Sunnuntaina 20. elokuuta 2006
Paluu hämärään
Tui pohti jokin aika sitten blogissaan jo kertaalleen luettujen kirjojen lukemista uudelleen. Minä ilmoittauduin ahkeraksi uudelleenlukijaksi. Kommenteissaan Tui mainitsi olevansa kiinnostunut lukemaan siitä, mikä saa ihmiset pitämään jostain kirjasta, joten minä ajattelin pohtia aihetta hiukan. Ja varsinkin sitä, mikä saa minut pitämään kirjasta niin, että haluan lukea sen uudelleen.
Kirjakiertikseen vastatessani mainitsin lukevani useimpia suosikkejani uudelleen aina silloin tällöin. Viimeksi luin uudelleen tuolta suosikkilistaltani löytyvän Philip K. Dickin Hämärän vartijan (alkuteos A Scanner Darkly on kirjoitettu vuonna 1977, Love Kirjojen suomennos on vuodelta 1990), kolmannen kerran. Innostuin jälleen tarttumaan kirjaan pari viikkoa sitten, kun lainasin ystävälleni erään toisen Dickin teoksen. Noita kahta kirjaa yhdistävät tietyt kantavat teemat, jotka kiehtovat minua jatkuvasti.
Hämärän vartija on tulevaisuuteen sijoittuva kertomus menneisyydestä, siinä tarkastellaan 60-luvun pimeää puolta tieteistarinan keinoin. Se on eräänlainen tilinpäätös ja muotokuva ajasta, joka oli samaan aikaan huoleton ja hyvin julma. Se kertoo ihmisistä, jotka eivät ymmärtäneet, mitä tekivät, mutta saivat teoistaan kohtuuttoman rangaistuksen. Se kertoo kemiallisen kuoleman salakavaluudesta ja kahtia jakautuvasta todellisuudesta - lopulta hyvin kirjaimellisesti.
Vaikka minulla on kaikki muut Philip K. Dickin kirjasuomennokset hyllyssäni, tätä yhtä en ole onnistunut löytämään mistään - uusin painos on 90-luvun alusta, joten niitä ei juuri näy antikvariaateissa. Se on sääli, sillä kirjastosta lainattu teos pitää aina viedä liian nopeasti takaisin, ja tämä jos mikä on sellainen, johon haluan palata yhä uudelleen. Se oli sitä heti alussa, ja luinkin sen jo ensimmäisellä lainauskerralla kahdesti.
Tällaisen kirjan ensimmäinen lukukerta on kuin matka uuteen kaupunkiin - se on harhailua läpi tuntemattomien maisemien, uusien ihmisten kohtaamista, eksymistä ja ihmettelyä. Toisella kerralla maisemat ja naamat ovat tutumpia ja matka kertomuksen läpi sujuu paremmin. Kun ei koko ajan tarvitse selvitellä missä on, mihin menossa ja mitä ihmettä oikeastaan tapahtuu (tuo on hyvin olennainen kysymys tätä kirjaa lukiessa), ehtii katsella ympärilleen ja rupatella ohikulkijoiden kanssa. Kolmannella kerralla kirjan ihmiset tuntuvat jo vanhoilta ystäviltä, ja minä palaan kyläilemään heidän luokseen. Tunnen heidät jo hyvin, samaistun heidän elämiinsä, tunnen iloa ja tuskaa yhdessä heidän kanssaan. Lopussa suren sekä heidän kohtaloaan että itseäni, pakkoa erota heistä ja voimattomuutta auttaa heitä.
Kirjan maailmassa kulkiessani ihailen Philip K. Dickin tapaa kuljettaa kertomusta, joka suistuu ensin hämärään ja lopulta eksyy pimeään, ihailen tapaa jolla hän saa todellisuuden kääntymään peilikuvakseen. Ja ihailen kirjan ihmisiä, jotka aina halutessani käyvät uudelleen läpi elämiensä rankat vaiheet ja näyttävät unohtaneen, mihin ne heidät edellisellä kerralla johtivat. Ja lukiessani Hämärän vartijaa ihailen myös itseäni, omaa sitkeää haluani ottaa selvää niistä pienistä hiljaisista hetkistä, tyhjistä aukoista sanojen väleissä, jotka tekevät kirjallisesta, fiktiivisestä surusta niin konkreettista.
En tunne kulkeneeni tuota matkaa loppuun, joten luulen vielä palaavani uudelleen Orange Countyyn ja tulevaisuuden vuoteen 1994.
Sunnuntaina 20. elokuuta 2006 klo 23:42
Kiitos pohdinnastasi, tätä oli erittäin kiinnostavaa lukea. Osoitat hyvin miksi joihinkin kirjoihin voi ja kannattaa palata uudestaan.
Oman kirjoitukseni jälkeen olenkin tarttunut yhteen suuren vaikutuksen tehneeseen kirjaan osin juuri kirjoitukseni saamien kommenttien myötä. Palannen aiheeseen vielä.
Sunnuntaina 20. elokuuta 2006 klo 23:44
Mies luki myös kirjoituksesi ja sanoi kirjasta tulevan elokuvan. IMDb:stä löytyi tietoa: http://www.imdb.com/title/tt0405296/
Maanantaina 21. elokuuta 2006 klo 7:10
Juu, tiedän kyllä tuon elokuvan olemassaolon (kauhistelin sitä jo vuosi sitten). Tietysti on hölmöä kauhistella näin etukäteen ennen kuin on nähnyt elokuvan, mutten edelleenkään ole vakuuttunut siitä. Jo pelkkä traileri on niin erilainen kuin minun mielikuvani kirjasta (enkä edelleenkään ole kuullut hyvää selitystä sille piirrosjälkimäiselle efektille, joka on lisätty kuvaan jälkikäteen). Mutta katsotaan, ehkä uskallan jonain päivänä katsoa tuon elokuvan.
