Perjantaina 15. helmikuuta 2008
Your favorite mirror, your favorite slave
Eli Ei oo Daven voittanutta, osa 2. Stella jo ehtikin löytää tämän YouTubesta, mutta ei toinen kerta pahaa tee. Tässä siis yksi maailman parhaista biiseistä:
(Corbijnin työtä tuo video, jälleen kerran.)
Juutuin eilen illalla katselemaan tarkemmin DM-sivustolta löytyviä Devotional-kiertueen aikaisia (tausta)kuvia. Joissain kuvissa Davella on päällään vanha nahkatakki ja sen alla pystyraidallinen liivi. Ompelin joskus tuollaisen liivin itse veljelleni raidallisesta puuvillakankaasta, kun kaupoista ei sellaista löytynyt ja Davella kuitenkin oli.
Edellisen viestini kommenteissa Maire mainitsi, että yksi still-kuva Depeche Moden musiikkivideosta pääsi mukaan hänen moodboardiinsa. Itse aloin myös katsella tuota videota ja sivuston kuvia sillä silmällä - tuo tyyli miellytti minua jo vuonna -93 ja se tekee niin edelleen. Hmm, ehkä voisin omia siitä itselleni jotain. Oikeastaan olen jo, ainakin maiharit ja mustan värin, mutta ehkä voisin vielä muutakin.
Perjantaina 15. helmikuuta 2008 klo 13:52
yes, vanhat hyvät. mulla on curen alkupään levyt alkanu taas kulumaan hyvin ahkerassa käytössä, pornography ja faith, taivaallista.i’m a cult hero täl hetkel koko lopputyön työnimenä, nina hagen bandin unbehagen ja nina hagen band 70-luvun lopulta..
en o deppareit niin hirveesti koskaa kuunnellu, et en osaa sanoo miten nykynen musiikki toimii tai mitä se on, mut kyl ne vanhat kappaleet osaa kaikki ulkoo vaikkei o koskaa sen suurempi fani ollukkaan.
eilen kuuntelin kotimatkal pelle miljoonan moottoritie on kuuma-levyn ja sekin toimis niin hyvin.. palautu moni asia mieleen, myös parin vuoden takanen berlevågin matka parhaan ystävän kans kun kuunneltiin ‘moottoritietä..’ koko matka repeatil.
kertook tää jotain myös meidän iästä..?
Perjantaina 15. helmikuuta 2008 klo 13:58
maire, taitaa se kertoa…
Mulle tulee Moottoritie on kuuma -biisistä aina mieleen Puropellon yläasteen tyttöjen vessa, joku oli kirjoittanut sen Sisko tahtoisin jäädä -kertosäkeen sanat vessan seinälle.
Noi vanhat jutut taitaa tulla jotenkin kausittain, ainakin mulle. Säännöllisin väliajoin minäkin kuuntelen Curea, lähinnä Head on the Dooria ja Disintegrationia (ja joskus Wishiä).
Deppareiden nykyisestä musasta ikäänkuin puuttuu yksi neljäsosa, on puuttunut siitä lähtien kun Alan Wilder lähti bändistä Songs of Faith and Devotionin jälkeen. Se on jotenkin latteaa, siitä tulee surulliseksi kun samalla muistaa, miten hienoja biisejä ne joskus tekivät. Hassua sinänsä, ettei Curen uudesta musasta tule samanlaista oloa, vaikkei sekään oikein pärjää vanhoille hienoille jutuille.
Perjantaina 15. helmikuuta 2008 klo 14:20
joo, aaltoina nuo menee nuo tunnelmat. se mikä tänään toimii taas pitkäst aikaa ei vältsyy pöyhäse hetken pääst.
mulla cure loppuu wishiin. wild mood swingsin ostin mut sen jälkeisii en oo ees kuullu. sinead o’connor oli joskus tosi iso nimi mut ei oo hänenkään levyt enää gospel oakin jälkeen pöyhässy, the lion and the cobra edelleen puhuttelevin.
mut ikääntymist helpottaa suuresti se et edelleen juonessa mukana ja löytää uudesta musasta samalla tavala puhuttelevaa ja nokkelaa. róisín murphyn uus mulla aika hanakassa kuntelussa koko ajan myös. tiekkö sitä vois myös jumittaa pelkästään vanhoissa hyvissä ajoissa ja valittaa.
Perjantaina 15. helmikuuta 2008 klo 15:18
maire, juu, on niitäkin, jotka kuuntelevat lopun ikäänsä sitä musaa, mitä kuuntelivat joskus 18-vuotiaana. Mulla vanhoista jutuista on säilyneet vain ne oikeasti hyvät ja aikaa kestävät, sitten on niitä, joita kuunnellaan ihan nostalgian takia ja/tai miettien, että hittoako mä tällaisestakin olen joskus tykännyt. Ja uusia hyviä löytyy vähän väliä, osa lyhytaikaisia, osa pysyvämpiä. Viimeisin pysyvämpi uusi suosikki taitaa olla Interpol, muista tämän vuosisadan jutuista ei niin tiedä vielä.