Torstaina 28. joulukuuta 2006
Otuksia
Sitä tuntee olevansa elämän peruskysymysten äärellä, kun suunnittelee virkatulle avaruusapinalle viittaa, joka on tarkoitus toteuttaa kullanvärisestä langasta neuloen. Mallineule ja muoto on mietittävä tarkoin, jotta apina näyttää viralliselta avaruuslaivan kapteenilta eikä isoveljensä vaatteita lainanneelta satunnaiselta pikkuotukselta.
Sain joululahjaksi setin hienoja, oikeaan taiteilukäyttöön tarkoitettuja COPIC Ciao -huopakyniä ja niiden avulla olen edennyt otusten suunnittelussa hieman korkeammalle tasolle. Olen huomannut, että mielikuvitus toimii aivan eri tavalla, kun ensin piirtää ja sitten vasta lähtee lankakauppaan. Tekemäni otukset näyttävät nykyään enemmän itseltäni ja vähemmän keskimääräisiltä virkatuilta otuksilta (niistä itseni näköisistä tulee kuvia tuonne samaan paikkaan, kunhan ne valmistuvat).
Tussien ja lankojen lisäksi tarvitaan ideoita, ja niitä löytyy tietenkin kirjoista. Muoto-lehden uutuuskirjapalstalta löytyi ihastuttavia otuksia pursuileva Sam Borksonin ja Arturo Sandovalin FriendsWithYou Have Powers!, jonka kelvollisuutta ideoiden lähteeksi pääsen arvioimaan, kunhan Iso-Britannian postilaitos hoitaa hommansa.
Toinen mainio saman kustantamon julkaisema idealähde (joka on ollut minulla jo jonkun aikaa ja liittyy olennaisesti asioihin, joista kerroin aiemmin, mutten voinut kirjoittaa siitä ennen joulua, koska joulunaikaan liittyy salaisuutensa - toivottavasti ystäväni pitävät lahjastaan!) on Boris Hoppekin Boris Hoppek y Sancho Panza. Kirjassa esitellään paitsi Hoppekin maalaustöitä, myös iso satsi Wilderin bimboja sukulaisia.
Ehkä jonain päivänä minäkin saan virkattua oman heimon.
