Sunnuntaina 27. huhtikuuta 2008
I’m so happy, ’cause today I found my friends
Enää ei ahista, vaan kerrankin kävi tuuri. Kuten jo aiemmin mainitsin, olin jo kokonaan luopunut uusien farkkujen hankkimisesta, kunnes eilen aivan satunnaisesta syystä päädyin vaatetusliikkeeseen, jossa en yleensä ikinä käy, nimittäin Haloselle. Halosen farkkuosastolla oli tarjolla Leviksiä.
Ensin kokeilin yhden naisten mallin, joka ei ollut ollenkaan sopiva. Sitten löysin miesten hyllystä kaikkien klassikkofarkkujen äidin, Leviksen 501-mallin. Eli siis juuri sen, jota grunge-aikoinakin suosittiin! Malli on edelleen samanlainen kuin vuonna 1991, joten nyt minulla on juuri sellaiset farkut kuin haaveilinkin. Väri tosin on vähän erilainen, hiukan tummempi kuin alunperin toivoin. Oikeastaan se on ihan hyvä, koska tummemmat farkut ovat vähän “sisäsiistimmät” töissä pidettäviksi. Ja jos Levikset ovat niinkuin ennen, ne kulahtavat käytössä juuri sopivasti.
Tässä vielä videon muodossa se fiilis, jota etsin ja lopulta löysinkin. Yksi Nirvanan parhaista biiseistä, Lithium:
Sunnuntaina 27. huhtikuuta 2008 klo 17:55
Kiva että löysit kauan kaivatut jälleen!
Heh, pakko mainita että muakin onnisti farkkujen kanssa. (mähän etsin jossain määrin 501-malliakin löysempää, vähän 70-lukuista meininkiä, mut suoraa lahjetta kuitenkin.)
Viisi-kuusi kauppaa koluttuani olin jo vaipua epätoivoon. Joka paikassa vastaus oli: kyllähän leveet lahkeet tulossa on, mut ei meillä vielä… Viimeisessä kaupassa nuori myyjätär toi lopulta eteeni farkut, jotka liikkeeseen oli tilattu viime syksynä, mutta jotka eivät olleet kellekään kelvanneet. Juuri sellaiset kuin etsinkin. Ja - 80 % alennuksessa. Ei huono.
Sunnuntaina 27. huhtikuuta 2008 klo 19:16
Sullahan kävi hyvä tuuri! Tuo on tosiaan vähän hassua, että uudet muotijutut tulevat niin hitaasti kauppoihin. Minäkin ihmettelin sitä pillihousujen määrää.
Minä toki maksoin farkuistani täyden hinnan, mutta sainpahan kerrankin hyvät. Ehdinkin jo kertaalleen miettiä, että viisnollaykkösiä varmaan löytyy jostain marketeista, kun niitä ei nuorisokaupoissa ole.
On muuten aika hassua pitää jalassa housuja, joissa on normaalikorkuinen vyötärö, kaikenlaistenmatala- ja korkeavyötäröisten kausien jälkeen.
Maanantaina 28. huhtikuuta 2008 klo 8:45
501 must ihan huippu-juttu. oon ite kovasti ollu niitten perää mut so far en o ostanu viel. ne oli kuitenki aika pitkälti mun vaatetuksen perusta monta vuotta. sit löyty 555 ja olin ihan et wow nyt on osattu tehdä hienot housut.
noist lantiopäntsyist.. löysin vanhoi kuvii mis oli korkea vyötärö farkus ja farkut vedetty toki oikealle paikallee ja sisso miten hassulta se kroppa näytti. tottunu tosiaan siihen et vyötärö valun 37 senttii alemmas. mut onnee kaikil uusien farkkujen omistajil.
Maanantaina 28. huhtikuuta 2008 klo 10:18
501 oli tosiaan mullakin vaatetuksen perusta vuosikaudet 90-luvun alussa, kunnes sitten jostain syystä unohtui. Leviksellä on ollut muitakin hyviä malleja, mut ne on poistuneet valikoimista aika nopeasti jostain syystä.
Nää farkut tulee siis melkein navan korkeudelle, siis sillä lailla kuin housujen oikeasti kuuluisikin. Tuntuvat kummallisilta, mutta varmaan tähän tottuu.
Ja tänään mulla on uudet farkut ensimmäistä päivää töissä jalassa. Esimies ihmetteli, että mitäs nyt on tapahtunut, kun sulla on housut jalassa. Oli kuulemma jo niin tottunut siihen, että mulla on aina hame. :)
Maanantaina 28. huhtikuuta 2008 klo 10:43
Kieltämättä minäkin luin tämän postauksen että mitä ihmettä…? :D mutta onnittelut uusista farkuista!
Mä olen onnistunut löytämään Damista niin monet omalle vartalotyypilleni sopivat farkut, että jätän farkkuhankinnat nykyisin suosiolla sinne ja tuon sitten kerralla koko vuodeksi farkkuja. Suomesta on todella vaikea löytää mulle sopivia, mutta noita 501 voisi tietty kokeilla… Mä kun en tykkää että vyötärö ylettyy ihan napaan asti, mutten siedä noita ihan matalimpiakaan malleja, vaan siitä väliltä on paras…
Ja pillejä mua ei saa kiskomaan jalkaani kuin korkeintaan aseella uhaten tai tarpeeksi maksaen. Sellaista vartalotyyppiä ei ole keksittykään minkä yllä ne näyttäisi todella hyviltä… uh.
Maanantaina 28. huhtikuuta 2008 klo 11:02
onnea!
