Eräänä iltapäivänä

Muumipeikko kääntyi ikkunaan päin ja laski. Hänen päästyään kahdeksaan Tuu-tikki sulki komeron oven ja ojensi hänelle sinisen kylpyviitan.

- Kuinka sinä muistit, että minun oli sininen, sanoi Muumipeikko iloisena. Hän pisti heti käpälänsä taskuihin, mutta ei löytänyt aurinkolaseja.

Sen sijaan siellä oli hiukan hiekkaa ja aivan pyöreä kivi.

Hän puristi kiven käpäläänsä. Sen pyöreydessä piili koko kesän turvallisuus, ja hänestä melkein tuntui, että se oli vieläkin lämmin kesän auringonpaisteesta.

Muumipeikko, Tuu-Tikki ja Taikatalven lumen ja jään ympäröimä uimahuone muistuivat mieleeni, kun katselin erästä lomalta ottamaani valokuvaa, yhtä suosikeistani:

Mikä voisikaan muistuttaa konkreettisemmin onnellisista hetkistä kaukana kotoa kuin itse poimittu pieni, meren sileäksi hioma, suolantuoksuinen kivi? Kun puristaa kiven käpäläänsä, pystyy palaamaan mielessään paikkaan, missä sen poimi ja tuon paikan kautta muistaa taas paljon muuta.

Kaappieni perukoilta ja kirjahyllystäni löytyy lasipurkkeja, joissa on hiekkaa, kiviä, simpukoita ja veden sameaksi hiomia lasinpaloja. Yksi purkki on Kreikasta, toinen Tanskasta ja kolmas Suomen saaristosta. Hyllystäni löytyy myös isoja, jokiveden mustaksi värjäämiä kiviä Lapista. Ja kaksi purkkia Barcelonasta, yksi kummaltakin reissulta. Barcelonan purkkien erikoisuuksiin kuuluvat tummat, hauraat ja huokoiset laavakivet sekä punasaviset posliininsirpaleet, jotka omalla tavallaan muistuttavat paikallisesta käsityöläiskulttuurista, taidokkaista posliinimosaiikeista.

Kivien poimiminen vesirajan märältä ja sileältä hiekalta on sarja ainutkertaisia hetkiä: meri tarjoaa valikoiman kiviä, joista on nopeasti löydettävä kauneimmat, sillä vain muutaman sekunnin kuluttua on tulossa seuraava aalto, joka pyyhkii vanhan valikoiman mennessään ja tuo mukanaan taas uutta, seuraavaksi hetkeksi. Ja koko ajan pitää varoa tossujen kastumista.

Kivien ja simpukoiden lisäksi meri on aikojen kuluessa tuonut eteeni kaikenlaista muutakin rikkinäisistä merimerkeistä ruotsinlaivoilta karanneisiin pallomeren palloihin ja muovisista haahkan muotoisista houkutuslinnuista tuulen ja suolaveden hopeisiksi patinoimiin puunpaloihin. Kerran ollessani uimassa Skagenin rannalla Tanskassa jalkaani takertui tyhjä HK:n Sinisen lenkin muovikääre.

Tapa, jolla meri siirtelee tavaroita paikasta toiseen viehättää minua. Ajelehdittuaan aikansa ne tupsahtavat sattumalta jonnekin, ja sieltä ehkä joku noukkii ne taskuunsa ja vie taas muualle. Ja ennen kaikkea minua viehättää se, että ottaessani käteeni purkkiin säilömäni kiven tai simpukan voin melkein tuntea Välimeren aaltojen nostattaman suolaisen sumun varisevan iholleni…

Aihe: kuvat, kauniit asiat.
Voit kommentoida viestiä tai lähettää trackback-viestin omalta sivustoltasi.