Maanantaina 5. toukokuuta 2008
Bambua
Siivosin tätä blogiani vähän, heitin tagipilven mäkeen (se alkoi turvota turhan suureksi ja sekavaksi) ja laitoin vanhan kunnon kategorialistauksen takaisin paikoilleen. Vaihdoin samalla verhot, oikein keväisen harmaat.
Innostuin myös pitkästä aikaa ostamaan lankaa (muunkin kuin sukkien) neulomista varten. Tässä muutama keväisen tummanharmaa vyyhti (mikä ihmeen juttu se on, että kevään väriskaala on aina joko hempeää pastellia tai sitten perusmustaa? oli yllättävän hankalaa löytää järkevän väristä lankaa), joista on tarkoitus syntyä putkilomallinen huivi:
Taas on pakko tehdä itse kun kaupasta ei löydy, ja tällä kertaa lupaan myös tehdä huivini valmiiksi asti! Viimesyksyisestä villatakista puuttuu edelleen toinen hiha, mutta tällä kertaa olen tekemässä vähän helpompaa ja oikeasti tarpeellista asiaa.
Tuo lanka on muuten varsin mainiota materiaalia, 100% bambukuitua - erittäin pehmeää ja miellyttävää iholle. Minulla on ennestään yksi bambukuituinen vaate, viime kesänä Berliinin Flagshipstoresta ostamani Cultivate-merkkinen toppi:
(Sepäs olikin ryppyinen ja kissankarvainen, kun kaivoin sen kaapista kuvattavaksi. Olen varmaankin käyttänyt sitä viimeksi vanhempieni luona joskus silloin kun viimeksi oli lämmin.)
Olen vaalinut tuota toppia kuin aarretta, koska se on niin laadukas ja ihana päällä, ja kuvittelin, etten saa toista sellaista mistään (muualta kuin Berliinistä). Mutta juuri äsken tajusin, että Cultivatella on nykyään nettisivut (tai no, ainakin osoite), jonka kautta pääsee myös nettikauppaan! Huu, luottokorttini on taas vaarassa.


