Maanantaina 12. helmikuuta 2007
Tanssii pilkullisin askelin
Vielä kun tulisi kevät, voisi tanssia siellä, missä kenkien kuuluu - ulkona aurinkoisella asvaltilla. Nyt sievät ballerinat hukkuisivat hankeen, joten niiden täytyy hipata vain olohuoneen raidallisella matolla.
Myös Lomo tuntuu odottavan kevättä, ensimmäinen filmirullallinen ei ole vielä edes puolivälissä! (Ne sanovat siellä sivustolla, että “Don’t think, just shoot”, mutta digikameraan tottuneena on ollut yllättävän iso kynnys uskaltaa laukoa miettimättä ja näkemättä heti, mitä jäi talteen.) Kauan kadoksissa ollut valo on sentään jo palannut, mutta ulkona on edelleen aivan liian kylmä pienille kameroille. Ja erityisesti kameranaisen liipasinsormelle.
Torstaina 15. helmikuuta 2007 klo 0:54
Mä räppäsin kaksi filmiä Saksan-reissullani ja odottelen rahakkaampia päiviä niiden kehittämiseen. Otin kuvia kuin digikameralla, miettimättä, enkä osannut kunnolla käyttää kameraa. Digikuvat näin heti ja olen niissä maailman rumin. Käsi hapuili editoria välittömästi, samalla kun yritti delete-nappulalle. Onneksi Kata esti ja vaati saada säilyttää kuvat. Tiedän, ettei niitä levitellä ja voin kieriskellä rumuudessani rauhassa…
Odotan sitä hetkeä, kun voin kävellä liikkeeseen ja saan kaksi pussillista ja kaksi cd.llistä kuvia kouraani, menen jollekin penkille istumaan, piilottelen kuvia käsissäni ja hihitän itsekseni. Kun on kulunut vähän aikaa, kun ei ole unohtanut, mutta kuvat ovat silti tuoreita.
Anna palaa sen Lomosi kanssa!
-minh-
Torstaina 15. helmikuuta 2007 klo 7:36
Juu, tuon odottamisen ja löytämisen riemun olen kokonaan unohtanut digikameran kanssa touhutessani. Minun pitää ryhdistäytyä!
Tuo omien kuvien katselu ja kuvattavana oleminen on jotenkin yllättävän hankalaa. Minä en osaa olla ollenkaan luonnollinen kameran edessä, enkä tykkää katsella omia kuviani jälkeenpäin. Joskus harvoin olen mielestäni onnistunut kuvassa, ja yleensä nekin kuvat ovat sellaisia, missä en itse ole pääkohteena, vaan jossain taustalla, enkä välttämättä edes katso kameraan.
Mutta jos joku tulee erikseen ottamaan minusta kuvaa, siitä tulee aina kauhea. Ainakin minun mielestäni.
Sunnuntaina 18. helmikuuta 2007 klo 17:04
Toiset nyt vaan ovat valokuvauksellisempia kuin toiset. Minä olen todella epävalokuvauksellinen isoine, epäsymmetrisine kasvoineni. Ryhmäkuvassa olen aina se, jolla on valtava pää ja pulleat posket. Lisäksi kamera tuntuu lihottavan 10kg, vaikka oikeasti sitä ei vaan katso itseään peilistä koskaan samalla tavalla, vaan peilille osaa ottaa oikean ilmeen ja asennon.
Minulle tuottaa fyysillistä tuskaa katsella omia kuviani ja olen hirveän vainoharhainen, vaadin huonojen(95%) tuhoamista. Turhamaista, tiedän, mutta sen voi ymmärtää vain toinen epävalokuvauksellinen ihminen.
-minh-
Sunnuntaina 18. helmikuuta 2007 klo 17:06
Juu, mutta se juttu onkin siinä, että valokuvauksellisuudella ei ole suoraan mitään tekemistä ulkonäön kanssa - rumat ja lihavatkin voivat olla kauniita valokuvissa.
Jotenkin se on kiinni siitä, miten luontevaksi tuntee itsensä kameran edessä, siksi ehkä ne salaotokset joskus onnistuvatkin. Voisikohan sitä luontevuutta jotenkin oppia? Ainakin luulen, että sitä voisi pystyä opettelemaan olemaan armollisempi itselleen, sietämään omaa naamaansa kuvissa. Kun eivät ne muut kuitenkaan tunnu näkevän niissä kuvissa samaa kuin mitä itse näkee.