Eräänä iltapäivänä

Kesä on vasta alkanut, mutta minä olen jo edellä ajassa. Sarjassamme Kaukokaipuu, osa 54785738:

Oli hieno ilma, taivas helotti heleänsinisenä ja puhtaan raikas tuuli tuoksui syksyltä ja mereltä. Barcelona oli minusta aina parhaimmillaan lokakuussa, jolloin kaupungin sielu tuntui nousevan lentoon ja ihminen tuli viisaammaksi vain juomalla Canaletasin lähteestä, jossa ei siihen aikaan vuodesta maistunut edes suola. Kävelin kevein askelin väistellen kengänkiillottajia, aamupäiväkahviltaan palailevia toimistovirkailijoita, arvanmyyjiä ja kadunlakaisijoita, jotka tuntuivat saavan koko kaupungin säihkymään sutiessaan tanssahtelevin, levollisin, pointillistisin siveltimenvedoin.

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Olen vakuuttunut, että noiden siveltimenvetojen näkeminen pelastaisi minut aikanaan kaamosmasennukselta. Täytyypä tarkistaa pankkitilin saldo.

*

Sain Fredrikalta hienon kunniamerkin:

Luovutan sen eteenpäin ystävälleni Nti Tarulle, joka vihdoin ja viimein on perustanut oman, upean blogin. You rock, girl!

Aihe: fanitus, kaukokaipuu.
Voit kommentoida viestiä tai lähettää trackback-viestin omalta sivustoltasi.