Torstaina 11. lokakuuta 2007

Jumissa sateenkaarissa

Olen taas juuttunut biisiin (samalla tavalla kuin aina aiemminkin, kuuntelen uudestaan ja uudestaan). Tällä kertaa se biisi on Reckoner Radioheadin eilen ilmestyneeltä levyltä In Rainbows. Olen kuunnellut tuota levyä lähes koko valveillaoloaikani siitä lähtien, kun eilen sen ostin. Se on hieno levy, jotenkin leijuvampi ja iloisempi kuin bändin aiemmat.

Toivottavasti Reckoner-jumitukseni jossain vaiheessa hellittää sen verran, että voin vaihtaa biisiin Weird Fishes/Arpeggi. Sekin on loistava biisi (ja sillä on hupsu nimi). Ja sanoinko jo, että koko levy on hyvä? Ehkä jumitun jokaiseen biisiin vuorotellen.

Tänä vuonna on julkaistu niin monta hyvää levyä, että pieni ihminen alkaa läkähtyä. Eilen Radiohead, pari viikkoa sitten Polly (ja sitä ennen The National ja Interpol ja Low ja QOTSA ja ja) ja vielä pitää jännittää sitä, millaisen levyn Kent ensi viikolla julkaisee. (Huomasin juuri, että tuolta löytyy maistiaisia, mutta Radiohead estää minua nyt keskittymästä niihin. Odotan suosiolla ensi viikkoon. Video ainakin näyttää tyylikkäältä.)

9 vastausta aiheeseen “Jumissa sateenkaarissa”

  1. Kata:

    Aah, mä en ole kuullut tuota vielä ollenkaan! Mutta mitä sinun makuusi luotan, taitaa olla edessä sen hankinta. En halua yhtäkään tyhjää koloa hyllyyn Radioheadin kohdalle. Ja uusinta Lowta en ole myöskään kerennyt vielä kuunnella, vaikka low suuri lempparini onkin. Hyvä kun täällä aina muistutat.

  2. Kata:

    häh, sitä ei siis voi ostaa kaupasta?! Mitä häh? Menen tutkimaan asiaa tarkemmin. En taaskaan tiedä mistään mitään.

  3. Anu:

    Kata, juuei, sitä ei voi ostaa kaupasta, vain tuolta niiden omalta sivustolta ämpeekolmosina. Tää on nyt se musiikkibisneksen vallankumous, eli noilla ei ole levy-yhtiötä mukana kuvioissa ollenkaan, vaan hoitavat itse bisneksensä.

    Jostain luin, että tuo tulisi perinteisenä cd:nä kauppoihin joskus myöhemmin, mutta se ei tainnut olla virallinen tieto. Joulukuussa tulee sellainen boksi, missä on kaikenlaista sälää mukana (mm. sama levy vinyylinä). Se maksoi muistaakseni jotain 40 puntaa, eli aika hintava setti. Ja sekin on myynnissä vain netitse.

  4. Kata:

    Äh revoluutio. Ja mä kun haluan vaan vinyyliä…

  5. Anu:

    Juu, vinyylit jää revoluution jalkoihin. Saa niitä sitten kalliilla hinnalla kyllä.

  6. Mikko:

    Oon todennu, et se Interpol on aika keskinkertainen. Kuuntele uusin ja eka peräkkäin niin tajuat miten kehno uus levy on.

  7. Anu:

    Ei se mun mielestä kehno ole, vaikkei se yhtä hyvä olekaan kuin se eka. Siinä on kuitenkin Pioneer to the Falls, ja se on jo aika paljon.

  8. Sanna:

    Ahem. Kuuntelin tänään In Rainbowsin neljä kertaa putkeen työmatkalla Tampereelta Helsinkiin. Sama juttu paluumatkalla, ja vielä pariin otteeseen kotosalla. En juurikaan odottanut tältä levyltä ihmeitä, sillä olin kuullut useammat kappaleet jo bändin viime vuoden keikoilla, enkä nyt sanottavammin niistä riemuinnut vaikka hc-fani olenkin. Nyt hävettää. In Rainbows kipuaa ihan sinne Kid A:n kintereille ja vielä muutaman kuuntelukerran jälkeen ehkä jopa ohi. Aluksi ajattelin, että ovatpa poijjaat väsänneet kuuntelijaystävällisen levyn, mutta paskaakos siitä. Reckoner, Peggi ja All I Need vyöryttävät tällä hetkellä kovia liikutuksen aaltoja jokaisella kuuntelukerralla. Samoin Videotape. Jooh, ja sanoinko jo, että Thom on iha-na! :D

  9. Anu:

    Sanna, noin se käy. Minäkin mietin ensimmäisellä kuuntelukerralla, että onpas tasapaksua, mutta sittenhän se alkoi toimia niinkuin hyvät levyt tekevät, eli aueta pikkuhiljaa lisää joka kuuntelukerralla.

Kerro: