Sunnuntaina 16. joulukuuta 2007

Ah, Berliini

Tajusin vasta äskettäin, YouTubesta vanhoja juttuja etsiskellessäni, miten hyvältä Berliini näyttää U2:n vanhoissa videoissa. Olen kuunnellut näitä biisejä niiden ilmestymisen aikoihin toistakymmentä vuotta sitten, mutta silloin en tiennyt Berliinistä mitään - enkä paljon musiikkivideoistakaan (lapsuudenkodissani ei näkynyt MTV). Nyt, kun Berliini on puraissut sielustani palasen ja laiskoina hetkinä kuvittelen itseni vaeltelemassa päämäärättömästi kaupungin katuja, näen nämä videot (ja kuulen niitä kuljettavat biisit) jotenkin eri tavalla. Ja mikä parasta, videoiden tutut maisemat muistuttavat mukavista hetkistä samoilla nurkilla.

Tässä Anton Corbijnin näkemys Berliinistä ja klassikkobiisistä One:

Ja tässä Wim Wendersin Berliini, biisinä on Stay (Faraway, so close!):

(Nimen suluissa oleva osa on samanniminen kuin Wendersin elokuva (saksaksi In weiter Ferne, so nah!), jonka soundtrackilta biisi löytyy, ja josta näkyy välähdyksiä tässä videossa. Elokuva on jatkoa Wendersin varhaisemmalle, järkyttävän upealle Berliini-leffalle Der Himmel über Berlin.)

9 vastausta aiheeseen “Ah, Berliini”

  1. rns:

    Mulla on fanitussyistä Der Himmel über Berlinin käsikirjoitus kirjana. Hankin sen luultavasti 1990-luvun alussa jostain lontoolaisesta leffakirjakaupasta (ei sitä kyllä Suomesta ole voinut saada). Siinä pääsee ihastelemaan kieltä. Kaikissa muissa yhteyksissä saksa kuulostaa aika - sanoisinko - hieman kököltä, mutta tässä leffassa musiikilta.

  2. Anu:

    rns, olet oikeassa. Saksa on jotenkin kankean ja kovan kuuloinen kieli, mutta tuossa elokuvassa se kyllä soljuu kauniisti. Johtuu varmaan siitä, että koko elokuva etenee niin omanlaisellaan tavalla, hitaasti ja antaen tilaa kaikelle, mitä siinä on.

    Als das Kind Kind war…

  3. maire:

    mun korvaan saksa aina kuulostanu hyvält. toki siis joo se on aika kova ja kolkko kieli, jotenki kulmikkaan olonen mut joku siin mua viehättää. varsinkin laulettuna.. jossain määrin jopa koomisen kuulosta.

    berliini lämmittää aina mieltä. jopa cabaret elokuva sai sydämen läikähtelemään, toisaalta mul tietty ne trannyt ja trannyn näköset tytöt kans saa sydämen läikähtelemään. ja tubesta löytyny klippi mis citroen ds seikkailee berliinissäoli ihana..

  4. Anu:

    Maire, sun kyllä pitäis nähdä toi Der Himmel über Berlin… trannyja siinä ei ole, mutta (läntinen) Berliini on niin kaunis.

  5. mab:

    Schön, sehr schön. Berlin ist die einzige Stadt die Ich immer in weiss und schwartz denke.

  6. Anu:

    Ach ja. Taidat olla enkeli siis itsekin.

  7. Anu:

    maire, Berliinistä voi ilmeisesti löytää myös Bonon leningissä. Tai ainakin joskus 90-luvun alussa, kun tuo video tehtiin.

  8. Hannu Visti:

    Älkääpä mollatko sointuvaa saksan kieltä. Se kuulostaa kauniin tasapainoiselta. Siinä on jotenkin rytmi ja tasapaino kohdallaan toisin kuin monissa muissa kielissä kun asiaa riittää virkkeessä ja lauseessa sekä alkuun että loppuun.

    Berliini on vielä toistaiseksi lusimatta, mutta koska sitä on niin moni kehunut, ajattelin kevään tullen käydä kurkkaamassa kun vapaata aikaa ilmeisesti on. En ole muutenkaan käynyt Saksassa miesmuistiin ja olisi jo korkea aika.

  9. Anu:

    Minusta taas saksan kielen lauseet ovat vähän takakenoja juuri siksi, että niiden loput ovat niin painavia. Mutta kiva kieli se on minustakin, lähinnä siksi, että jopa ymmärrän sitä vähän (ja puhun juuri sen verran, että sain ohjeistettua turkkilaista taksikuskia, joka ei ymmärtänyt englantia).

    Berliiniin kannattaa mennä, se on iso ja hieno ja siellä on vähän jokaiselle jotakin. Ja siellä on hyvää ruokaa, Itä-Berliinissä vietnamilaista, Kreuzbergissä turkkilaista ja jossain siinä välissä maggaraa ja pihviä.

Kerro: