Perjantaina 7. syyskuuta 2007
New York, New York
Stockmannilla on olevinaan jonkinlaiset New York -teemaviikot, mutten kuitenkaan löytänyt Akateemisen musiikkiosastolta Ramonesin tarinaa (tai sitten ne vain olivat piilottaneet sen todella hyvin). Olisin halunnut lukea sen juuri nyt. Kostoksi ostin niin ison kassillisen ruokaa, etten jaksanut kulkea kotimatkalla Like-kaupan kautta ja olen tänä iltana kirjaton.
Onneksi kotoa löytyy jotain hyvää New Yorkista - The National, johon hullaannuin löytäessäni bändin uusimman levyn The Boxer (myöhemmin ostin myös vanhemman levyn Sad Songs for Dirty Lovers, joka sekin on varsin hyvä, joten täytynee haalia vielä ne pari muutakin). Bändin laulajalla on juuri sellainen hurmaava matala ääni, jollaisista olen haltioitunut aiemminkin, musiikissa yhdistyvät juuri sopivassa suhteessa mahtipontisuus ja rauhallinen pehmeys ja sanoitukset ovat ihastuttavan vinksahtaneita. Ja rohkaisevia! Tästä tulee uusi mantrani:
So worry not
All things are well
We’ll be alright
We have our looks and perfume on
Niin, New York. Valitsin viime viikolla luettavakseni ajat sitten ostamani Paul Austerin romaanin The Brooklyn Follies, mutta kärsin edelleen jonkinlaisesta keskittymiskyvyttömyydestä lukemisen suhteen. Eivätkä siihen näköjään auta ainakaan elämäänsä eksyneet sedät (parin ensimmäisen luvun perusteella The Brooklyn Follies jatkaa samoja teemoja kuin muutkin Austerin teokset), joten Auster saa odottaa. Ehkä huomenna saan sen Ramones-kirjan.
Mutta New York. Vielä kun pääsisi siihen kaupunkiin.
Perjantaina 7. syyskuuta 2007 klo 19:06
Nationalin “The Boxer” heilahti ylämummoon myös täällä. Joku radiohelsingin toimittajista sanoi hiljakkoin, että tänä vuonna on ilmestynyt aivan tajuton määrä poikkeuksellisen hyviä levyjä. Pakko myöntää että tämä on yksi niistä.
Perjantaina 7. syyskuuta 2007 klo 19:13
mab, Radio Helsingin toimittaja on oikeassa. Tänä vuonna on jo ilmestynyt hienot levyt The Nationalilta, Interpolilta, Lowlta, Editorsilta, Handsome Fursilta, Bloc Partylta ja Queens of the Stone Agelta. Ja vielä ilmestyy uudet ainakin Kentiltä ja PJ Harveylta. Odotamme malttamattomina.
Lauantaina 8. syyskuuta 2007 klo 15:03
Pollyn levyyn enää 16 päivää!!!
Sunnuntaina 9. syyskuuta 2007 klo 20:15
Kata, kiitos tiedosta! Siihen on tosiaan noin vähän aikaa… muistelin, että se julkaistaan “joskus syksyllä”, mutta nythän on jo syksy!
Perjantaina 14. syyskuuta 2007 klo 0:03
Pollyn levy saanut viisi tähteä jossain megajulkaisussa, kuulin tänään. Odotan sitä kuin hullu, koska siitä naisesta ei koskaan voi tietää.
Brooklyn Follies on vaikea aloittaa(Kata ei ole varmasti-satasesta vetoa- päässyt sen kanssa mihinkään) sen edellisen kirjan(nimi unohtui) jälkeen, mutta kehittyy taatuksi Austeriksi, jossa ei turhia kikkoja tai uusia judansseja jää kaipaamaan. Peruskamaa, jota lukiessa tulee olo, että mitä tässä tekisi, jos ei olisi tällaisia tarinankertojia. Onneksi luin kirjan kun vielä pystyin. Nyt hawmittaa, kun en mitään saa luettua…
-minh-
Perjantaina 14. syyskuuta 2007 klo 9:52
minh, okei, Brooklyn Folliesilla on siis vielä toivoa. Täytyy yrittää vielä. Tuohan on muuten vähän kuin Sormusten Herra, siinä ensimmäiset sata sivua ovat melkoista pakkopullaa, mutta sen jälkeen homma lähtee toden teolla käyntiin.
Pollyn levyä odotellessa.
Lauantaina 15. syyskuuta 2007 klo 9:43
Ihmiselle, joka on jatkuvasti ns. New York -steittareissa, Sockan ja etenkin Tampereen osastojen näkemys aiheesta on lähinnä ärsyttävä. Täällä se meinaa, että on jotain bageleita ja akateemisen ikkunassa semi-tyylikkäitä sisustusoppaita Paholainen Pradassa, oh how novel.
Stockmannin katalogia selatessa tein hauskan huomion siitä, kuinka nopsaan design-rippaus nykyään toimii. Casa stockmannin valikoimien Roma-juomalasi (1,5 e) on kohtuullisen suoraan väreineen ja muotoineen Iittalan tänä vuonna lanseerattua Ote-sarjaa (joita olen jo joulupukilta tilannut). Tyylikästä!
Kostoksi tilasin sitten verkkokirjakaupoista vieläkin lisää ug-NYC-kulttuurikirjallisuutta, pitäkööt tunkkinsa.
Maanantaina 17. syyskuuta 2007 klo 15:25
sugar kane, nuo teemajutut taitavat aina olla tuollaisia kliseitä viliseviä omituisuuksia - espanjalaisuus on aina flamencoa, amerikkalaisuus on tietynlaisia säilykkeitä jne.
(Ja sitten unohdetaan New Yorkista The Ramones!!!1)
Yleensä design-rippaus on toiminut aika vauhdikkaasti, kun kyseessä on joku halpisjuttu niinkuin Ikea, mutta että Stockmannkin… oi voi.