Keskiviikkona 7. toukokuuta 2008
Minä ja muoti
Maire oli löytänyt netistä vallankumoukselliseksi itseään mainostavan kamppiksen, jossa vastustetaan muotia ja vaatteiden kautta tapahtuvaa itseilmaisua pukeutumalla harmaaseen verryttelypukuun. Harmaan verryttelypuvun on siis tarkoitus ilmaista, että tämä kansalainenpa ei kuljekaan lauman mukana ja ilmaise itseään vaatteilla. Ööh.
Maire kyselee myös, miksi jotkut ihmiset eivät oikein osaa suhtautua muotiin. Täytyy sanoa, että olen ihmetellyt sitä itsekin - omalla kohdallani. En ole oikein tullut muodin kanssa toimeen ja olen yrittänyt vältellä sitä, oikeastaan jopa irtisanoa itseni siitä. Samaan aikaan olen kuitenkin huomannut lukevani muotilehtiä inspiraation toivossa, käyväni enemmän tai vähemmän säännöllisesti kaupoissa etsimässä uusia juttuja ja muutenkin vehtaavani vaatteiden ja vastaavien juttujen kanssa keskimääräistä enemmän.
Ehkä kyse on ollut siitä, että olen kokenut ei-niin-katu-uskottavien muotilehtien hehkutukset kevään väreistä ja korkojen paksuudesta jotenkin latteina - ihan kuin muoti olisi vain yksittäisiä värejä tai lahkeiden leveyksiä ja ideana olisi hankkia itselleen juuri sitä samaa kuin kaikilla muillakin. En edelleenkään ymmärrä, mitä tuollaisilla jutuilla ajetaan takaa, mutta kai niilläkin on paikkansa ja lukijansa.
Sen sijaan vaikkapa katutyyliblogeja ja oikeita muotilehtiä lukiessani alan jotenkin hahmottaa, mitä niiden kautta on mahdollista saavuttaa. Se on vähän kuin lukisi taiteen teoriaa ja opettelisi tekniikoita - löytää uusia välineitä työstää omia ideoitaan eteenpäin. Ja tietenkin kuvioon kuuluvat ne yksittäiset asiat, jotka ostaa nähtyään niitä jossakin - minäkin huomasin hankkineeni mustat nahkaiset ballerinakengät nähtyäni sellaiset eräässä muotikuvassa tyylikkäästi yhdistettynä rokkihenkisiin vaatteisiin, vaikka vielä vähän aikaa sitten olin varma, etten halua sellaisia, koska ne ovat liian muodikkaat. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, koska ne ovat paitsi hyvännäköiset, myös yksinkertaisuudessaan varsin monikäyttöiset.
En oikein tiedä, mistä taipumus kuvitella itsensä liian erikoiseksi johtuu. Sen olen jo huomannut, mihin se johtaa - sen kanssa aitaa itsensä helposti aivan turhan pieneen karsinaan. Kukaan muu ei kuitenkaan edes näe koko aitausta, joten siitä on haittaa vain itselle. Ja aivan kuten Maire sanoi, niin päätyy lähinnä vain elämäntapakapinallisen stereotyypiksi.
Mitä tulee omaan tyyliin, nyt uskallan jo myöntää itselleni, että viime aikojen innostukseni penkoa ideoita omasta grunge-prinsessahistoriastani sai alkunsa i-D -lehdestä - siinä oli joskus viime syksynä pieni artikkeli tyylistä, joka esiteltiin nimellä lady grunge. Ja vaikka grunge silloin 90-luvun alussa olikin alakulttuuri, sitä kyllä ilmaistiin vahvasti pukeutumisella. Muotia sekin.
Torstaina 8. toukokuuta 2008 klo 10:00
Jep. Mä yritän kovasti välttää sitä että väittäisin olevani jotenkin immuuni muodeille. Tietenkään en ole! Olen hyväksynyt sen, että poimin muodista ne jutut jotka omaan tyyliin istuvat. Ehkä voisi kuitenkin sanoa, että pyrin silti panostamaan laatuun hankinnoissa: siinä mielessä en ole trendien perään että ajattelisin ensi viikolla jo hylkääväni tämän päivän hankinnan. Nykyään yritänkin ostaa vaatteet vähän sillä periaatteella että voin käyttää ko. vaatetta vielä viiden vuoden päästäkin. (esimerkkinä tällaisesta voisi pitää vaikka juuri ostamaani Vuokon Sumppu-mekkoa. Se on ajankohtaisen pussittava, mutta samalla kiistattomasti klassikko.)
