Keskiviikkona 26. syyskuuta 2007
Delirium
Avaruus, taivas, musiikin tahdissa pulppuavia verisoluja, aukeavia ovia, kukkaniittyjä, ilmapalloja, merenalaisia maisemia, hohtavan punainen pallo, laulajia, tanssijoita, pitkillä puujaloilla kävelevä punapukuinen mies, trapetsitaiteilijoita, kimmeltäviä ja kieppuvia hulavanteita, kauniita pukuja, joissa ilmassa roikkuva pitkä laahus, ilmassa leijuvia ihmisiä, lihaksikkaiden miesten muodostama pyramidi, valoja, musiikkia, laulua, erilaisia heijastuvia kuvia, runsaasti lämpimiä ja voimakkaita värejä.
Kaikki tuo liikkuvina asetelmina, jotka seuraavat toisiaan jotenkin sattumanvaraisesti, hetkellisinä välähdyksinä erilaisissa tiloissa, kuin unessa. Ja uni se oikeastaan olikin, voimakas ja visuaalinen uni, joka oli rakennettu näyttelijöistä, tanssijoista, sirkustaiteilijoista, muusikoista, laulajista, valkokankaille heijastetuista videokuvista ja valoista. Välähdysten tyyli ja esiintyjien puvustus (joille nuo verkosta löytyvät pienet kuvat eivät oikein anna oikeutta) toivat etäisesti mieleen toisenlaiset unimaisemat, Neil Gaimanin ja Dave McKeanin elokuvan Mirrormask. Pidin kovasti.
Jotkut ovat kertoneet pettyneensä, kun Cirque du Soleilin Delirium -showssa ei ollutkaan perinteistä sirkusmeininkiä klovneineen ja tulennielijöineen. Minä osasin odottaa vain tuolla sivustolla mainittua livekonserttia ja multimediashowta, ja vielä vuorokausi esityksen jälkeen olen edelleen aivan haltioissani. Ja oikeastaan olen tyytyväinen, ettei siinä ollut enempää sirkusta, koska en oikein perusta perinteisestä sellaisesta. (En ole koskaan ymmärtänyt, miksi lasten kuuluisi pitää klovneista - minusta klovnit ovat lähinnä pelottavia, ne tulevat viemäreistä, tarjoavat hampurilaisia ja purevat nilkkaan.)
Joku sanoi myös, että tyhmää, kun siinä ei ollut juonta ja se oli kuin kasa musiikkivideoita. Minusta kokonaisuus oli lähes täydellinen juuri tuollaisena - sellaisiahan unet ovat, satunnaisia toisiaan seuraavia kuvia ja tapahtumajaksoja. Ja niissä - kuten Deliriumissakin - kyllä on tarina, mutta se on jossakin syvemmällä, kankaille heijastettujen kuvien ja äänimaisemien takana.
Keskiviikkona 26. syyskuuta 2007 klo 21:55
Olin odottanut Cirquen esitystä todella pitkään ja hartaasti, ja täytyy myöntää, että minä olen yksi niistä pettyneistä. Kyse ei niinkään ollut siitä, ettei tarjolla ollut ns. perinteistä sirkuskamaa - sitähän kyseinen porukka ei tarjoakaan. Olin tietoinen areenan tilarajoitteista, joten en edes odottanut niitä huimimpia akrobatia-numeroita, joita telkusta saamme ihailla. Minun suurin ongelmani oli istumapaikka. Olin tietenkin mehuissani painostanut siippani hankkimaan työpaikkansa kautta parhaat mahdolliset paikat, ja siellähän me sitten istuimme aivan edessä ja lavasta katsoen vasemmalla. En oikein pystynyt hahmottamaan koko lavaa ja isot sivu-screenit menivät minulta täysin ohi. Työtapaturma siis ja kyllä harmitti.
Olin jo ennen esitykseen menoa pohtinut, mahtaako Cirquen kama olla telkku-ystävällistä hieman samalla tavoin kuin jotkut formulat tai isot yleisurheilukisat. Olen nähnyt lukuisia tämän porukan esityksiä töllöstä ja tottahan se on, että leikkauksilla sun muilla teknisillä jipoilla show’sta tehdään näyttävämpi kuin mitä se kenties livenä on. Areenan esitys oli minun makuuni myös hieman liian “helppo” ja pop, mutta olisihan sen 79 euroa voinut käyttää paljon huonomminkin.
Jos sinne Kanadan pääkallopaikalle joskus pääsisi, niin mielipiteeni telkka-urheilusta voisi muuttua täysin. ;)
Torstaina 27. syyskuuta 2007 klo 9:20
Juu, mekin huomasimme, että tällä kertaa näytti käyneen niin, että halvemmat paikat olivat parempia kuin ne kalliimmat. Itse istuimme alakatsomossa 65 euron hintaisilla paikoilla ja näimme oikein hyvin sekä lavan että kummatkin sivuscreenit.
Ja selkeästi vaikuttaa siltä, että kun ei oikein odota mitään, on jotenkin helpompi yllättyä positiivisesti. Minä ostin liput tuonne ihan hetken mielijohteesta, kun olin kuullut, että ovat hyviä (mutten nähnyt juuri mitään aiemmin).