Eräänä iltapäivänä

Kuvan kissa ei ole kirjallinen, vaan Mikki. Mutta viisautta löytyy Mikiltäkin: mikä olisikaan parempi tapa viettää syksyinen, aurinkoinen iltapäivä kuin auringonpaisteessa loikoilu?

Tällä kertaa tarjoilen lukuvinkkejä kissojen ystäville listaamalla joukon kirjallisen maailman kolmiokorvaisia sankareita. Joskus ne ovat pääosassa, useimmiten eivät, mutta kaikki mainitsemani otukset kantavat mukanaan syvää kissamaista viisautta, kaikissa sen muodoissa. Ne ovat suloisia, kilttejä, salaperäisiä, kauniita, notkeita, touhukkaita, villejä, omapäisiä tai väkivaltaisia, aivan kuin elävät esikuvansakin.

Irvikissa (Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa)

- Hyvä on, sanoi kissa, ja tällä kertaa se hävisi hyvin hitaasti, aloittaen hännänpäästä ja lopettaen irvistykseen, joka näkyi vielä vähän aikaa sen jälkeen kun kissan muu olemus oli jo kokonaan kadonnut.

Irvikissa on ilmeinen valinta, mutta sen paikka on listalla pysyvästi - se on kirjallisista kateista mystisin. Sen nimestä pitää antaa pisteet suomentajalle - suomenkielinen nimi on huomattavasti hauskempi ja osuvampi kuin alkuperäinen Cheshire cat.

Tikru (A.A. Milne: Nalle Puh rakentaa talon)
Tikru on toinen klassikkovalinta, mutta Irvikissan tapaan välttämätön sellainen. Tikrut nimittäin osaavat mitä vain - pomppia, kiivetä puuhun, uida, jopa lentää. Mutta niitä ei välttämättä aina huvita. Tikrujen suru on aina tilapäistä eivätkä ne koskaan eksy. Tikrut ovat ainutlaatuisia ja meillä ihmisillä on niiltä paljon opittavaa.

Gogol D’Algol (Enki Bilal: Nikopol-trilogy)

No, fascism isn’t dead!!! There is only one way out against the red Nikopol vermin: terrorism!!!

Gogol D’Algol (suomenkieliseltä nimeltään Algolin Gogol) on melkoinen persoonallisuus, välillä mustaksi naamioituva vihreä-valkoraitainen fasisti-, terroristi- ja telepaattikissa. Sen sähäkän kuoren alla on kuitenkin ikuinen, mystinen ystävä.

Minicat (Enki Bilal: Hirviön uni)
Minicat on kymmenentuhatta käteen pistävää neulaa taskun pohjalla. Se asuu tuhkakupissa ja näyttää siltä, kuin aikoisi juuri kehrätä. Se on pieni ja siro, nopealiikkeinen ja musta. Se on uskollinen ystävä, josta saattaa olla arvaamatonta hyötyä vaaratilanteissa.

Viiru (Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen -kirjat)
Vihreähousuisen, raidallisen ja touhukkaan Viirun (alkuperäiseltä nimeltään lapsuuden nukkumapaikkanaan toimineen laatikon mukaan Findus) ja hänen vanhan ja rauhallisen isäntänsä Pesosen (Pettson) seikkailuista kertovat kirjat saattavat näyttää lapsille suunnatuilta, mutta ulkokuoren ei pidä antaa hämätä. Lämminhenkisten ja iloisten tarinoiden lisäksi niistä löytyy upeita kuvia - suosittelen erityisesti Viiru puijaa Pesosta -kirjan syksyisiä maisemia.

Fransis, Kolli, Ziu (Hopia & Laakko: Kirjaston kissat)

“Sillä Turku on meidän Pariisi.”

Ranskalainen Fransis ja maatiaiskissa Kolli opettavat orpoa pikku Ziuta kissamaailman tavoille, lukevat kirjoja ja puhuvat filosofisia tutuissa maisemissa, Turun kaupunginkirjaston ullakolla ja Aurajoen rannoilla - meidän Pariisissa.

Mooch (Patrick McDonnell: Mutts)
Elämä on aurinkoinen ikkunalauta, pieni vaaleanpunainen sukka, Millie ja Whats-his-name kotiväkenä, pieni shnacky shnack välipalaksi, öinen serenadi Shnellylle, hetkellinen “Crazy kitty attack mode” ja Earl parhaana kaverina. Mooch tekee kissanelämästä taidetta.

Musta kissa (Neil Gaiman: Coraline varjojen talossa)

Coralinen mielestä kissassa oli jotakin ärsyttävän itsekeskeistä. Aivan kuin se olisi omasta mielestään koko maailman ja kaikkien muidenkin paikkojen ainoa olento, jolla oli yhtään mitään merkitystä.

Mustan kissan mielestä ihmiset tarvitsevat nimen, koska eivät tiedä, keitä ovat. Kissat tietävät, keitä ovat, joten ne eivät nimeä tarvitse. Musta kissa toteaa myös, että kissojen tapa leikkiä saaliillaan on joidenkin mielestä armeliaisuutta, se nimittäin tarjoaa saaliille edes jonkinlaisen mahdollisuuden päästä pakoon. Mustan kissan arvoitukselliset mietteet tuovat odottamatonta järkeä muuten niin unenomaiseen maailmaan.

Ruski (William S. Burrouhgs: Kissa sisälläni)

Notkea, purppuranharmaa hahmo hyppäsi alas takakuistilta. Se oli noin puolivuotias, siniharmaa kissa, jolla oli vihreät silmät… Ruski.

Salaperäinen ja etäinen Ruski oli Burroughsin uskottu, psyykkinen seuralainen - yksi monista, mutta myös yksi merkittävimmistä. Kissa sisälläni kertoo heistä kaikista.

Tiikeri (Tove Jansson: Muumilaakso muuttuu viidakoksi / Muumi 2)
Ensin eläintarhasta karanneet tiikerit haistoivat muumiveren tuoksun saapuessaan viidakoksi muuttuneeseen Muumilaaksoon, mutta arvaamattomien käänteiden jälkeen tilanne muuttui aivan toisenlaiseksi. Muumilaakson tiikerit ovat varsin suloisia ja ilahduin suuresti huomattuani, että niistä on tehty pehmoleluja. Nyt yksi sellainen asuu yöpöydälläni.

Aihe: kirjat.
Voit kommentoida viestiä tai lähettää trackback-viestin omalta sivustoltasi.