Mitä muotijournalismiin tulee, luen kyllä laajalla skaalalla, mutten juuri arvosta. Vinkit tervetulleita! Kuriositeettina toisaalta mainittakoon että minä bongasin lady-grungen viime kesänä H&M:n eräänlaisesta aikakauslehtihenkisestä mainoslehdestä!
Eniten tykkään lukea tällasia hyviä blogeja! Kiitos Anu kun kirjoitat! Ehkä minäkin vielä joskus…?
Torstaina 8. toukokuuta 2008 klo 14:52
Minunkin täytyy kyllä sanoa, että kiinnostusta lukea hyviä lehtiä olisi enemmän kuin tarjontaa löytyy… itse olen lukenut lähinnä i-D:tä ja kotimaisista Trendiä ja Oliviaa (nehän eivät tosin varsinaisesti ole muotilehtiä) ja vaihtelevasti erilaisia tyyli/muotiblogeja.
Kyllä minäkin panostan laatuun ja pysyvyyteen enkä nykyään osta oikeastaan mitään sillä mielellä, että käyttäisin sitä vain hetken. Mutta silti pukeutuminen tosiaan vaihtelee sen mukaan, mitä sattuu olemaan esillä ja kaupoissa tarjolla.
Muoti on siitä kiehtova ilmiö, että siitä kyllä löytyy sisältöä, kun vähän penkoo, mutta toisaalta se usein näyttäytyy lähinnä ostoshysteriana ja laumasieluisena touhotuksena.
Torstaina 8. toukokuuta 2008 klo 18:01
muodissa must just tuo on hyvin kiehtovaa et sitä pidetään niin turhana ja minä tahansa, pahana ja samaan aikaan se saa ihmiset reagoimaan aika vahvasti ja tunteella. mua hämmentää välillä just tää harmaa verska posse, ihan kuin “ne” muodinluojat (tää vaatis pidemmän selvennyksen miten ajattelen asiaa..) jotenkin pakottais johonkin, että kyseessä on ehdoton joko tai asetelma; täysin vietävissä oleva ja aivoton muodin uhri/tiedostava ja fiksu vaihtoehto harmaassa verskapuvussa.
all heil muoti ja kaikki mikä siihen liittyy. kun sen voi tosiaan nähdä myös vain osana elämää eikä sitä tarvi sen vakavammin ottaa. miks pitäiskään. ne kun on vain yhteen ommeltuja kangaspaloja. kun välillä myös tuntuu et sen ottaa kaikkein vakavimmin juuri ne anti-fashion tyypit..? voi olla että menen metsään tässä.
ja lopulta, vaatteit käyttää kaikki ja jokaisen tuotteen takana on joku, kuka sen on suunnitellu. myös niiden harmaiden verskojen.
Torstaina 8. toukokuuta 2008 klo 18:57
Anti-fashion on siinäkin mielessä hupsu käsite, että se määrittelee itsensä muodin kautta kuitenkin. Eli vaikka niin ajattelevat ovat olevinaan muodista riippumattomia, ne kuitenkin peilaavat itseään muotiin, mikä osaltaan pönkittää muotia instituutiona.
Kun ajattelee tarkemmin, siinä laumahenkisessä “tänä keväänä pukeudutaan kaikki keltaiseen!” -meiningissä on tietty pointti siinäkin. Sehän on aika lailla samaa kuin se, että kaikki gootit pukeutuvat mustaan, vaikka perustelut ehkä ovatkin vähän erilaiset. Joukkoon kuulumista.
Vaatteita käyttää kaikki ja vaatteet ovat aina viesti, ja vaikkei käyttäisi ollenkaan vaatteita, se vasta viesti olisikin. Ei sitä pääse pakoon.
Maanantaina 12. toukokuuta 2008 klo 15:53
Mielenkiintoista keskustelua. Olen joutunut muutaman kerran selittämään to-del-la rautalangasta, ettei muoti ja se, että on erittäin kiinnostunut siitä tarkoita, että on pinnallinen ja kykenemätön järkevään ja kriittiseen ajatteluun. Kuten todettua, pukeutua täytyy kuitenkin ja jokainen tekee sen oman makunsa mukaan, aivan kuten ruokaostoksetkin. On hassua, että Vivienne Westwoodiin pukeutunutta pidetään ehkä vähän hassuna ja ei niin vakavasti otettavana, mutta jauhelihapizzaa syövän älykkyysprosenttia ei kyseenalaisteta, ainakaan yleensä.
Itselleni vaatteet ovat tärkeä itseilmaisukeino, jossa mikä tahansa on sallittua. Ja onneksi päättää saa ihan itse :)
Maanantaina 12. toukokuuta 2008 klo 17:52
Noora, kyllä minusta tuntuu, että ihmiset kyseenalaistavat toistensa älykkyyttä ihan puolin ja toisin - eri asia on sitten, kuinka kovaan ääneen ja millaisissa paikoissa noita kyseenalaistuksia tuodaan julki. Tietysti sellaiset kyseenalaistukset huomaa helpommin, jotka kohdistuvat omaan persoonaan.
Maanantaina 12. toukokuuta 2008 klo 22:03
Hyvä teksti, tackar. Mää yritän sanoa jotain järkevää…No eipä onnistu. Mutta: Itselläni on (ollut?) “muodin” kanssa myös tuota ongelmaa, että “enhän mä voi näitä ostaa/pukea päälleni, kun se on muodikasta”, vaikka kuinka paljon haluaisin, ja vaikka kuinka se olisi just mun tyyliä. Olen myös pelännyt näyttäväni “liian tosissaan yrittävältä”, joten tulos on sitten mitä on.
Nyt mä koetan ajatella, että mä voi laittaa tyylikkään ja muodikkaan mekon gladiaattorisandaalien kanssa, koska se on kuulkaa ihan minua, ja siinä samalla kanavoin suuria esikuvanaisiani ja viittailen kulttuurihistoriallisesti ties minne, ihan niinkuin niiden hyvien muotilehtien stailistitkin tekevät. Se taas, etten eroa viereisestä juuri Gina Tricotissa tosi kivoi löytöi tehneestä perustrendikkkäästä naisesta päällisin puolin mitenkään, on Eri Asia.
Maanantaina 12. toukokuuta 2008 klo 23:07
Se, ettet eroa GT:ssä tosi kivoi löytöi tehneestä naisesta mitenkään, on aika pitkälle mitä välii -asia. Suurin osa pukeutumiseen liittyistä asioista on sellaisia, ja siinähän se koko jutun juju onkin. Ihmisen pää on kumma, kun se rakentelee itselleen kaikenlaisia karsinoita, joita, niinkuin jo mainitsinkin, eivät muut edes näe. Niistä kun pääsisi eroon, niin olisi jo pitkällä.
Tiistaina 13. toukokuuta 2008 klo 12:22
“Ihmisen pää on kumma, kun se rakentelee itselleen kaikenlaisia karsinoita, joita, niinkuin jo mainitsinkin, eivät muut edes näe. Niistä kun pääsisi eroon, niin olisi jo pitkällä”
Just noin, ittelleen tässä vaan on tehnyt omaa oloaan vaikeaksi.
Tiistaina 13. toukokuuta 2008 klo 12:48
Pitänee tempaista pystyyn omanpäänvapauttamiskamppis.
Torstaina 22. toukokuuta 2008 klo 17:02
Miten mulla olikin mennyt tämä postaus ohi!? Jos omanpäänvapauttamiskampanja on jossakin vaiheessa ajankohtainen, olen ehdottomasti mukana.
Olen viime päivinä pyöritellyt kiivaasti haluttomuuttani “kuulua joukkoon”, joka silloin tällöin ryöpsähtää liioittelun partaalle (vrt. taannoinen postaukseni). Onkohan kohdallani pohjimmiltaan kyse siitä, että teinivuodet tuli kuuliaisena vietettyä balettisalissa äärimmäisen kurinalaisissa oloissa? Meitä oli 12 likkaa ja treenasimme yhdessä kuudesti viikossa. Joka tunti jokaisella piti olla tismalleen samanlainen puku, trikoot, tossut ja nuttura keskellä takaraivoa. Meikkaamisesta läksytettiin, samoin kekseliäistä yrityksistä solmia tossun nauhat toisin. Ehkäpä nyt yritän ottaa takaisin menetettyjä kapinoinnin hetkiä ja keskityn tarmolla trendien vastustamiseen? Mene ja tiedä.
Torstaina 22. toukokuuta 2008 klo 19:37
Sanna, omanpäänvapauttamiskampanja on aina ajankohtainen. :)
Olen itsekin miettinyt, mistä tuo haluttomuus kuulua joukkoon syntyy. Itselläni ei voi olla kyse kuuliaisista teinivuosista, koska en silloinkaan kuulunut mihinkään isompaan porukkaan. En ole vielä löytänyt hyvää selitystä.