Maanantaina 28. huhtikuuta 2008 klo 13:59
Katja, pillit näyttävät todella hyviltä ehkä jonkun parimetrisen hoikan yksilön päällä. Itsekin olen tosin sellaisia pitänyt, mutta kyllästyin aika nopeasti. Ja kuten varmaan olet kirjoituksistani huomannut, eipä se sopivien farkkujen löytäminen ole helppoa täälläkään päin. :)
Stella, kiitos.
Maanantaina 28. huhtikuuta 2008 klo 15:58
Hih, mun pillikiintiöni tuli auttamattomasti täyteen kultaisella 80-luvulla, joten nyt kun ne tuli uudelleen muotiin mulla ei käynyt mielessäkään hankkia, ei edes heikkoina hetkinä.
Farkkujen ostaminen on luultavasti useimmille aika piinallista, joten pystyn hyvin eläytymään siihen tuskaan.
Tiistaina 29. huhtikuuta 2008 klo 15:00
Onnea, viisnollaygöset ovat kyllä erinomaiset farkut ja paranevat käytössä.
Itse olen kaikkiruokainen farmarihousun suhteen, rakastan parjaamianne pillejäkin, vaikken tottavieköön ole hoikka kaksimetrinen.
Kiitti vielä erikseen ensteks parhaimman Nirvana-laulun postaamisesta!
Tiistaina 29. huhtikuuta 2008 klo 15:26
80-luvulla mulla oli mustat pillit, 2000-luvulla ihan farkunsiniset.
sugar-kane, kaikkiruokaisuuteen ehkä pitäisikin pyrkiä, niin ei olisi aina vaatekaupassa niin pirun vaikeaa. Nyt tosin istun onnellisena viisnollaygösissäni ja kuuntelen Nirvanaa repeatilla.
Keskiviikkona 30. huhtikuuta 2008 klo 17:26
Ja katos mäkin ostin viime kuussa 501:set! Alitajuisesti taas seuraan muotia. Mä tykkään pilleistä, leveistä ja kaikista. Ostin myös kivipestyt farkkusortsit semmoisella 501 vyötäröllä, outoa, jos niitä olisi näytetty mulle 3 vuotta sitten, niin oisin melkein oksentanut, nyt ne on tosi tyylikkäät. Muoti, vaikkakaan sitä ei haluaisi, pesee meidän päät!
(Mä kuuntelen just Melvinsiä ruskeat pillit jaloissa. Hauskaa vappua!)
Torstaina 1. toukokuuta 2008 klo 9:44
En mäkään väittäisi että olen ikuisesti kyllästynyt noihin pilleihin, tällä hetkellä vaan. Kyllä ne taatusti taas jossain kohtaa kolahtaa.
Tahtoo vaan olla niin, että kyllästyn aina jossain vaiheessa johonkin väriin tai malliin vaikka se olisi kuinka ollut suosikkini vielä viime vuonna (tai viime viikolla…). Ja tämän varaanhan muotiteollisuus tietysti toivonsa panee (joskaan en ole ollut kovin hyvä asiakas viime aikoina, kun olen shoppaillut niin kovin kovin vähän).
Mutta tätä kyllästymisilmiötä olen kyllä pohtinut oman tyylin rakentumisen suhteen. Että onko mulla kuitenkaan mitään omaa tyyliä, kun kumminkin aina kyllästyn jossain vaiheessa kovastikin “minulta” tuntuneisiin juttuihin. Kai tyylissä pitäisi olla niitä pysyviä juttuja?? Mulla lähinnä ne pysyy, joita ehdottomasti inhoan. Eikä oikein nekään.
No, musta pysyy - kai sekin on jotain?
Hyvää vappua kaikille! Nyt brussille!
Torstaina 1. toukokuuta 2008 klo 16:35
Kata, se on tosiaan hassua, miten tyylikkäät asiat vaihtelevat. Matalalantioisella aikakaudella napaan asti ulottuvat housut tuntuivat lähinnä huvittavilta, ja nyt oikein istuvilta. Mä tahtoisin myös farkkushortsit täksi kesäksi, ja viime kesänä nekin olisivat olleet huvittavat.
Anna, tuo kyllästyminen on juurikin se syy, miksi vaatekaappini on täynnä mustaa. Kyllästyn kaikkiin muihin kuitenkin, musta on kokemuksen perusteella ainoa, jota siedän aina.
Mä kyllä koen, että mulla on oma tyyli, vaikka välillä kyllästynkin joihinkin asioihin ja hingun niiden tilalle jotain sellaista, jota en vähän aiemmin olisi kokenut ollenkaan omakseni. Valitsen kuitenkin edelleen kaikki uudetkin jutut aika tarkkaan ja oman makuni mukaan.
Oikeastaan voisi sanoa, ettei tyyli ole niin ulkoinen asia kuin miten sen ensin käsittää. Siinähän on kyse itseilmaisusta eikä niinkään tietynlaisista vaatteista.
Torstaina 1. toukokuuta 2008 klo 17:42
Joo, ilmaisin itseäni epätäsmällisesti, sillä tarkoitin kommentissani vain pukeutumistyyliä ja sen vaihtelevuutta omalla kohdalla. Se kokonaisempi tyyli (josta minä tosin käytän ehkä useammin sanoja maku tai jopa elämäntapa) on minullakin jotain pysyvämpää. Ja maku sanelee kyllä aina valinnat, joista pukeutumistyylini sitten koostuu (jotenkin siis ajattelen, että pukeutumistyyli on ikäänkuin maun yksi ilmentymä tai ilmentäjä). Makuni on pysynyt aika samanlaisena jo vuosia, joten joku yhdistävä juttu vaatehankinnoistani siis löytyy.
Sekavaa? Niin minustakin. Pahoittelen!