Tuo kirja osoittaa minusta sen, ettei elämys suinkaan ole pienempi uudella lukukerralla. Päinvastoin, tuttuus tekee siitä suuremman.
Maanantaina 21. elokuuta 2006 klo 7:21
A Scanner Darklyn traileri muuten löytyy Applen sivuilta (QuickTime-formaatissa).
Tuon eduksi on kenties tässä vaiheessa sanottava se, että Internet Movie Databasen elokuva-arvostelujen mukaan kyseessä on kerrankin Dickin kirjojen tunnelmalle uskollinen elokuva. Yleensä Dickin teoksista on saatu aikaan toimintarymistelyjä, mikä on aika käsittämätöntä, sillä ne ovat hyvin kaukana sellaisista.
Maanantaina 21. elokuuta 2006 klo 8:12
Pidän paljon Blade Runnerista, huomasin sen jälleen katsoessani sen uudestaan. En ole lukenut kirjaa, mutta elokuva on minusta hyvin syvällinen ja filosofinen. Ja se Vangeliksen musiikki!
Maanantaina 21. elokuuta 2006 klo 8:42
Blade Runner on siitä mielenkiintoinen tapaus, että se seisoo elokuvana aivan omilla jaloillaan - sen pohjana toki on Philip K. Dickin romaani (alkuperäiseltä nimeltään Do androids dream of electric sheep?, mikä kuvaa kirjan tarinaa huomattavasti paremmin kuin ilmeisesti elokuvalta idean saanut suomennettu nimi Palkkionmetsästäjä), mutta se kokoaa samoista aineksista aivan oman tarinansa.
Kirjaa ja elokuvaa ei oikeastaan voi verrata keskenään, kummatkin ovat hyviä, mutta hyvin eri tavalla.
Maanantaina 21. elokuuta 2006 klo 23:09
Kirjaa ja elokuvaa ei ylipäänsä voi verrata, niin erilaisia taidemuotoja ne ovat. Kirjan alkuperäinen nimi kertoo elokuvankin sisimmästä enemmän kuin kirjan nimisuomennos.
Muuten, onko Deckard itse sinusta replikantti?
Tiistaina 22. elokuuta 2006 klo 7:09
Minä olen opiskeluaikoinani tehnyt sekä elokuva-analyysin että analyysin jatkokurssin työt Blade Runnerista, joten olen syynännyt elokuvan aika tarkkaan (itse asiassa kohtaus kohtaukselta). Itse olen sitä mieltä, että on, mutta siitähän ei voi olla aivan varma…
Nuo suomalaiset nimet ovat valitettavan usein mitä sattuu - ja tyypillistä on, että kirjan nimi käännetään kirjaan pohjautuvan elokuvan mukaan, vaikka kirjan alkuperäinen nimi on jotain aivan muuta (toinen esimerkki voisi olla vaikka Ninth Gate -elokuvan pohjana oleva Arturo Perez-Reverten kirja El Club Dumas [nimi viittaa kirjailija Alexandre Dumasiin, jonka rooli tarinassa on jätetty elokuvassa aika taka-alalle], joka on suomennettu nimellä Yhdeksäs portti).
Muistan joskus nähneeni termin “blade runner” käännettynä muotoon “teräratas”, luojan kiitos sitä ei enää kukaan käytä.
Tiistaina 22. elokuuta 2006 klo 7:17
Deckardin replikanttiutta on muuten pohdittu aika huolellisesti Wikipediassa.
Keskiviikkona 23. elokuuta 2006 klo 21:55
Kiitos linkkivinkistä. Olemme miehen kanssa pohtineet asiaa vain katsomalla elokuvaa, pitää lukea mitä muut sanovat asiasta. Olemme nimittäin replikanttilinjalla. Jos joskus laitat nuo analyysit johonkin luettavaksi niin ilmoita. Olisi kiinnostavaa lukea ne.
Keskiviikkona 23. elokuuta 2006 klo 22:00
Elokuvan tarinan tulkkaaminen riippuu vähän siitä, kumman version mukaan mennään - alkuperäisen vai ohjaajan leikkauksen. Tarinan painotukset ovat eri versioissa hiukan erilaisia.
Itse pidän Director’s Cut:ia ainoana oikeana Blade Runnerina.
Minulla ei taida enää olla niitä analyyseja jäljellä, en ainakaan muista, missä ne ovat.
Keskiviikkona 23. elokuuta 2006 klo 22:04
Viimeksi katsoimme ohjaajan version ja nyt odottelemme ensi vuonna ilmestyvää 25-vuotisjuhla DVD:tä. jossa pitäisi olla neljä eri versiota.
Harmin paikka. Mutta ehkä joskus innostunut kirjoittamaan tänne uuden anlyysin. Meitä on jo kaksi kiinnostunutta lukijaa :)
Keskiviikkona 23. elokuuta 2006 klo 22:34
Luulen, että Wikipediasta löytyvät analyysit ovat huolellisempia. :)
Keskiviikkona 23. elokuuta 2006 klo 23:03
Niiden kanssa ei voi keskustella eikä väitellä :)
Keskiviikkona 23. elokuuta 2006 klo 23:30
Tänne voi aina tulla väittelemään. :)