Torstaina 24. tammikuuta 2008
Vaihtelua
Pohdin toissapäivänä kampaajani kanssa, miten saisin vaihtelua polkkapituisiin hiuksiini (joita koko viime syksyn kasvatin kerroksittain leikatuista tasamittaisiksi). Päätimme, että annan niiden kasvaa vähän pitemmiksi ja kasvatan myös otsatukan pois. Näköjään en osaa olla ilman kasvatusprojektia, mutta ehkä on niin, ettei täydellistä tukkaa olekaan. Ja hiusmallia muuttamalla on tietenkin helppo (helppo ja helppo, kasvatus ottaa aikaa…) uusia ulkonäköään. Minulla oli vuosia ihan lyhyet hiukset, mutten kokenut niitä tarpeeksi naisellisiksi. Niitä piti myös aina viritellä jotenkin, ja olen liian laiska sellaiseen. Pitkä hius on hyvä, se roikkuu päästä itsekseen. Pitkä otsahiuskin on varmasti hyvä, lyhyt venähtää nopeasti liian pitkäksi.
Jos jaksan olla kärsivällinen ja näyttää sitkeästi hiukan (ja pipo päässä vähän enemmän) urpolta puoli vuotta, otsatukkani katoaa ensimmäisen kerran elämässäni. Olen kyllä yrittänyt kerran aiemminkin, silloin hermostuin parissa kuukaudessa ja leikkautin sen takaisin. Otsa on kyllä ollut näkyvissä joskus, lyhyen tukan aikana, ja silloinkin, kun minulla oli pitkässä tukassa lyhyt otsatukka, mutta niitä ei tietenkään lasketa. Nyt otsatukan on tarkoitus häipyä alas- eikä ylöspäin.
Toinen, joka aikoo häipyä, on kampaajani, joka vaihtaa kaupunkia. Minulla on käynyt kampaajien kanssa huono tuuri, aina he muuttavat tai lopettavat kokonaan tai katoavat muuten vain, tai sitten minä muutan. Olen taas koditon. Suunnittelen kyllä jatkavani samassa liikkeessä, jonkun toisen hoivissa. Siellä on hyvä meininki.
Pyristelen myös irti kaamospukeutumisesta: tänään minulla on harmaat vaatteet! Ehkä jo ensi viikolla uskallan laittaa päälleni sen violetin villatakin.
Perjantaina 25. tammikuuta 2008 klo 13:51
mä tajuan tuon kriisin.. oon muutaman kerran koittanu antaa tukan kasva mut ei hermi kestä ja kaveri ja ajelulaite ollu siin hollil heti. mul melkee oll ú viel se et en ees oo leikannu tukkaa ku ajellu sen sit samas pois.. et maksimoidaa se lyhyys.
onneks exä oli parturi ni se liimas pidennykset tukka, sai ees hetkeks sen pitkän huiskan..
mul harmaa kovasti kevään kunniaks pääl. se niin hyvä väri.
Perjantaina 25. tammikuuta 2008 klo 14:27
Otsiksen poiskasvatusoperaatio (öh?) täälläkin meneillään, on ollut jo useamman kuukauden. Tosin viime yönä näin unta, että hermo petti ja nirhin itselleni lyhyen otsiksen takaisin.
Istahdan kampaajani pakeille reilu viikon päästä ja silloin pitäisi tehdä päätöksiä. En yksinkertaisesti tiedä, pitääkö tasapituinen polkkis otsiksella vai ilman. Ja värikin on hakusessa: Muutuin kesällä todella tummasta punaiseksi (tosin tumma sekin), mutta mieli halajaa jälleen tummaksi. Paitsi että vaatekaapin sisältö on 98 prosenttisesti mustaa. Ja minne sen jakauksenkin taas asettaisi? Perhana, on tää vaikeeta!
Perjantaina 25. tammikuuta 2008 klo 15:16
Sanna, mun kasvatusoperaationi edellytti myös jakauksen paikan vaihtamista, ennen se oli keskellä ja siirrettiin sivulle. Sen seurauksena mulla on tänään jakaus selkeästi väärässä paikassa - se oli yön aikana kadonnut ja aamulla virittelin sen parhaaksi katsomaani paikkaan, mikä on päivän mittaan osoittautunut aika huonoksi. Nyt otsatukan jämät roikkuvat silmillä ja ahistaa.
Värin suhteen mulla ei ole ongelmia, olen pitänyt oman värini jo vuosikausia. Mulla oli monen vuoden ajan värjätyt hiukset, mutta jossain vaiheessa kyllästyin siihen, että värjäys maksaa paljon eikä väri kuitenkaan pysy kauan. Onneksi oma väri on pikkuhiljaa tummentunut eikä ole enää sellainen maantienruskea kuin joskus.
maire, mä olen sentään joskus onnistunut kasvattamaan parin sentin poikatukan puoleen selkään saakka ulottuvaksi. Luulisi, ettei tämä otsatukkajuttukaan olisi niin paha, siihen ei edes mene kahta vuotta, niinkuin tuohon toiseen projektiin.
Sunnuntaina 27. tammikuuta 2008 klo 23:35
hahaa. pitkällisen pohtimisen jälkeen leikkasin tuossa pari tuntia sitten itselleni noin 2cm pitkän revityn pixie-tukan… se siitä kasvatusprojektista.
nyt pitäisi vielä miettiä se väri.
Maanantaina 28. tammikuuta 2008 klo 10:25
Noniin, hiuskriisiin löytyi näköjään ratkaisu ilman minun läsnäoloani (huomasin Erottaja-kutsun vasta tänä aamuna, olin unohtanut kännykkäni laukun pohjalle koko viikonlopuksi). Parisenttinen revitty pixie-tukka kuulostaa sellaiselta kuin minulla oli viisi (vai kuusi?) vuotta sitten.
Maanantaina 28. tammikuuta 2008 klo 13:24
Onnea otsatukankasvatusprosessiin. Pinnit on keksitty just sitä varten. “Minä sen tiedän, minä jos kuka.”
Meillä on kyllä aika samanlainen hiushistoria, pitkään ihan lyhyt ja otsis vielä pidempään. En kyl tajuu mitä olen parikymmentä vuotta ajatellut, mut neanderthalilaiseen ottikkoon ei oikein paksu otsatukka istu. No, aina oppii, vaikka välillä vähän hitaammin.
Mä viihdyn omassa sekavassa, puolikiharassa ja vieläpä omanvärisessä hius”mallissani” nykyään niin hyvin, etten malta leikata esim. polkkapituista, vaikka se skarppaisi kummasti habitustani. Mieluummin virittelen suttuisia nutturoita ja välillä isopäisiä “Girl, interrupted” -settejä (sekatkaa Angelina Jolien hullu hahmo kys. leffassa). Ehkä mä vaan sitten en ole kauhean skarppi ihminen.
Maanantaina 28. tammikuuta 2008 klo 14:05
sugar kane, kampaaja jo ehdottelikin punaisia pinnejä, mutta en ole siitä väristä vielä aivan varma… kun edes löytäisi sellaisia, jotka pysyvät mun liukkaissa hiuksissani eivätkä luistele kadoksiin kesken päivän.
Mun otsikkoon kyllä sopii otsatukkakin, paksu mieluummin kuin ohut. Oikeastaan enemmän kauhuja liittyy tähän poiskasvatukseen - koska olen kapeakasvoinen, pelkään näyttäväni helposti vinttikoiralta (sellaiselta afgaanilta, jos ymmärrät, mitä tarkoitan). Viime perjantaina jo vähän näytinkin, kun jakaus oli liian keskellä.