Sunnuntaina 22. kesäkuuta 2008
Rose is my colour and white, pretty mouth and green my eyes
Taisin unohtaa mainita, että huomenna alkaa kesäloma! Olen valmistautunut lomaa varten nukkumalla juhannuksen ajan vähintään 10 tunnin yöunia, löhöämällä huolellisesti ja hereillä ollessani siivoamalla kotia hiukan, että ei sitten lomalla tarvitse.
Loman alkamisen soundtrackina toimii tänä vuonna PJ Harvey vuodelta 1998, eli lähes täydellisen loistava levy Is This Desire?. PJ:n samanvuotinen, kyseisen levyn kansikuvissa ja videoissa nähty tyyli inspiroi minua juuri nyt kovasti:
(kuvat: pjharvey.net)
Yksinkertainen hame ja toppi -yhdistelmä kelpaa minullekin, jollain korulla höystettynä tai sitten ei. Ja nuo puhtaat ja simppelit värit - vähän aikaa sitten, kun aloin aavistella värien (tai ainakin yhden värin eli punaisen) paluuta pukeutumiseeni pitkän täysmustan (no, oli siinä vähän harmaatakin) kauden jälkeen, olin vielä sitä mieltä, etten missään nimessä nyt ainakaan punaista paitaa hanki. Mutta nyt kun katselen tuota PJ:n punaista toppia, sen sävy on kyllä lähellä täydellistä. Mistähän minulle löytyisi tuollainen?
*
Lomalla voi olla luvan kanssa laiska, joten olen päättänyt lopettaa meikkaamisen kokonaan loman ajaksi. Katsotaan, miten kauan päätökseni pitää.
Meikkaaminen on siitä hassu tapa, että siitä tulee helposti melkeinpä velvollisuus - ei voi mennä edes hakemaan leipää lähikaupasta ilman meikkiä, vaikka kukaan tuskin edes kiinnittää huomiota siihen, olenko juuri minä meikannut vai ei. En ole itse koskaan ollut erityisen taitava tai luova meikkaaja, enkä nytkään omista kovin monipuolista meikkivalikoimaa - jokapäiväisessä käytössä on vain yksi luomiväri, ripsiväri, kulmakarvageeli, poskipuna ja luomien pohjustusvoide. Olen kyllästynyt omaan tapaani meikata, mutten toisaalta ole jaksanut keksiä mitään uutta. Ostin kyllä vähän aikaa sitten pari uudensävyistä luomiväriä, mutten sitten osannutkaan käyttää niitä, vaan päädyin takaisin vanhaan vaaleanpunaiseen - kaupanmyyjän suosittelema violetti olisi kyllä sopinut silmieni väriin, muttei silmänalusieni, enkä jaksanut joka päivä kätkeä niiden tummuutta pois.
Olen siis meikkaamatta siihen asti kun keksin jotain uutta - tai sitten palaan aikanaan vanhaan tuttuun ja turvalliseen. Katsotaan nyt.




Maanantaina 23. kesäkuuta 2008 klo 11:59
PJ:llä on mahtis tyyli noissa kuvissa! Hienoa!
Mä huomasin tuossa viikonloppuna, että olen viime aikoina pukeutunut tosi yksinkertaisesti. Päällä on aina joko harmaa, musta tai valkoinen t-paita sekä joko leveät siniset farkut, kapeat mustat farkut, lyhyt farkkuhame, ruskeat pussihousut tai simppeli musta lyhyt hame.
Tämän yksinkertaisen kaksiosaisen asun kanssa olen pitänyt koruja: olen totaalisen ihastunut hopeariipuksiin ja -ketjuihin. Tosin vain sellaisiin, joissa on rokkia (ei mitään pääkalloja kumminkaan, vaan sellaista, hmm, aikuisempaa rokkia). Suosikkeihin kuuluu mm. käärmeriipus pitkällä ketjulla sekä isoisäni isän hopeiset kellonperät (paksu hopeinen panssariketju, jossa suuri industrial-henkinen lukko). Lisäksi hommasin mustan nahkarannekkeen! Ilman niittejä, kuitenkin.
Teini-iän rokkarilook tekee paluun - tukankin jo leikkasin ja hankin nahkarotsin. Mutta eikös sullakin oo grunge uudelleentulkinnassa? :) On jännä ajatella että tykkää samoista jutuista kuin 15 vuotta sitten - vai onko se sittenkin huolestuttavaa??
Maanantaina 23. kesäkuuta 2008 klo 12:19
Mä olen lähiaikoina suosinut mekko ja legginsit -tyyliä, mutta se alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää. Saisi lämpötila nousta sen verran, että ulkona tarkenisi hameessa ilman legginsejä! Viime aikojen suosikkikoruni on ollut Secco Shopin vinyylirannerengas, olen käyttänyt melkein pelkästään sitä.
Olen tosiaan tulkinnut uudelleen nuoruuteni grunge-tyyliä, sieltä on löytynyt yllättävän paljon kaikenlaista tähän päivään sopivaa. Nyt yritän taas päästä farkku-villapaita-osastolta vähän naisellisempaan suuntaan, siinä kymmenen vuoden takainen PJ on aika hyvä apu.