Eräänä iltapäivänä

Muutama päivä sitten löysin uudelleen Nick Cave & The Bad Seedsin ja erityisesti heidän levynsä The Boatman’s Call. Sitä kuunnellessani päädyin lueskelemaan Cave-aiheisia artikkeleita Wikipediasta. Sieltä löysin maininnan levystä Before The Poison, joka on Marianne Faithfullin uusin levy. Sen kappaleita ovat olleet tekemässä Caven lisäksi myös toinen suosikkini, PJ Harvey (ja pari muuta tyyppiä, joita en koe itselleni samalla tavalla merkittäviksi).

Olen ollut aiemminkin kiinnostunut Faithfullin persoonasta, olen lukenut hänen elämäkertansa ja pitänyt siitä kovasti, etsinyt hänen kuviaan netistä ja ihastellut hänen nuoruuden tyyliään. Hänen musiikkinsa on kuitenkin tähän asti jäänyt minulle etäiseksi. Kävin ostamassa tuon levyn ihan uteliaisuuttani, halusin tietää, millaisia hänen tulkintansa suosikkieni tekemistä kappaleista ovat. Cave ja Harvey kun ovat molemmat laulaja-lauluntekijoitä, joiden musiikkiin on mielestäni jotenkin kuulunut se, että he tulkitsevat sitä itse.

Ensin Before The Poison kuulostaa yhtä aikaa tutulta ja vieraalta: pianoballadeja niinkuin Nick Caven levyillä, kitaraballadeja niinkuin PJ Harveyn levyillä (yksi kappale on erityisen tuttu - No Child of Mine:stä löytyy tekijänsä oma tulkinta Harveyn uusimmalta levyltä), seassa myös vähän rankempaa rokkia. Mutta Marianne Faithfullin ääni on vieras, se tuntuu oudolta niin tekijöidensä kuuloisten biisien yllä.

Mutta kun kuuntelen levyn uudelleen ja tarkemmin, musiikki alkaa avautua. Faithfullin rosoinen ja elämää nähnyt ääni kasvaa kauniiksi ja koskettavaksi ja sulaa saumattomasti kiinni biiseihin. Unohdan hetkeksi Caven ja Harveyn ja ymmärrän, ettei tämä ole heidän levynsä.

Luulen, että olen löytänyt uuden suosikkilevyn.

Aihe: rock, fanitus.
Voit kommentoida viestiä tai lähettää trackback-viestin omalta sivustoltasi.