Eräänä iltapäivänä

Ensin ajattelin, että Thom Yorke ei sovi kesään, hänen Radioheadin levyiltä tuttu äänensä on niin syksyisen surumielinen. Mutta kuuntelin kuitenkin hänen uuden soololevynsä The Eraserin kerran läpi - ja sitten toisen ja kolmannen, ja kymmenennen ja yhdennentoista. Levy aukeaa hitaasti, mutta paljastaa upean maailman. Siinä on jotain samaa kuin Radiohead:in maailmassa, mutta se on minimalistisempi, tyylikkäämpi, herkempi. Ei parempi tai huonompi, erilainen vain. Ja sopii kesään, heinäkuun hämärtyviin iltoihin.

*

Joskus jonkun bändin kuuleminen livenä auttaa musiikin sisään pääsemisessä. Viime vuonna minulle kävi niin Interpolin kanssa, nyt sama on tapahtumassa Toolin kanssa. Toolin levyt ovat massiivisen raskaita, uuvuttaviakin, joten niitä on lähestyttävä yhdestä kappaleesta käsin. Ja kun on aistinut yksittäiset kappaleet aiemmin avoimessa ilmassa, nähnyt bändin soittavan niitä satojen innokkaiden fanien pomppiessa ilmaan ja alas ja rytmin takoessa rintakehää, ne ovat jääneet muistiin ja tuntuvat salaa tutuilta, kun niitä lähestyy uudelleen. Ja niistä voi sitten jatkaa eteenpäin, tuntemattomammille teille.

*

Hyvin usein tuntuu siltä, että asiat sanotaan parhaiten omalla äidinkielellä. Ja on virkistävää kuulla joskus laulettavan muillakin kielillä kuin suomeksi tai englanniksi. iTunes -musiikkiohjelman verkkojakotoiminnosta on paljon iloa, työkavereiden koneilta löytyy kaikenlaisia levyjä, joita ei muuten tulisi edes huomanneeksi, saati ostaneeksi. Tällainen levy on esimerkiksi Kentin uusin, Du & jag döden. Rakkautta ja miehisiä mietteitä ruotsiksi, se kuulostaa samaan aikaan tutulta ja kiehtovan erilaiselta. Ja kaiken takana kauniita, tarttuvia melodioita.

*

Musiikkiketju kulkee joskus hieman samaan tapaan kuin kauan sitten mainitsemani kirjaketju. Ensin oli Queens of the Stone Age, sitten bändin jäsenten ja heidän ystäviensä toisenlainen projekti Desert Sessions - tarkemmin sanottuna tuon hajanaisen kokoonpanon uusin levytys, I See You Hearin’ Me / I Heart Disco (Vol. 9 & 10), jolla laulaa PJ Harvey. Taas iTunes ja työtoverien levykirjastot tulivat apuun ja ostin itselleni hänen kauneimman levynsä Is This Desire?. Kaunis, koskettava, raju, herkkä, naisellinen. Voisin kuunnella yksin kappaletta The River uudelleen ja uudelleen, mutta silloin jäisin paitsi monesta muusta, melkein yhtä kauniista.

*

Auringonpaahteisen Ruisrockin niittylavan edustalla katselimme, kuinka Morrissey otti hikisen paidan päältään, työnsi sen ensin housuihinsa ja heitti sitten yleisön sekaan. Lavan vieressä olleelta videotaululta näkyi, kuinka ihmismassat takertuivat paitaan ja repivät sen lopulta pieniksi suikaleiksi. Pari päivää aiemmin nuorempi, mutta vähintään yhtä vetovoimainen uros, Editorsin laulaja Tom Smith oli hurmannut meidät diivamaisine rokkistaran elkeineen. Olimme yhtä mieltä siitä, että rockissa kuuluukin olla ylimielisiä maneereita ja riittävästi testosteronia, varsinkin lavalla. Kyseessä kun on kuitenkin asenne, johon sitten kuuluu myös se musiikki.

Aihe: rock.
Voit kommentoida viestiä tai lähettää trackback-viestin omalta sivustoltasi.