Arkisto: helmikuu 2008

Torstaina 7. helmikuuta 2008

Mustiinpukeutuvan minimalistin koristeet

Paitsi tyyliäni, olen yrittänyt selkeyttää myös elinympäristöäni. Kodin suursiivous lähti luontevasti liikkeelle vaatekomeroista, joiden sisällön kävin läpi viime syksynä, ja on hitaasti mutta varmasti edennyt muihin kaappeihin ja säilytystiloihin. Olen löytänyt useampia hyllyjä ja laatikoita, joihin en ole koskenut kertaakaan sen jälkeen, kun sulloin tavaraa pois näkyvistä muutettuamme nykyiseen asuntoomme puolitoista vuotta sitten. Kun saa […]

Keskiviikkona 6. helmikuuta 2008

Elastaaniahdistus

Akryyli on yksi ihmiskunnan kirous, elastaani toinen. Miksi, oi miksi joku on keksinyt, että elastaanin lisääminen kudottuun puuvillakankaaseen olisi jotenkin hyvä ajatus? (Ainoa vielä hölmömpi on villan ja elastaanin yhdistelmä, ensimmäinen kun sähköistyy pakkasella ja jälkimmäinen estää sähköisyyttä poistavan huuhteluaineen käytön.)
Koko kuvio lähtee liikkeelle jotenkin ihan nurinkurisesti - sen sijaan, että suunniteltaisiin tarkasti leikattuja, […]