Torstaina 13. syyskuuta 2007
El Laberinte del Fauno
El Laberinte del Fauno (joka on julkaistu Suomessa englanninkielisellä nimellään Pan’s Labyrinth, mutten käytä tuota nimeä, koska elokuvassa ei ole Pania, vaan Fauni) on kaunis ja hyvin surullinen.
Ja aivan toisenlainen kuin kuvittelin - odotin fantasiatarinaa, mutta sain kuvauksen siitä, millaisia fantasiat tässä maailmassa oikeasti ovat. Ne eivät aina ole söpöjä seikkailuja, vaan joskus niitä pitää varoa, ne pelottavat ja nielaisevat. Traagisinta on se, että todellisuus voi olla pelottavintakin fantasiaa tylympi. Ja kuitenkin tuo tyly todellisuus voi olla elokuvan keinoin hauras ja runollinen, ja fantasiamaailma molempia ja enemmän.
El Laberinte del Fauno muistuttaa hiukan ikisuosikkiani, Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjoa. Espanjan sisällissodan arvet ovat molemmissa näkyvillä ja väkivallan uhka varjona kaiken takana. Ne eivät kuitenkaan ole kertomuksia sodasta ja fasismista, vaan niiden pääosissa ovat pienet ihmiset. Ja pienten ihmisten suurissa tarinoissa kipeät asiat tulevat jotenkin aivan eri tavalla todentuntuisiksi kuin historiankirjoissa, joissa sodat ja ihmiset ovat vain numeroita, vuosilukuja ja kuolleiden lukumääriä. Ja tällaisten tarinoiden avulla ymmärtää, miksi kipeitä asioita ei saa unohtaa.
Torstaina 13. syyskuuta 2007 klo 23:58
Hei, mäkin katsoin sen, vastentahtoisesti, kun olin pojalle hankkinut, mutta liikutuin ja järkytyin, sekä eläydyin. Hieno elokuva, jonka tyyppisiä saisi tulla rutkasti lisää.
Itse asiassa pari aikuista miestä myös istui silmät kiiltäen sohvallani sitä toljaamassa…:)
-minh-
Perjantaina 14. syyskuuta 2007 klo 9:51
Sitä taidettiin markkinoida täällä jonain fantasiaseikkailuna, koska minäkin olin ensin vähän vastentahtoinen. Mutta sehän olikin sitten tosiaan jotain aivan muuta, niinkuin tuossa jo mainitsin. Minäkin tahdon lisää!
Perjantaina 14. syyskuuta 2007 klo 16:40
Löi aika rujosti naamaan se leffa, odotin jotain lapsille kohdistettua satua, mutta ei tuollaista kovin pienille parane näyttää.
Pitäisi nähdä vielä kertaalleen ainakin jotta voisi muodostaa mielipiteen siitä.
Maanantaina 17. syyskuuta 2007 klo 15:11
vuokrasin leffan vihdoin, kun kirjoitit siitä tänne. salpasi hengen ja vei jalat alta, kuten dancer in the dark…
Maanantaina 17. syyskuuta 2007 klo 15:22
Mikko, aika hyvin sanottu tuo “löi rujosti naamaan”, niinhän siinä kävi. Mutta minusta yllätys oli kyllä positiivinen. Rohkeasti vain katsomaan uudestaan…
stella, en tiedä sinusta, mutta omalla kohdallani on aika harvinaista, että leffat tekevät noin, siksi olenkin tästä niin innostunut. Yleensä on aika hankalaa välttää sellaista tietoa, jonka pohjalta syntyy jonkinlaisia odotuksia leffasta, mutta tällä kertaa tiedot olivat vääriä, joten yllätys oli aika perinpohjainen.
Maanantaina 17. syyskuuta 2007 klo 18:55
harvinaista tosiaan. viime aikoina olen ollut huono keskittymään elokuviin, joten elokuva, joka on kaunis, syvä ja yllättävä, on todellinen harvinaisuus.
Maanantaina 17. syyskuuta 2007 klo 20:40
stella, hassua, mulla on vähän samanlainen keskittymisongelma, ja se koskee elokuvien lisäksi kirjoja.
Mun täytyy myöntää, että mulla on jonkinlainen herkkä kohta Espanjan historian käänteille ja varsinkin sisällissodalle. Ehkä se johtuu siitä, että Barcelona oli aikoinaan yhtenä tapahtumien keskipisteenä siinä sodassa ja kaupungin historia kiinnostaa.
Tiistaina 18. syyskuuta 2007 klo 14:05
Sellasta vaan että haastoin sut siihen mitä on just nyt päällä -meemiin! kato mun tuolta noin.
Tiistaina 18. syyskuuta 2007 klo 18:20
sugar kane, huu! Taisin vastata tuollaiseen just vähän aikaa sitten, mutta mikäs siinä, vaatteista on aina kiva kirjoittaa. Tosin taidan vastata tuohon vasta huomenna kun olen taas jalkeilla ja pukeissa (nyt olen kotona flunssassa verskat jalassa, ei paljon kirjoittamista).
Torstaina 20. syyskuuta 2007 klo 23:00
Kyseinen elävä kuva kolahti allekirjoittaneeseenkin luokattoman lujaa! Piti käydä teatterissa katsomassa se toisen kerran miltei heti ensimmäisen perään… ja molemmilla kerroilla teatterista tuli ulos sanaton Katja, eikä paljon tehnyt mielikään sanoa mitään. Upea.
Perjantaina 21. syyskuuta 2007 klo 11:25
Katja, kun nyt huomaan, kuinka monelle leffa on toiminut noin, olen alkanut epäillä, että sen markkinoinnissa on hämätty tahallaan…
Huomasin vasta nyt, että sen ikäraja on K-15. Jo sen olisi pitänyt kertoa, ettei ole kyse mistään lastensadusta, mutta enhän minä yleensä noita rajoja edes huomioi.
Lauantaina 22. syyskuuta 2007 klo 23:26
Totta, muuten! Itse katselen monasti ikärajojakin, mutta en muista miten tuon elokuvan kanssa oli. Toisaalta, kuten kirjallisuudessa ja musiikissa niin myös elokuvan kanssa olen tyylilajien suhteen melko kaikkiruokainen, ja katson kivuttomasti monenlaista aina lastenkuvista splättereihin ja taidekuviin.
Kävin katsomassa tänään Lieksa! -elokuvan, leffa alkoi alunperin kiinnostaa Nightwishin siihen tekemän musiikkikappaleen vuoksi - biisi kun otti ja kolahti. Leffa oli iloinen yllätys; paitsi että oli mukavaa katsoa välillä vähän vähemmän vakavaa ja inhorealistista kotimaista, niin omalaatuisessa absudiudessaan kuva myös upposi mun huumorintajuuni. Uskaltaisin ehkä jopa suositella.