aivan leikkikentän vieressä. Pikkutyttöjen varmaan tekisi mieli laatia seppeleitä noista loistavan keltaisista kukkatertuista.
Sunnuntaina 8. kesäkuuta 2008 klo 1:21
Kultasade ?!?! Jo kuva oli upea, mutta tuo nimi… meillä on pihalla sinisade violettina ja valkoisena versiona, muttei näytä olevan sukua. Englanniksi sinisade on wisteria - hih.
Huumaavassa tuoksussa olo virkistyy, tulee kuin tuoksuhuppeliin, jotain endomorfiineja varmaan. =)
Sunnuntaina 8. kesäkuuta 2008 klo 17:17
Kultasaderivistö kukkii ainakin Läntisellä Brahenkadulla Kalliossa, ihastelin sen kummallisuutta tänään.
Sunnuntaina 8. kesäkuuta 2008 klo 22:37
Anna, minulle tuulen kantama viemärintuoksu tuo mieleen Barcelonan vanhan kaupungin. Hassu juttu, se hajuhan ei oikeastaan ole millään tavalla hyvä, mutta tuo kuitenkin positiivisia muistoja.
Maurelita, kultasade taitaa olla englanniksi laburnum. Sillä on kyllä suomeksi varsin kuvaava nimi. Ja tuoksu on tosiaan huumaava.
Mademoiselle Vosges, kultasade on tosiaan kummallinen Suomen oloissa - täälläpäin kukkivat puut ovat yleensä hillitympiä ja varsinkin tuoksuvat hillitymmin (tai sitten ovat tuoksultaan vähemmän miellyttäviä, niinkuin vaikkapa tuomi).