Tiistaina 8. tammikuuta 2008
Lankaballerina
Kävin joutessani läpi hakusanoja, joiden avulla blogiini on päädytty hakukoneista. Koska olen jutellut täällä virkkaamisesta ja neulomisesta ja välillä ballerinatossuistakin, blogiini on eksynyt useita virkattuja tai neulottuja ballerinatossuja etsineitä. Sellaisia ei kuitenkaan täältä (vielä) löydy.
Itse innostuin neulotuista ballerinatossuista nähtyäni uusimmassa Trendi-lehdessä esitellyt Urban Outfitters -tossut. Tuolta sivustolta ei kuitenkaan irtoa tarkempia tietoja esimerkiksi noiden tossujen materiaalista (akryylivaara on ilmeinen), joten päädyin itsekin etsimään ohjetta netistä.
Ja löysinkin yhden, vieläpä suomenkielisen, Ilun handu duunaa -blogista. En kuitenkaan ole vielä ehtinyt hankkia lankoja ja kokeilla ohjetta (muita käsityöhommia työn alla), joten arviota ohjeen toimivuudesta ei vielä täältä irtoa. Tuolta ohjesivulta löytyvien kuvien perusteella (niitä on sivun alalaidassa useampia) kyllä näyttää ihan hyvältä.
Virkattujen tossujen ohje puuttuu vielä, mistähän sellainen löytyisi?
Ja mikä kumma on “saksan lasikaupunki”? Sellaistakin on turhaan kaivannut useampi etsijä (tai sama useampaan kertaan). Paul Austerin Lasikaupungin tiedän kyllä, mutta eihän se Saksassa ole.

Torstaina 10. tammikuuta 2008 klo 11:24
Hei, ihanat tossut!!! Tahtoo!! Mahtaiskohan joku taitava tehdä moiset… ;)
Torstaina 10. tammikuuta 2008 klo 13:11
Anna, voin paljastaa, että kävin jo eilen lankakaupassa nuuskimassa (en tosin vielä löytänyt tuota lankaa ja myyjät olivat kiireisiä, joten jätin ostokset väliin sillä kertaa…), eli suunnitelmat ovat pikkuhiljaa muotoutumassa. Katsotaan, miten noiden teko onnistuu, syntyisikö samaa vauhtia kenties useampi pari…
Torstaina 10. tammikuuta 2008 klo 18:10
Jee, se olis mahtavaa!!! Eikä tiettykään ilman korvausta tartte!
Lauantaina 12. tammikuuta 2008 klo 2:04
Jos haluatte päästä asteen helpommalla voin paljastaa lindexillä törmänneeni moisiin tossuihin viikko sitten…
Lauantaina 12. tammikuuta 2008 klo 21:16
idieh, kiitos vinkistä. Täytyy käydä tsekkaamassa, millaiset ne ovat (akryylivaara on Lindexilläkin ilmeinen), mutta oikeastaan tässä hommassa pointti on kyllä se, että pääsee itse tekemään.