Tiistaina 4. joulukuuta 2007
Lammas padassa
Minh pyysi heittämään kehiin mainostamani lammaspadan reseptin. Resepti on oma sovellukseni Rena Salamanin kirjasta Kreikkalainen keittiö löytyvästä stifado-lihapadan ohjeesta, olen vaihtanut naudanlihan lampaanlihaksi ja muutellut mausteiden määriä. Tuo kirja on kokonaisuudessaan mainio, siinä on toimivia reseptejä ja herkullisia kuvia.
Tässä ohje noin neljälle tyypille:
n. 1 1/2 kg luista karitsan/lampaanlapaa isoina paloina
(Hakaniemen hallin Reinin lihasta saa hyvää ja mureaa, ja ne myös paloittelevat luiset lihat sopivan kokoisiksi)
oliiviöljyä
Paista lihoista pannulla pinnat kiinni ja laita pataan (viimevuotinen Sarpaneva-rautapataostokseni on osoittautunut tähän tarkoitukseen varsin oivalliseksi). Kippaa sekaan
n. 3dl punaviiniä
2 rkl punaviinietikkaa
kanelitanko
muutama valkosipulinkynsi siivutettuina
ripaus juustokuminaa
Anna viinin lämmetä padassa ja kuplia hetken, lisää sitten
pari laakerinlehteä
pari tuoretta rosmariininoksaa
pieni purkillinen tomaattipyrettä
hyppysellinen merisuolaa
rouhittua mustapippuria maun mukaan
kuumaa vettä
Kaada vesi pataan viimeiseksi ja lisää sitä sen verran, että lihat jäävät pinnan alle. Hämmentele vähän ja laita pataan kansi päälle ja pata uuniin. Noin 180 astetta, 2 1/2 tuntia. Sen jälkeen lisää
vajaa kilo kuorittuja pieniä sipuleita
(jos ei löydy kuin isoja, pistä puoliksi)
ruokosokeria
Laita sipulit pataan muiden ainesten päälle. Jos vettä tuntuu olevan liian vähän (pata alkaa kuivua), lisää sitä niin, että sipulit melkein peittyvät. Ripottele ruokosokeria sipuleiden päälle (älä hämmennä, sipuleiden on tarkoitus jäädä päällimmäisiksi) ja laita pata takaisin uuniin vielä puoleksi tunniksi. Jos tahdot sipuleista hajoavan pehmeitä (itse tykkään kiinteämmistä), laita ne mukaan puoli tuntia aikaisemmin.
Tarjoa basmatiriisin kanssa ja nauti.
