Tiistaina 19. joulukuuta 2006
Simpukka ja piparkakku
Pelkään sellaisia joulumyyjäisiä, joissa myydään huovutettuja piippalakkeja ja sinappia (varsinkin edelliset herättävät minussa jonkinlaista selittämätöntä kauhua, jonka alkuperää en osaa paikallistaa). Onneksi on myös toisenlaisia.
Viime viikonloppuna oli We Got Beef -baarin joulumyyjäiset, joista löysin kaksi upeaa Minna Parikan suunnittelemaa käsilaukkua edulliseen myyjäishintaan.
Ne ovat hyvin tehtyjä ja minun näköisiäni. Kauniit asiat tuovat hyvän mielen.


Tiistaina 19. joulukuuta 2006 klo 18:30
Huovutet piippalakit, geometriset puukorvikset sekä sellaisia puisia käsintehtyjä ovikylttejä enkelikuvioilla….hui, minuakin ovat aina pelottaneet tuollaiset myyjäiset.
Tiistaina 19. joulukuuta 2006 klo 19:58
Tai käsintehtyjä ovikylttejä, joissa on hymyileviä lehmiä. Hrr.
(Hauska kuulla, että minulla on kohtalotoveri.)
Keskiviikkona 20. joulukuuta 2006 klo 11:03
Useampiakin. Olen kerran oikeasti saanut paniikkikohtauksen Vanhan joulumyyjäisissä, kun ystäväni pyysi minua sinne tuuraamaan pöydän taakse pariksi tunniksi. Joka paikassa vilisi niitä puukoruja, huovutettuja piippalakkeja, värikkäitä villapaitoja ja ovikylttejä, tsiisus! Ehkä hapen loppuminen Vanhalta edesauttoi, mutta pöytä suljettiin ja minut vietiin ensiapuun…Ei koskaan enää tuommoisiin, mutta höh, olisimpa tiennyt Biiffin myyjäisistä, niin olisit tullut..:/
-minh-
Keskiviikkona 20. joulukuuta 2006 klo 11:56
Noissa myyjäisissä on tosiaan usein sekin ongelma, että niissä on hirveästi ihmisiä ja happi loppuu. Tai sitten happea riittää, mutta joutuu kuitenkin tönityksi, niinkuin Espan markkinoilla käy.
Biiffin myyjäisissä oli aika vähän myyntitiskejä ja kohtuuvähän asiakkaita ainakin siihen kellonaikaan kun minä kävin siellä, joten se oli ihan ok.