Lauantaina 21. kesäkuuta 2008

Juhannuspäivän kokkisota

Juhannuspäivän kunniaksi meidän piti tehdä suomalaiskansallista makaronilaatikkoa päivälliseksi, mutta siinä vaiheessa kun homma piti aloittaa, huomasimme, ettei kaapista löydy maitoa ja jauhelihakin on vielä pakastimessa.

Piti siis improvisoida. Kaapista löytyi pari tuoretta maissintähkää (piti syödä toissapäivänä mutta unohdettiin), eilisiä keitettyjä uusia perunoita, eilisen sitruunakanan jämät, uusia sipuleita ja ituja, jotka jäivät yli toissapäivän salaatista, yksi limetti, josta ei tehtykään drinksua ja puoliksi syöty mustapekka-juusto.

Haimme ainoasta auki olevasta lähikaupasta aterian jatkeeksi pari naudan ulkofilepihviä, ruukkusalaatin ja pari avokadoa. Paistoimme siis pihvit ja kasasimme niiden päälle mustapekkajuustoa, lisäkkeenä oli paistettuja perunoita. Lehtisalaatista, iduista, sipulinvarsista ja limemehulla kostutetuista avokadonpaloista syntyi salaatti, jonka sekaan sopivat myös kananpalat. Maissit kiehuivat hetken vedessä ja sitten kypsyivät grillipannulla. Erinomainen grillibile-henkinen setti! Ja kerrankin onnistuin hyödyntämään jääkaapista löytyviä aarteita juuri sillä tavalla kuin joskus haaveilin.

*

Sitruunakanan tai oikeastaan -broilerin reseptistä on ollut eräiden lukijoitteni kanssa jo aiemmin juttua. Eilinen satsi onnistui erityisen hyvin, joten nyt seuraa resepti eilisten kokkailujeni mukaan:

Broilerin rintapaloja/koipia/kokonainen broileri
Tuoretta rosmariinia (3-4 oksaa)
Valkosipulia (esim. 1 kokonainen yksikyntinen)
Merisuolaa
2 sitruunaa (luomua, jos löytyy, niiden kuorissa ei ole myrkkyjä)
Kunnon loraus oliiviöljyä

Laita broilerit pataan tai uunivuokaan (itse käytän Kerman saven keraamista pataa, sopii hyvin tähän tarkoitukseen). Irrota rosmariininoksista neulaset ja hienonna ne, silppua valkosipuli ja purista toisesta sitruunasta mehu. Tee rosmariinista, valkosipulista, oliiviöljystä ja sitruunamehusta tökötti, mausta se merisuolalla ja hiero seos broilerinkappaleisiin (jos käytät kokonaista broileria, tunge osa mössöstä broilerin sisään).

Pese toinen sitruuna huolellisesti ja leikkaa palasiksi. Lisää palat pataan lihojen sekaan, laita kansi päälle ja työnnä koko setti uuniin vähintään tunniksi (mitä kauemmin, sen parempaa).

2 vastausta aiheeseen “Juhannuspäivän kokkisota”

  1. Bambi:

    Nami mikä impropäivällinen! Tuollaisesta jääkaapin aarteiden hyödyntämisestä pitäis ottaa oppia täälläkin… (:

  2. Anu:

    Bambi, olen huomannut, että jääkaapin aarteiden hyödyntäminen on taito, jota pitää erikseen opetella. Itse hermostuin joskus siihen, että niin paljon käyttökelpoista ruokaa vanhenee kaapissa ja päätyy roskikseen ihan oman laiskuuteni takia. Nyt improvisointia auttoi se, että ainoa lähiseudun auki oleva kauppa oli tänään Siwa, jonka valikoima ei päätä huimaa. :)

Kerro: