Torstaina 14. helmikuuta 2008
Ei oo Daven voittanutta
Päässäni on jo muutaman päivän ajan itsepintaisesti soinut erinäisiä Deppareiden biisejä, kenties johtuen siitä, että pari päivää sitten tämän sivuston ulkoasua muokatessani vaihdoin hetken mielijohteesta tuon yläreunassa olevan harmaan alaotsikon. Tai sitten vaihdoin otsikon koska päässäni soi, ei voi tietää. Mutta kuitenkin, viimeisimpänä päähäni on tarttunut Little 15:
Tuo biisi on aina ollut yksi suosikeistani bändin tuotannosta (vaikka paras on kyllä edelleen In Your Room niin mahtavalta levyltä Songs of Faith and Devotion. Onkohan siitä video? Pitääkin etsiä…). Siitä nimittäin löytyy viisaita sanoja:
Now all that she wants
Is three little wishes
She wants to see with your eyes
She wants to smile with your smile
She wants a nice surprise
Every once in a while
“Every day, once a day, give yourself a present”, niinkuin toinen Dave, ei vaan Dale (Twin Peaksin Dale) sanoi. Kelpaa minulle elämänohjeeksi.
Little 15 -musiikkivideo julkaistiin tasan 20 vuotta sitten, vuonna 1988. Bändin pojat näyttävät niin nuorilta… Daven ääni on edelleen ihana (vaikka bändin musiikki onkin nykyään mitä on…), mutta hänen ulkomuotonsa oli kyllä parhaimmillaan Devotional-kiertueen aikoihin vuonna 1993. Uuh:
Lainasin kuvan DM:n viralliselta sivustolta, toivottavasti eivät pistä pahakseen. Tuon kuvan on tietenkin ottanut Anton Corbijn, jonka toukokuussa Tennispalatsissa avautuvaa retrospektiivi-näyttelyä en malta odottaa.
Little 15 -videossa vilahtelee nostalgisia vaatekappaleita: prätkärotseja ja maihareita. Minultakin löytyy edelleen kaapista molemmat. Ostin prätkärotsini aikoinaan Turun Diverssikaupasta. Tuota kauan sitten kadonnutta kauppaa muistelen edelleen lämmöllä, siellä myytiin kaikenlaista kummallista. Rotsi maksoi silloin koko omaisuuteni, mutta se oli sen arvoinen. Ehkä vielä joskus uskallan alkaa käyttää sitä uudelleen.
Torstaina 14. helmikuuta 2008 klo 23:51
Kiinnitin eilen huomiota alaotsikkoosi ja kaivoin Violatorin arkistojen kätköstä. Mielestäni paras Deppareiden levy i.k.i.n.ä.
Perjantaina 15. helmikuuta 2008 klo 0:59
“in your room” on myös minun lempibiisini deppareilta. monet monituiset kerrat pyysin kaitsua soittamaan sen minulle appelsiinissa ja kävelin tanssilattian kulmaan tuijottamaan martensieni kärkiä ja tunnelmoimaan…
Perjantaina 15. helmikuuta 2008 klo 8:58
kas kummaa, depparit alkanu soimaan munki päässä viime aikoina. ja yks still-kuva musavideosta löysi tinsä mun moodboardiin.
yleensäki must jannää tai hassuu tai mite vaa mite vanhoi aartei ku kaivaa esii kokoelmien kätköist yhtäkkii huomaa mite kreisin nerokkai juttui on olemas.
Perjantaina 15. helmikuuta 2008 klo 12:46
Sanna, minusta Violator on toiseksi paras Songs of Faith and Devotionin jälkeen, mutta Violatorista löytyi parempi alaotsikko. :)
stella, Songs of Faifh and Devotion löytyi myös Tinatuopin jukeboksista. Kulutimme usein aikaamme ennen Appelsiiniin menoa törsäämällä vähiä rahojamme siihen ja kaljaan.
maire, nerokkaita juttuja tosiaan, ja on hienoa, että ne ovat olemassa. Ne kestävät aikaa ja toimivat aina vain yhtä hienosti.
Perjantaina 15. helmikuuta 2008 klo 13:22
minäkin siellä tiniksessä… lankinen ja pikkis laittoivat aina walking in my shoesin tulemaan ainakin seitsemän kertaa peräkkäin. voi tinistä, diverssikauppaa, appelsiinia ja maiharivoittoista nuoruutta. ahh, nostalgiaa…
ainiin, pääsin vaihto-oppilasvuonnani katsomaan tuon devotional tourin livenä torontossa. siitä ei paljon 17-vuotissynttärit parane!
Perjantaina 15. helmikuuta 2008 klo 14:01
Mieheni on nähnyt Devotional tourin Tukholmassa. Minä en missään, nyyh. Paitsi VHS-kasetilta joskus muinoin.
Diverssikauppa, Appelsiini ja maiharivoittoinen nuoruus ovat kadonneet, mutta Tinis porskuttaa edelleen. Kävin siellä muutama vuosi sitten muistaakseni 30-vuotispäivänäni, ja ne kysyivät ovella papereita! En sitten viitsinyt alkaa saarnata sille varsin nuoren näköiselle portsarijätkälle, että tämä baari oli tädin kantis jo toistakymmentä vuotta sitten…
Perjantaina 15. helmikuuta 2008 klo 20:09
tiniksen ovipolitiikka on kieltämättä jännittävää: se on ainoa baari, johon pääsin omilla papereillani sisään 16-vuotiaana. portsari totesi vain, että “on tytöllä pokkaa… tervetuloa!”
se pysyi kantiksenani kaikki nämä vuodet juuri jukeboksinsa vuoksi. kun muutin new yorkiin järjestin läksiäiseni siellä ja olen juhlinut monet monituiset synttärit sen hämyssä. tupakkalain seurauksena sen kasvot kaiketi paljastuivat liian raakoina, ja baari on jäänyt.
Tiistaina 19. helmikuuta 2008 klo 20:01
Täällä soi “you know how hard it is for me/to shake the disease”, aikä vain siksi, että olen kuumeessa.
Vietin myös vastikään ihanan yös 101-dvd:n (ja yhden kivan ihmisen) parissa. Mun lempi-Dave on noin vuosimallia 85. Tsekatkaa, miten vaivattomasti elikkä non-chalantisti se yhdistää ylisuuren valkoisen paidan, wifebeaterin ja ylisuuret puvunhousut, ja tehkää kaikki perässä (muotilehdet tekee jo)!
Tiistaina 19. helmikuuta 2008 klo 20:13
sugar-kane, vuosimallin 85 Dave näyttää 15-vuotiaalta, vaikka on oikeasti jotain 25. :)
Mä vietin pari päivää sitten illan Anton Corbijnin musavideokokoelma-dvd:n kanssa, ja tulin entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että vuoden 93 Dave on paras. Ja sillä oli silloinkin on päällä kaikenlaista hienoa, mitä ajattelin itse apinoida.