Torstaina 22. toukokuuta 2008
Omanpäänvapauttamiskampanja
Olemme Sannan kanssa pohtineet, mistä johtuu haluttomuus kuulua joukkoon. En ainakaan itse ole vielä keksinyt järkevää selitystä sille, miksi minulla on taipumus peilata itseäni muista ihmisistä jotenkin nurinpäin.
Tiettyyn pisteeseen asti halu kulkea omia polkujaan tukee omaa persoonallisuutta ja itsetuntoa, se auttaa tuntemaan itsensä yksilölliseksi ja rohkeaksi. Mutta jossain vaiheessa se nyrjähtää eräänlaiseksi henkiseksi vankilaksi, jonka huomaa vasta sitten, kun on tullut vahingossa lukinneeksi itsensä sinne kaikenlaisia sääntöjä laatimalla. Ja avain on tietenkin jossain hukassa.
Pitäisi jotenkin pystyä erottamaan ne asiat, jotka eivät vain ole minua niistä, jotka jätän tekemättä siksi, että muut tekevät niin. Tietenkin voisi ajatella, että haluttomuus kuulua joukkoon on ihan minua, mutta ei se kyllä oikeasti niin mene. En minä sillä mitään saavuta - päinvastoin, suljen asioita pois ulottuviltani. Pitäisi siis löytää keinoja, joiden avulla pystyisin vapauttamaan oman pääni itse rakentamastani aitauksesta.
Tyyliasioiden pohtiminen auttaa ainakin vähän, varsinkin, jos sattuu löytämään tarpeeksi hyviä inspiraation lähteitä (niitä on umpinirsolle vastarannankiiskelle aika harvassa).
Oman tyylin rakentaminen on siitä kiehtovaa, että se on projekti, joka ei varsinaisesti koskaan tule valmiiksi. Päämäärä muuttuu koko ajan. Kuten näistä kirjoituksistakin on varmaan käynyt ilmi, tällä hetkellä yritän kuljettaa itseäni rennompaan ja rokimpaan suuntaan. Olen uskaltanut jopa alkaa haaveilla mustasta hupparista! Se olisi oikein oivallinen kesätakin korvike. Vähän aikaa sitten en olisi vielä osannut kuvitella itseäni sellaisessa vaatteessa, olisin pitänyt sitä liian sporttisena. Nyt uskon, että lyhyen mekon ja ballerinatossujen kanssa se voisi näyttää ihan hyvältä.
Toinen asia, johon en ole löytänyt selitystä, on mieltymys väreihin. En tällä hetkellä siedä muita värejä kuin mustaa (ja pieninä yksityiskohtina harmaata). Tänäänkin olin liikenteessä kokomustissa: musta hame, musta t-paita, musta neuletakki, mustat sukkahousut, mustat ballerinat ja musta rannerengas. Ihmettelen itsekin, mihin muut värit joutuivat - vielä vähän aikaa sitten olin vakuuttunut, että otan värivalikoimaani myös valkoisen.
Perjantaina 23. toukokuuta 2008 klo 10:20
KIehtovaa pohdintaa!
Itsensä karsinoiminen on minustakin huono homma. Silloin tosiaan tulee ajateltua liian ahtaasti ja menettää monta hauskaa juttua. Kovin tuttua mullekin, kyllä.
Luulen, että kyse voi olla pohjimmiltaan siitä, että olisi niin kiva olla itselleen selkeä ja ristiriidaton: “minä olen tällainen”. Se olisi niin helppoa. Mutta kuitenkin sitä on tosi hajanainen ja moninainen. Vaikeasti sovitettavissa mihinkään sievään lokeroon.
Itse yritän nykyisin ajatella, että minulla on “varma mutta eklektinen” maku. Ja että olen aika eklektinen muutenkin! (”eklektinen” kuulostaa hyvältä, jostain hassusta syystä paremmalta kuin “hajanainen” tai “epälooginen” tai “ristiriitainen” tai “ailahtelevainen”…) Yritän hyväksyä sen, että minussa riittää puolia. Ja yllätyksiä itsellenkin.
