Perjantaina 17. marraskuuta 2006

Hetkiä kansien väliin

Minulla on tapana keräillä matkoilta kaikenlaista pientä sälää, jonka avulla voin myöhemmin muistaa, missä olen ollut ja mitä siellä oli. Enimmäkseen mukaan tarttuu kaikenlaista paperista - liikkeiden käyntikortteja, valokuvia, kartanpalasia, postikortteja. Olen liimannut niitä mustaan kangaskantiseen leikekirjaan ja kirjoitellut sekaan osoitteita ja kommentteja.

Minulla on myös pari pientä mustaa Moleskinen muistikirjaa. Toisessa on puhtaan valkoiset (tai oikeastaan sellaiset luonnonvaaleat, jollaiset Moleskineissä aina on, tarkoitan puhtaalla siis viivattomia) sivut kenties joskus vielä saapuvaa piirtämisinspiraatiota varten, toisessa on viivalliset sivut ja olen kantanut sitä matkoilla mukana. Paitsi että siihen voi merkitä kaikki muistettavat, sen avulla voi myös yrittää tehdä itsensä ymmärretyksi tilanteen niin vaatiessa (ensimmäiselle sivulle kirjoitetaan aina hotellin nimi ja osoite).

Nyt Moleskinelta on ilmestynyt uutuuksia, joissa nuo kaksi erilaista kirjaa yhdistyvät. Hiplailin niitä tänään kirjakaupassa. En ole lähiaikoina menossa matkoille, mutta varsinkin parista suosikkikaupungistani tehdyt kirjaset houkuttelevat minua kovasti muistelemaan menneitä. Ja minulla taitaakin olla yhden matkan pikkupaperit vielä arkistoimatta kauniimmin, ne ovat unohtuneet matkamuistikirjani kansitaskuun.

Luulen, että tilipäiväpukki (se tyyppi, joka on sukua joulupukille, mutta tulee kylään joka kuukausi) tuo minulle lahjaksi kaupunkimuistikirjoja.

Kerro: