Eräänä iltapäivänä

Maybe you’ll
Be president
But know right from wrong
Or in the flood
You’ll build an Ark

And sail us to the moon

Vanhemmiten sitä sekoaa ja alkaa esimerkiksi kuunnella Radioheadia, vaikka nuorempana niin vannoi, ettei koskaan halua sellaista uikutusta omiin kuulokkeisiinsa. Nyt istun iltaisin puuhanurkkauksessani, maalaan Ikeasta ostettuja pieniä taulunkehyksiä ja vanerilaatikoita akryylivärein, tummin ja vaalein punaisen sävyin, antaen Thom Yorken ulvoa korvaani - ja nauttien siitä.

Ilmeisesti tarvitsen annoksen melankoliaa iloisten värien, hassujen pikkuesineiden ja touhuamisvimmani vastapainoksi. Olen muutamassa päivässä täyttänyt puuhanurkkani tavararöykkiöillä - taulunkehyksillä, muovikukilla, maali-, liima- ja lakkaputeleilla, kankailla, kynillä, saksilla, pensseleillä, puurimoilla, hammastikuilla, vaahtomuovinpaloilla (meikkisienet ovat muuten kummia kapistuksia: käytän niitä usein maalaamiseen ja kenkien puhdistamiseen, mutten ikinä meikkaamiseen) ja värillisillä hiekkapusseilla. Vielä tarvitsen ainakin mosaiikkilaattoja, miniatyyrimallinuken ja jotain sellaista, millä voi ripustaa leikkitauluja leikkiseinille. Ja paljon sellaista, mitä en vielä tiedä tarvitsevani.

Näillä tarvikkeilla voin purjehtia kuuhun. Siitä tässä projektissa oikeastaan on kysymys - jossakin tuolla on minun oma kuuni, ja nämä pikku tarvikkeet, ja se jokin, mitä käteni niistä tekevät on arkki, jolla matkustan. Minun kuuhuni ei kuljeta lentäen niinkuin yleensä, vaan hitaampaa tietä, vesireittiä. Eikä mitä tahansa vettä, vaan sitä suolaista, joka on minun elementtini. Minulla ei ole kiire, minulla on kaikki se aika mitä tarvitsen. On helpottavaa ajatella, ettei koskaan ole valmis - en minä, eivätkä nämä minun työni. Ne ovat ikuista matkaa tuntemattomaan, niinkuin minäkin.

Kun otan luurit pois korvilta, Radioheadin Sail to the Moon soi päässäni edelleen. Mietin, voisinko ottaa sen mukaan listalle, jota suunnittelen Marian tarjoaman esimerkin mukaisesti. Olen tehnyt tuollaisia kappalelistoja aiemminkin (kuten lukuisia muitakin listoja, minä listahullu), mutta parhaan musiikin miettiminen on aina jotenkin erityisen vaikeaa. On niin paljon mukaan otettavaa, ja aina on jokin tunne tai tilanne, joka vaikuttaa valintoihin. Syntyy aina hetken lista. Mutta jos vain otan ja teen, miettimättä sen syvemmin, tällä hetkellä listani näyttää tältä:

Radiohead: Sail to the Moon
Tämä on uusin ihastukseni. Tässä on jotain kaunista ja syvää, jota en vielä osaa eritellä tarkemmin.

Interpol: Leif Erikson
“She says brief things, her love’s a pony / My love’s subliminal.” En vieläkään käsitä, mikä minua noissa säkeissä kiehtoo.

Mew: She Came Home for Christmas
Mew:in laulusolisti on sanonut, että kappaleiden sanoitukset kertovat hänen unistaan. Hän näkee varmasti erikoisia unia: “It’s not me, it can’t be / It’s not you. I can’t do what I do if it’s you / This is not happening”.

David Bowie: China Girl
Bowie on ikisuosikkini ja tämä hänen kappaleistaan miehekkäin.

The Cure: Charlotte Sometimes
Tässä kappaleessa Robert Smith kuulostaa jotenkin erityisen surulliselta. Se tekee kappaleesta kauniin.

Depeche Mode: In Your Room
Depeche Mode on nuoruudenrakkauteni. Tämä kappale on viimeiseltä levyltä, jonka DM teki ennen hajoamistaan ja uutta alkuaan. Minun yhteinen tieni bändin kanssa katkesi siihen, ja tämä kappale jäi historiaan sen merkiksi.

Tom Waits: Innocent When You Dream
Tämä kappale tuo aina mieleeni elokuvan Smoke, jonka lopussa se soi. Kaunis valssi, joka on soitettu ihastuttavan epävireisellä urkuharmonilla.

Queens of the Stone Age: Go With the Flow
Yritän pitää tämän kappaleen nimeä jonkinlaisena elämänohjeena. Itse kappale on lennokkainta rokkia aikoihin.

Pet Shop Boys: Left to My Own Devices
Tässä kappaleessa on paitsi reipas meininki, myös taattuun PSP-tyyliin hupaisat sanat: “I could leave you, say goodbye / Or I could love you, if I try / And I could / And left to my own devices, I probably would.” Ota tuosta sitten selvä.

U2: Love is Blindness
U2 on vanha suosikkini ja tämä, heidän parhaan levynsä Achtung Baby:n päätöskappale on yksi upeimmista - yhtä aikaa surullinen ja voimakas.

Low: Silver Rider
Tästä olen kirjoittanut joskus. Upea tunnelma.

Placebo: Without You I’m Nothing
Tämä on eräs näkemys elämän syvimmistä totuuksista, ja varsin riipaiseva sellainen.

The Smiths: Well I Wonder
Jostain syystä olen tällä kertaa kerännyt listaani useita surumielisiä kappaleita, tämäkin on sellainen. En tiedä miksi, en ole itse lainkaan surullinen. Mutta ehkä kyse on tosiaan vastapainosta. Ja tämäkin kappale on kaunis.

Listaltani näköjään löytyy iso osa niistä matalista miestäänistä, joista kirjoitin aiemmin. Niin ne risteilevät, kuten elokuva- ja kirjalistatkin.

Aihe: rock, itsetehtyä.
Voit kommentoida viestiä tai lähettää trackback-viestin omalta sivustoltasi.