Lauantaina 3. toukokuuta 2008
Pamppaantunut villatakki rules ok
Kevät etenee ja grungeinspiraatio jatkuu edelleen (toivottavasti ette jo kyllästy…). Asialla on jotain tekemistä uuden trenssini kanssa - perinteinen hame/mekko-sukkahousulinjani alkoi tuntua jotenkin liian juhlavalta, kun talvitakin tilalla oli ryhdikäs trenssi ja jaloissa lämminvuoristen nahkasaappaiden sijaan keväisemmät kengät. Kaipaan muutenkin vähän vaihtelua ja eri näköistä meininkiä eri päiville.
Tällä kertaa innoittajana toimii yksi kaikkien aikojen hienoimmista cover-biiseistä, Nirvanan MTV Unplugged -versio David Bowien biisistä The Man Who Sold the World:
Olen erityisen ihastunut tuohon Kurt Cobainin pamppaantuneeseen vihertävään villatakkiin. Omasta kaapistani löytyi uusien viisnollaygösten seuraksi vähän vastaava vaate, nimittäin viime syksynä ostamani Marimekon viskoosi-villasekoitteinen paksu villatakki, jota en sitten talven aikana tullutkaan käyttäneeksi (se on aika lämmin, eikä oikein sopinut plussakeleillä paksun takin alle). Näin keväällä sitä voi käyttää päällystakin korvikkeena.
Kuvassa farkkujen ja villatakin seurana on musta viskoositoppi ja uskollinen Vibskov-huivini. Noiden lisäksi kiskon jalkoihini vielä mustat kumitossut (Kurtilla oli Converset, mutta niitä näkyy nykyään vähän liikaa joka paikassa).
New Yorkin tuliaiseni, SoHon Camper-kaupasta ostettu nahkapalalaukku ei aluksi tuntunut sopivan yhteen oikein minkään kanssa, mutta edellämainitun setin ja ylipäätään farkkujen kanssa se näyttää oikein hyvältä.
Tukkanikin on melkein niinkuin Kurtilla, varsinkin aamuisin. Jatkan edelleen sitkeästi otsatukanpoiskasvatusprojektiani ja olen tullut siihen tulokseen, että tukka kasvaa parhaiten, kun lakkaa välittämästä siitä, miltä se näyttää ja antaa kasvaa vain. Nyt on jo pari kuukautta kulunut viimeisimmästä kampaajakäynnistä eikä tunnu missään, kattellaan sitä latvojen tasoittamista sitten kesemmällä.



Sunnuntaina 4. toukokuuta 2008 klo 10:19
Heh, kiitos tuosta tukkaa ja kampausta koskevasta huomiosta! Taidan minäkin noudattaa ohjettasi ja antaa kasvaa vaan.
Nyt kun olen taas enemmän käyttänyt housuja, olen ihmetellyt seuraavaa: miksi on niin paljon helpompi asustaa housu-asua kuin hame-asua?? Tuossa itsekin kirjoitat, miten tuo laukku (hieno!!) sopii paremmin housujen kanssa. Niin on itse asiassa monien laukkujen laita. Ja kenkien! Monet varsinkin matalakorkoisista kengistäni näyttävät huomattavasti paremmilta housujen kuin hameen kanssa, huomaan. Myös huivit tuntuvat istuvan paremmin housujen seuraan. Ja takkikin on itse asiassa helpompi valita housujen kuin hameen seuraan. Miksiköhän näin? Onko housut (ja etenkin farkut) jotenkin sopivan minimalistinen lähtökohta tai “pohja” yksityiskohdille? Mutta onhan niitä yksinkertaisia hameitakin…sama vaan ei tunnu pätevän niihin.
Sunnuntaina 4. toukokuuta 2008 klo 16:11
Minusta tuntuu, että hame on jotenkin lähtökohtaisesti “huolitellumpi” vaate (jos ymmärrät, mitä tarkoitan), joten se vaatii vähän harkitumpaa asustamista. Farkut taas ovat niin simppeli perusvaate, että niiden kanssa voi kiskoa päälleen mitä vain.
Hametta asustaessa saattaa myös vahingossa syntyä liian “virallinen” (ks. avautumiseni trenssistä tuolla ylempänä) tai peräti tätimäinen look, mistä ei ole pelkoa, jos jalassa on kulahtaneet farkut.
Tiistaina 6. toukokuuta 2008 klo 21:16
Mä näytän ihan tosi tädiltä hameessa hirveän helposti, etenkin a-linjaisessa (vade retro!) tai rimpsuhameissa tms. Jalat näyttää (siis tietenkin vain NÄYTTÄÄ) paksuilta, pehva on kuin siperialaisella sovhoosityöntekijällä ennen glasnostia.
Vaikea elämä!
Ainoat hameet jotka jotenkin toimii, ovat suora/kynä/tai tulppaanimalliset mini- tai just polvenallepituiset hameet. Mustat tai harmaat hameet. Niihin on myös sovellettavaissa samat asusteet kuin farkkuihin, melkein.
Mutta noin yleensä minusta on aikuisen naisen parempi inspiroitua Kurtista kuin joistain randomnaisista.
Ps. mä kaivoin esille kirpparilta löytämäni 507:t, muuten aika toimiva malli, mutta joku urpo on käynyt leikkaamassa lahkeet. Mutta pylly siis istuu ja kävelee hyvin, ja sehän se ratkaisee.
Tiistaina 6. toukokuuta 2008 klo 22:06
Mulla taas on hameiden kanssa päinvastainen ongelma, näytän usein (tai siis KUVITTELEN näyttäväni) liiankin tyttömäiseltä, varsinkin minihameessa. Luulen sen johtuvan siitä, että mulla on aika kapeat pohkeet, siitä syntyy sellanen tikkujalka-efekti. Täytyy valita kengät tarkkaan, että ne tasapainottaa kokonaisuutta. Saappaat toimii useimmiten kyllä.
Kurt inspiroi tosiaan, siinäkin mielessä että peilistä katsoo välillä aamuisin vähän sellainen Kurtin näköinen tyyppi. Siitä voi sitten lähteä ehostamaan.