Perjantaina 23. toukokuuta 2008 klo 15:15
Kyse on varmaan osaksi siitä, että olisi kiva olla itselleen selkeä, mutta se ei vielä selitä sitä, mihin suuntaan lähtee itseään viemään. Eihän “joukon mukana” kulkeminen aiheuta epäselvyyttä, pikemminkin päinvastoin. Ja yleensähän sitä nimenomaan yrittää olla lokeroimatta itseään, vaikka sitten tuleekin tehneeksi entistä tiukemman lokeron.
Ehkä koko hommassa on kyse jostain ihannekuvasta, jota kohti yrittää pyrkiä. Sitä valitsee vallitsevista ihanteista itseään miellyttävät ja yrittää sitten kasvaa niiden mittaiseksi. Eklektinen, nimenomaan.
Ja sitten kun on laiska tai ei usko itsekään omiin ihanteisiinsa, seuraukset ovat mitä ovat.
Lauantaina 24. toukokuuta 2008 klo 10:10
Juu, hyviä pointteja. Tuosta joukon mukana kulkemisesta vielä se, että se on ehkä selkeää, mutta helppoa se ei minusta ole (vaikka niin usein tunnutaan väittävän). Ajattelen, että joukon mukana kulkeminen on itse asiassa aika haastavaa ja itsetuntoa kysyvää yhteiskunnassa, jonka joka torvesta toitotetaan yksilöllisyyden, ainutlaatuisuuden ja erilaisuuden ilosanomaa. Yksilöllisyyden tavoittelusta on minusta tullut meille taakka. Sitä joutuu näkemään kamalasti vaivaa, ettei vain olisi “tavallinen” tai “samanlainen”! (tämä nyt siis vähän rönsynä, mutta kuitenkin)
Väreistä: meillä oli taannoin väritunti opiskelijoiden kanssa, jossa käsittelimme tosin hieman värioppiakin, mutta pääasiassa värien terapeuttisia käyttötapoja sekä sitä, millaisia kulttuurisia ja symbolisia merkityksiä väreillä on. Yksi aikuisopiskelija paljastui väriterapeutiksi (en tiedä minkä koulukunnan, ei se mikään psykologi kyllä ollut!), ja tulkitsi sitten esim. vaatteiden värin mukaan persoonallisuuttamme. Mulla oli mustaa, kuten yleensäkin, ja hän sanoi että mustaan pukeutuminen kertoo sisäänpäin kääntymisestä ja eksistentialistisesta pohdiskelusta… Jospa sulla on jokin itsetutkiskeluvaihe meneillään??
Vakavasti puhuen: väreillä on varmaan jotain edellisen kaltaisiakin merkityksiä, mutta pukeutumiseen liittyvät “säännöt” sekä “värikoodit” ovat minusta lähinnä sosiaalisesti rakentuneita. Oletko huomannut, että esim. tietyillä aloilla opiskelevat tai työskentelevät ihmiset näyttävät usein hämmästyttävän samalta? Graafisella yms. aloilla työskentelevät tuntuvat usein suosivan mustaa ja minimalismia. Ehkä ala vaikuttaa sinunkin tyyliisi (ja väreihisi)?
Lauantaina 24. toukokuuta 2008 klo 11:23
Ei tuo oikeastaan ollut rönsy, nimenomaan tuosta varmaankin on kyse. Yksilöllisyyden tavoittelusta tulee pakollinen osa persoonallisuutta eikä se enää välttämättä ole kivaa kokeilua niinkuin aiemmin.
Mitä väreihin tulee, olen jo pitkään julistanut, että opiskeluaikojeni hyödyllisin kurssi oli sommittelun ja väriopin kurssi. Itse pyrin siis pukeutumisessani noudattamaan maalaustaiteesta peräisin olevia väriopin sääntöjä, koska olen huomannut niiden olevan aika yleismaailmallisia ja toimivia. Voisinkin kirjoittaa tästä oman jutun.
Musta ja minimalismi pukeutumisessa varmaan liittyy siihen mistä oli joskus aiemmin puhetta, eli yksinkertaisiin ja kuvattomiin seiniin sisustuksessa. Sitä ikäänkuin ulkoistaa kuvat muualle, jos tällaisia nykyaikaisia termejä käytetään. :) Alakohtainen mustiinpukeutuminen on toisaalta myös klisee, jota jotkut voivat noudattaa huvikseenkin.
Mitä tulee väripsykologiaan, sitähän opiskellaan taidealallakin. Sitä pohdiskeltiin myös tuolla mainitsemallani väriopin kurssilla. Värien symboliset merkitykset tosiaan vaihtelevat kulttuureittain, ja niiden merkitykset vaihtelevat ajan kanssa myös yhden kulttuurin sisällä. Eli niitä voidaan tulkita aika laajalla skaalalla.
Lauantaina 24. toukokuuta 2008 klo 12:01
Värioppi on tosiaan mielenkiintoista ja sitä voi hyödyntää monenlaisissa arjen jutuissakin. Vaikka ruokaa tehdessään - kuten joskus itse teen! Kirjoitapa tosiaan omista ajatuksistasi sitä koskien, olisi varmasti mielenkiintoista ja hyödyllistä luettavaa!
Värien merkityksestä vielä - minusta tulee olla aina tarkkana siitä, puhutaanko tosiaan väripsykologiasta (jossa kai ajatellaan lähinnä, että väreillä on - universaaleja - vaikutuksia psyykeen ja vaikkapa mielialoihin) vai värisymboliikasta, jolla tarkoitetaan väreihin liitettäviä merkityksiä tai arvoja, jotka tosiaan ovat kulttuurisidonnaisia ja enenmmän tai vähemmän arbitraarisia.
Juu, on tietenkin niin, että alakohtaiseen pukeutumiseen liittyy paljon hölmöjä stereotypioita! Oli aina hassua, kun eräs, hyvin seksikkäästi pukeutuva ja meikkaava, erittäin näyttävä ja kaunis ystäväni kertoi olevansa uskontotieteilijä, ja jengin leuat loksahtelivat (semminkin kun moni olettaa uskontotieteilijän olevan synonyymi teologille!). Ei vissiin vastannut yleisiä käsityksiä siitä, miltä “uskontotieteilijä” näyttää.
Kuitenkin on varmasti niin, että esim. ystäväpiiri tietoisesti tai tiedostamatta vaikuttaa tyyliin ja pukeutumiseen jotenkin. Jos esim. itse oikein ajattelen asiaa, luulen että rohkeasti ja persoonallisesti pukeutuvat galleristifrendini ovat todella vaikuttaneet myös omaan tyyliini. Pukeudun kyllä tätä nykyä ehkä rohkeammin ja monipuolisemmin kuin ennen tuohon “jengiin” kuulumista. Oletko itse esim. huomannut muutosta pukeutumisessasi helsinkiläisenä kun vertaa siihen kun olit tamperelainen (tai turkulainen)?
Huh - kylläpä mä taas pulautan juttua….
Lauantaina 24. toukokuuta 2008 klo 22:09
Minä kyllä olen vähän sitä mieltä, että väripsykologiaa ja värisymboliikkaa ei voida kokonaan erottaa toisistaan, koska kyllä kai värien vaikutuksetkin ovat osin kulttuurisidonnaisia - mustan synkkyys esimerkiksi voi olla osaksi opittua.
En kyllä ole huomannut erityistä muutosta pukeutumisessani eri kaupungeissa asuessani, ainakaan mitä tulee pukeutumisen persoonallisuuteen. Turussa ja Tampereella asuessani pukeuduin vielä enemmän alakulttuurien mukaan, Helsingissä asuessani olen alkanut miettiä tyylijuttuja syvällisemmin.
Kirjoitinkin jo uuden kirjoituksen väreistä ja sommittelusta.