Sunnuntaina 25. toukokuuta 2008

Rennompi meininki

Ikuinen laadukkaiden t-paitojen metsästykseni tuotti vaihteeksi tulosta. Uskollinen blogikommentaattorini ja ystäväni Anna antoi minulle vinkin, että Vuokko Nurmesniemen valikoimista löytyy hyvälaatuisia trikoovaatteita. Pistäydyin perjantaina Vuokon liikkeessä Pohjoisespalla ja huomasin vinkin pitävän paikkansa. Nyt minulla on kaksi t-paitaa, jotka tuntuvat hyvältä ja joissa on hyvänmallinen kaulus ja tarpeeksi pitkät hihat! Paidat ovat mukavasti väljiä ja näyttävät hyvältä myös hameenkauluksen sisään sullottuina.

Vuokko t-shirts

Harmi vain, että trikoopaitoja lukuunottamatta Vuokon liikkeen muu valikoima on aikamoista mummomeininkiä. Pientä nuorennusleikkausta kaipaisivat siis - veikkaan, että hyvännäköiset, laadukkaat ja kotimaiset vaatteet kävisivät kyllä kaupaksi.

Kuvassa t-paitojen alla on asia, josta haaveilin muutama päivä sitten - yksinkertainen musta huppari. Kun sovittelin uutta löytöäni kotona, sain heti kommentteja grungemeiningistä. Oikein onnistunut ostos siis!

Kun tänään ulos lähtiessäni kiskoin uutta mustaa t-paitaa päälleni, huomasin, että siihen oli takertunut valkoisia kissankarvoja. Karvojen omistaja asuu vanhempieni luona toisessa kaupungissa eikä ole ikinä nähnyt paitaani. Epäilen, että joka paikkaan leviävät ja kaikkiin vaatteisiin takertuvat kissankarvat ovat osa kissojen kansainvälistä salaista suunnitelmaa maailman valloittamiseksi.

Kissoista puheen ollen, tässä uusi suosikkini Alaska:

Tämä video jaksaa hymyilyttää kerran toisensa jälkeen. Kuka nyt haluaisi mennä kotiin, kun ulkona on hyvä ilma ja mukava maja?

4 vastausta aiheeseen “Rennompi meininki”

  1. Kulutusjuhla » Arkisto » Trikoota Vuokko Nurmesniemen valikoimista:

    […] Anu on löytänyt hyvälaatuisia t-paitoja: “Ikuinen laadukkaiden t-paitojen metsästykseni tuotti vaihteeksi tulosta. Uskollinen blogikommentaattorini ja ystäväni Anna antoi minulle vinkin, että Vuokko Nurmesniemen valikoimista löytyy hyvälaatuisia trikoovaatteita. Pistäydyin perjantaina Vuokon liikkeessä Pohjoisespalla ja huomasin vinkin pitävän paikkansa. Nyt minulla on kaksi t-paitaa, jotka tuntuvat hyvältä ja joissa on hyvänmallinen kaulus ja tarpeeksi pitkät hihat! Paidat ovat mukavasti väljiä ja näyttävät hyvältä myös hameenkauluksen sisään sullottuina. Harmi vain, että trikoopaitoja lukuunottamatta Vuokon liikkeen muu valikoima on aikamoista mummomeininkiä. Pientä nuorennusleikkausta kaipaisivat siis - veikkaan, että hyvännäköiset, laadukkaat ja kotimaiset vaatteet kävisivät kyllä kaupaksi.“ […]

  2. Anna:

    Heh, kiva että vinkistä oli hyötyä! Ne on tosiaan hyviä t-paitoja.

    Mullakin oli pitkään se kuva että Vuokon vaatteet ovat säkkejä ja kaapuja, mutta olen joutunut tarkistamaan käsityksiäni. Turun liikkeen myyjä sai minut sovittamaan muutamaa mekkoa, ja sain hämmästyksekseni havaita niiden näyttävän päälläni tosi hyvältä, vaikka olenkin varsin pieni ihminen (ja olin kuvitellut niiden muuttavan minut lähinnä viittaan pukeutuneen hobitin näköiseksi). Ihastuin siinä määrin, että ostaa paukautin heti yhden mustan Sumpun.

    Suosittelen siis kokeilemaan - Vuokon vaatteet näyttävät tosi erilaiselta päällä kuin vaatetangolla roikkuessaan. Leikkaukset ovat itse asiassa oikein oivaltavia - ja materiaalit ihanan ylellisiä ja laadukkaita. Ja löytyy tosiaan ihan mustanakin… ;)

  3. Anna:

    Juu, ja piti vielä sanoa, että Alaska on mainio! Myös vauvani ihastui tuohon videoon. Meininki on kuin teletapeissa: uudestaan!

    Pistäpä muuten kuvaa uudesta hupparista!

  4. Anu:

    Täytyypä käydä katsomassa Vuokon valikoimaa vielä uudestaan - nyt katselin lähinnä muita trikoovaatteita, ja ne ainakin vaikuttivat jotenkin tätimäisiltä (hameet olivat liian pitkiä jne.).

    Kokeilen huomenna, saisinko hupparista jonkun järkevän kuvan.

Kerro: