Tiistaina 29. toukokuuta 2007
There is thunder in our hearts, baby
Kesän ensimmäinen kunnon ukkosmyräkkä (jonka mukanaan tuoman kaatosateen alle jäimme heti poistuessamme jäähallista, onneksi saimme taksin säntäiltyämme vähän matkaa ruuhkaista Manskua pitkin) kruunasi Placebon keikan, joka kahden päivän miettimisen jälkeen lopulta taitaa jäädä kategoriaan “ihan kiva”. Sitä kuunteli mielellään, mutta se ei värisyttänyt sillä tietyllä tavalla, joka on ominaista Unohtumattomille Elämyksille.
Uudet biisit (siis uusimman levyn, niitä oli setistä suurin osa) kuulostivat livenä huonommilta ja vanhat (varsinkin ihan ensimmäisen levyn) paremmilta kuin levyllä, mutta kaikkein upein oli yllättäen cover:
Jostain syystä ne saivat tuohon encoren aloittaneeseen lainabiisiin mukaan enemmän sielua kuin useimpiin omiin biiseihinsä. Itse olin odottanut, että ainakin oma suosikkini Without You I’m Nothing olisi livenä tuntunut suuremmalta, mutta lopulta se oli vain yksi monien joukossa (ehkä se johtuu siitä, että tuo biisi ei Bowien jälkeen enää ole entisensä).
Onhan toki niin, että Running up that hill on hieno ja erityisen voimakas biisi, ja jo kunnioitus alkuperäistä tekijää kohtaan voi kasvattaa sen niin kauniiksi kuin se Placebon versiona oli. Ja siinä oli myös yhtä upea ja pitkä loppurevitys kuin tuossa videon versiossa, minä olen heikkona sellaisiin.

Tiistaina 29. toukokuuta 2007 klo 16:24
Olihan se keikka :) Varsinkin kaatosade kruunasi kaiken.. Itselle jäi kyllä hieman sama fiilis, että ihan kiva keikka. Ei edes alkanut itkettään, vaikka niin kuvittelin.. Mutta oli se Brian ihana :)
Tiistaina 29. toukokuuta 2007 klo 16:26
Minustakin se coveri oli hyvä, mutta ei siihen oikein osannut suhtautua kun kuuli sen vasta ensimmäistä kertaa. Yllättävää kyllä (tai sitten ei), minusta Every You Every Men intro oli parasta koko esityksessä.
Tiistaina 29. toukokuuta 2007 klo 16:30
Mutta ENTÄS se Manboy?!
Tiistaina 29. toukokuuta 2007 klo 17:30
Mari, jep, se ikimuistoisuus tulee ehkä ennemminkin läpimäräksi kastumisesta kuin itse keikasta. Brian on kyllä söpö, sen voisi laittaa taskuun. :)
Riku, olen löytänyt sen coverin jo aiemmin YouTubesta, joten osasin jotenkin odottaa sitä. Every You Every Me:stä mulle ei jäänyt mitään erityistä mielikuvaa.
Tiia, Manboy oli kyllä mun mielestä vähän tylsää. Niistä huomasi, että esikuvilta on otettu vaikutteita - se kuulosti yhtä aikaa The Curelta, Joy Divisionilta, Placebolta ja vaikka miltä, muttei oikein itseltään. Tai siis, ei vain jäänyt mieleen.
Tiistaina 29. toukokuuta 2007 klo 19:50
Shite! Tallinnassa lauantaina huomasin Placebon esiintyvän siellä tänään. Aloin tehdä suunitelmia vapaapäivän ottamiseksi ja niiden kuitenkin livenä näkemiseksi. Tämä postaus lohdutti. YouTuben videot on aika hienoja ja kai sitten riittää mulle tällä hetkellä, vaikka Placebo joka päivä mp3:ssa soikin..
-minh-
Tiistaina 29. toukokuuta 2007 klo 20:16
Minh, toisaalta keikat eivät välttämättä ole keskenään samanlaisia, joten Tallinnassa voisi olla aivan eri meininki. Mutta ilmeisesti et kuitenkaan päässyt sinne? YouTubesta löytyy kyllä lohdutusta, varmaan suurin osa keikan biiseistä löytyy sieltä.
Hesarin keikka-arviossakin mainittiin, ettei bändi oikein syttynyt, vaikka yleisö olikin innoissaan. Toisaalta arviossa oli sellainen kummallisuus, että siinä epäiltiin jäähallin olevan liian suuri areena Placebolle, vaikka sitten verrattiinkin Helsingin keikan meininkiä Roskilden parempaan tunnelmaan. Roskilden festareillahan on porukkaa paljon enemmän kuin mitä Helsingin jäähalliin mahtuu.
Lauantaina 2. kesäkuuta 2007 klo 0:45
Yyy :( mutta ko ne on ihania. Kävin tänäänkin katsomassa. Tosin, vois olla viisainta aloittaa kuuntelemalla niitä levyltä ja hiljaa issekseen, eikä hätäisellä lämppärikeikalla liian isossa paikassa…
Tai sitten ei vaan tässä kohdassa mene maut yhteen! :) (Vaikea hyväksyä!)
Sunnuntaina 3. kesäkuuta 2007 klo 14:51
Linkitin tämän kirjoituksen, toivottavasti et pahastu. Olit kiinnittänyt keikalla huomiota juuri niihin asioihin joita itsekin mietin (ja olit kirjoittanut niistä nasevammin kuin itse olisin osannut), siksi linkitys.
Maanantaina 4. kesäkuuta 2007 klo 8:36
Tiia, voi olla, että ne olisivat ihanampia jos tuntisi niiden biisit ja jos tila olisi jotenkin intiimi. Tuo jäähalli taisi olla vähän liian iso.
Maija, en toki pahastu. Kiitoksia tiedosta kuitenkin. :)