Tiistaina 11. joulukuuta 2007
Tyyli ja minä, seuraava osa
Lehtien muotijuttuja lueskellessani olen lähiaikoina törmännyt entiseen minääni parikin kertaa. Jossain lehdessä oli juttua gooteista ja jossain toisessa grungesta. Kumpikin on tulossa tai menossa tai jotenkin muuten ajankohtaista.
En oikeastaan piittaa niiden liikkumasuunnasta, mutta noita juttuja lukiessani minulle jotenkin kirkastui menneisyyteni merkitys tyylini syntymisessä. Olen katsonut sisäänpäin ja huomannut itse olevani yksi merkittävimmistä innoittajistani, mutta vasta nyt ostaan jalostaa eri aikakaudet yhdeksi kokonaisuudeksi. Grungen ja goottien lisäksi olen 90-luvun aikana ollut klubikulttuurin vaikutukselle alttiina niin, että se kahden edellisen tavoin vaikutti myös pukeutumiseeni. Ja se, mitä olen nyt, on jonkinlainen yhdistelmä noista kolmesta (vaikka nuo alakulttuurit ovatkin jo osaltani jääneet historiaan, muuten kuin levylautasella).
Vaatekaappini on täynnä mustaa, se on goottiaikojeni perintöä. Tykkään valuvista ja mukavista, päällekkäin kasattavista mekoista ja neuleista, saappaista ja maihareista (kunhan ne eivät kalvaisi…), se on lähtöisin grungeajoiltani. Ja pinnan pitää kuitenkin olla siloteltu ja kimaltaa hiukan, sen opin klubeilla notkuessani. (Jossain alkusyksyn i-D:ssä mainittiin termi “lady grunge”, tykkäsin siitä kovasti.)
On oikeastaan aika osuva sattuma, että löysin lukioaikaiset saappaani juuri täksi syksyksi - ne kun ovat peräisin kulahtaneiden villapaitojen ajalta. Ne muistuttavat mukavasti menneestä ja sopivat loistavasti yhteen uuden, paksun, harmaan ja roikkuvan villatakkini kanssa.
Torstaina 13. joulukuuta 2007 klo 12:40
muodin kiertokulku on siitä hauska juttu, että vasta tässä kolmisen vuosikymmentä eläneenä sen ihan konkreettisesti tajuaa: omat menneet tyylikaudet tulevat uudelleen vastaan. jos luen oikein, sinäkin tervehdit niitä enemmän ilolla kuin inhokkeina, kuten minäkin. vaikka omassa menneisyydessä on tyylillisiä ylilyöntejä ja vanhat valokuvat hersyttävät aikamoisia naurunremakoita, siellä on kuitenkin yritystä, joka tähään päivään asti näyttää motivoidulta.
luin jostain joskus (?), että oma tyyli muotoutuu 21 ikävuoteen mennessä, mutta kaiketi yhteiskunnan nuorisokulttuurin jatkoaika heijastuu tähänkin. olen kameleontti kuten olin 21-vuotiaana ja varmaan se jatkuu tästäkin edes. nautin kiertokulusta ja sen konkretisoi hyvin se, että laillasi vetäisen jalkaani ysiluokalta peräisin olevat kunnolla kulahtaneet saappaat: mustat steelcap dr martensit.
Torstaina 13. joulukuuta 2007 klo 14:15
Mun piti ostaa muutama vuosi sitten uudet martensit, koska parikymppisenä ostetut eivät enää mahdu jalkaan. Uudet ovat puoli numeroa isommat. Ne vanhatkin kyllä ovat tallella jossain porukoiden kellarissa. Nuo suomalaiset talvisaappaat ilmeisesti ovat leveämmät tai joustavammat lestiltään, koska sopivat edelleen.
Aika hassu ajatus, että oma tyyli muotoutuisi jo parikymppisenä. Itse en ainakaan ollut edes erityisen kiinnostunut tyyliasioista silloin, pukeutumistapa tuli musiikin kautta, alakulttuurien mukana ja oli aika leimallisesti porukkaan kuulumista.
Omat menneisyyden tyylit ovat aina tuntuneet omilta ja mitä pitempi aika niistä kuluu, sitä nostalgisemmilta. Ne ovat kuitenkin osa minua, vaikka aavistuksen huvittavilta ehkä tuntuvatkin. Nykyään niihin ei onneksi tarvitse suhtautua niin vakavasti kuin silloin. :)
Torstaina 13. joulukuuta 2007 klo 19:07
munkin mielestä tuntuu oudolta, että noinkin keskenkasvuisessa vaiheessa (ainakin omalla kohdallani) tyyli olisi valmis. vaikka olenkin aina ollut kiinnostunut muodista ja tyyleistä, en voisi kuvitella, että projekti nimeltä “minä”, joka on erottamaton ulkoisesta, olisi ollut tuolloin valmis. tarvitsee etsiä se lähde, kun oikein alkoi häiritsemään, mistä väite on peräisin…
Perjantaina 14. joulukuuta 2007 klo 18:35
Mä oon kanssa joskus törmännyt tohon väitteeseen, että 21-vuotiaana tyyli olisi jotenkin “valmis”. Ei kyllä tosiaan pidä paikkaansa! (ja miten niin juuri 21-vuotiaana?? tietyn ikävuoden määrittäminen on aivan arbitraarista!)
