Perjantaina 20. tammikuuta 2006
Outolintu
Tuu-tikki hieroi kuonoaan ja mietti. - Katsos, on niin paljon väkeä, joka ei sovi kesään, kevääseen ja syksyyn, hän sanoi. Kaikki hieman arat ja kummalliset. Muutamat yöeläimet ja oliot, joita ei huolita mihinkään ja joihin kukaan ei usko. Ne pysyvät piilossa koko vuoden. Ja sitten kun on rauhallista ja valkeaa ja yöt tulevat pitkiksi ja kaikki ovat nukahtaneet talviuneen - silloin ne tulevat esille.
(Tove Jansson: Taikatalvi)
Strangelove haastoi minut paljastamaan omituisuuteni. Yritin ensin miettiä arkisia outouksiani, mutta mieleeni ei tullut yhtäkään. Sitten hiljennyin hetkeksi, istuin ja kuuntelin tarkkaavaisesti ja lopulta se marssi esiin - se arka ja kummallinen, joka tulee esiin vain talvella. Se rakastaa talvea, juuri tällaista kirpeää kylmyyttä, puhtaanvalkoista lumituiskua ja höyryävää, jäätöntä merta.
Tällaisina päivinä se tuntee pakottavaa tarvetta tälläytyä untuvatakkiin, karvaisiin Chewbacca-kuukenkiin ja paksuun, mustaan, alpakkavillaiseen kaulaliinaan ja vaeltaa merenrantaan. Siellä se jäädyttää käpälänsä kylmää metallia vasten touhutessaan kameran kanssa, vain saadakseen talteen nuo oudot talviset näyt, jotka katoavat pian, kun Jäärouva meren kiiltävällä, läpikuultavalla jääkannella.
Illalla se vaeltaa kaupungin kaduilla haltioituneena siitä liikenteen kaiut vaimentavasta pehmeästä hiljaisuudesta, jonka ympäriinsä pöllyävä pehmeä lumi on tuonut mukanaan. Se palelluttaa kuononsa tähyillessään ylös kohti kylmää valoa hohtavia katulamppuja, joiden ympärille muodostuvan taikakehän voi nähdä vain kameran linssin läpi.
Niin, minä rakastan Oikeaa Talvea. Mitä kylmempi, sen parempi. (Luulen, että tämä on outoa ainakin SusuPetalin mielestä.)
(Kaikki, joita luen, lienevät jo paljastaneet omituisuutensa, joten jätän haastamiset tällä kertaa väliin.)
Lauantaina 21. tammikuuta 2006 klo 2:09
Oi, Taikatalvi on ihana kirja. Surumielinen ja talvesta huolimatta lämmin. Omina suosikkikohtinani ovat pysyneet se, kun Hemuli laskettelee laaksoon ja kysyy, onko siellä slalomia. Joku käy kysymässä asiaa, ja tulee takaisin kertoen että “ei, mutta yksi pieni Salomo kyllä olisi.” Tai sitten se, kun Hemuli lähtee pitkälle retkelleen ja se pieni koira seuraa perässä, ja Hemuli lupaa sille termoksesta lämmintä maitoa.
Olen unohtanut sen koiran nimen, pitääkin lukea koko opus uusiksi. Aww.
Lauantaina 21. tammikuuta 2006 klo 10:59
Surku-koira! Mahtava hahmo, haaveilee susista ja kaipaa ystävää.
Omasta suosikkikohdastani kirjoittanut aiemminkin - siitä, kun muumipeikko löytää kylpytakkinsa taskusta kesällä sinne unohtuneen kiven. Ja jo lapsena pidin siitä kuvasta, jossa Tuu-tikki istuu jään alla onkimassa.
Maanantaina 23. tammikuuta 2006 klo 22:30
Taikatalven pystyn lukemaan ja siitä nauttimaan; talvi kansien sisällä on paljon mukavampi kuin talvi ikkunoiden takana :)
Tiistaina 24. tammikuuta 2006 klo 7:37
Ikkunoiden alla olevaa talvea on niin monenlaista… minä pidän juuri sellaisista keleistä kuin viime viikonloppuna oli eli siitä Oikeasta Talvesta, mutta valitettavasti täkäläinen talvi on enimmäkseen kaikkea muuta.
Mutta en mieti sellaisia vielä, nautiskelen niin kauan kuin on kaunista, valkoista lunta maassa. :)