Eräänä iltapäivänä

Istun sohvalla, neulon mustaa villatakkia ja kuuntelen yhtä kaikkien aikojen klassikkoalbumeista, The Curen Disintegrationia (terveisiä vain Mairelle, jotkut meistä ymmärtävät toisiaan näissä klassikkoasioissa). Aamun kaatosateen jälkeen tuntuu oikeasti siltä, että on syksy. Ja muistan taas, että yksi kaikkien aikojen kauneimmista kappaleista on tämä:

Aina kun kuuntelen Plainsongia, minusta tuntuu, kuin olisin sisällä lumisadepallossa. On pimeää ja kylmää, mutta kaikkialla ympärillä kimaltaa.

Olen yrittänyt välttää sellaisia kiellettyjä asioita kuin luvaton laulunsanojen kopiointi, mutta nyt on kertakaikkiaan pakko rikkoa sääntöjä. Kauneuden takia, ja syksyn. Ja Robertin, hän on aina yhtä ihana.

“i think it’s dark and it looks like rain” you said
“and the wind is blowing like it’s the end of the
world” you said “and it’s so cold it’s like the
cold if you were dead” and then you smiled for
a second

“i think i’m old and i’m feeling pain” you said
“and it’s all running out like it’s the end of the
world” you said “and it’s so cold it’s like the
cold if you were dead” and then you smiled for
a second

sometimes you make me feel like i’m living at
the edge of the world like i’m living at the edge
of the world “it’s just the way i smile” you said

Aihe: rock, klassikot
Tagit: Cure (The)

Voit kommentoida viestiä tai lähettää trackback-viestin omalta sivustoltasi.