Oma tyyli tuntuu nyt ehkä “valmiimmalta” kuin koskaan, mutta toisaalta tiedän sen tulevaisuudessa muokkautuvan jatkuvasti. Ja enpä kai haluaisikaan viisikymppisenä pukeutua siten kuin nyt, vajaa kolmekymppisenä. Tyyli kun on mielestäni ihan olemuksellisesti muutosta. Ei ole stabiilia tyyliä sen enempää kuin pysähtynyttä tilaa elämässä muutoinkaan.
Ehkä kuitenkin on niin, että tietyt ominaispiirteet omaan tyyliini olen nyt vähitellen löytämässä. Niitä ovat mm. tietty minimalismi, hienojen materiaalien arvostus, musta väri (tietenkin) sekä toisaalta tietty mukavuudenhalu. Rakastan esimerkiksi paksusta viskoositrikoosta tehtyjä mekkoja ja jakkuja. Tuollaisissa “luksusverskoissa” olo on huoliteltu, mutta silti ah niin mukava (mieheni väittää tyyliä taidetätilookiksi…). Populaarikulttuurin vaikutusta omaan tyyliin en huomaa kovinkaan selvästi. Enemmän haen inspistä ehkä muodin historiasta (vaikka se on tietenkin täynnä noita yhtymäkohtia populaarikulttuuriin kyllä).
Romaania pukkaa… :)
Perjantaina 14. joulukuuta 2007 klo 18:46
Romaanit kelpaavat tänne hyvin, koska tämä on loputtoman mielenkiintoinen aihe.
Tuo ikäraja tuntuu kyllä edelleen hassulta ainakin omalla kohdalla - ja varsinkin jos ajattele juuri tuota, että sitten viisikymppisenä näyttäisi edelleen samalta. Olisi tosiaan kiinnostavaa tietää, mistä se on peräisin, jos sieltä löytyisi vaikka tarkempaa tietoa siitä, miten tuohon on päädytty.
Aika mielenkiintoinen ilmiö muuten tuo, että toisten pukeutumiseen populaarikulttuuri (ja erityisesti erilaiset alakulttuurit) vaikuttavat tyyliin ja pukeutumiseen enemmän kuin toisilla. Alakulttuureissahan (ulkoinen) tyyli käsittääkseni ilmentää aika leimallisesti joukkoon kuulumista ja sen näyttämistä muillekin. Itselläni tosiaan ovat nuo kolme mainitsemaani alakulttuuria, jotka tunnen jotenkin omikseni. Muunkinlaisia kokeiluja on toki ollut.
Lauantaina 15. joulukuuta 2007 klo 14:18
En tosiaan tiedä, mistä tuo 21 on peräisin. En ole törmännyt siihen ns. uskottavien lähteiden kohdalla, vaan pikemminkin naistenlehtien tyyliartikkeleissa. Se miten juuri tuohon ikään on päädytty, on minulle niin ikään hämärän peitossa. Mutta väittäisin, ettei kovin uskottavaa analyysiä ole tuon taustalla. :)
Yleensähän muodin kulttuurintutkijat korostavat nimenomaan tyylin prosessuaalisuutta, ja tähän uskon itsekin. Persoonallisuuden rakentuminen on prosessi, ja tätä ulkoinen olemus omalta osaltaan heijastelee.
Tyyli on minusta kuitenkin jotain paljon pukeutumista laajempaa. Siihen kuuluvat myös muun kaltainen arvojen ja mieltymysten ilmentäminen (kuten mitä syöt, minne matkustat, miten asut jne.) Mitä mieltä tästä olet? Merkitseekö tyyli sinulle lähinnä vaatteita + muuta ulkoista olemusta?
Noista vaikutteista vielä: on tosiaan kiinnostavaa, miten eri lähteistä ihmiset tyyliinsä vaikutteita hakevat. Itselleni tärkeä inspiraation lähde ovat myös hyvinpukeutuvat ystävät! Siis ei toki niin, että pyrkisin näyttämään heiltä, vaan niin, että magealta näyttävät, tyylikkäät ihmiset saavat pohtimaan omaakin olemusta. Tuttujeni joukossa onkin ilokseni fantastisia, persoonallisia pukeutujia. Sinä muiden muassa! :)
Lauantaina 15. joulukuuta 2007 klo 20:24
Kiitoksia kehuista. :)
Kyllä minä lasken tyyliin kuuluviksi kaiken sisustusvalinnoista ruokailutottumuksiin, samaan kokonaisuuteenhan ne kuuluvat. Huomaan toistavani samankaltaisia periaatteita sekä pukeutumisessa että ruoanlaitossa - tykkään yksinkertaisista ja pelkistetyistä asioista kummassakin.