Arkisto: toukokuu 2005

Torstaina 19. toukokuuta 2005

Vielä kerran.

Eräs ihminen sanoi minulle kerran, että vaikka hän on lukenut varsin paljon, vielä kertaakaan hän ei ole törmännyt kirjaan, jonka haluaisi lukea toisen kerran. Hänen kommenttinsa tuntui minun korvissani aika kummalliselta, sillä oma tapani lukea on täysin toisenlainen.
Kun ostan kirjan (ja ostan niitä aika usein), teen sen aina sillä ajatuksella, että kirja on sitten […]

Maanantaina 16. toukokuuta 2005

Lankeamisia.

Kaikesta kirkollisuudestaan huolimatta tuo pappi oli komea, hyvin pukeutunut, terveen näköinen, tosi tyylikäs, vähän niinkuin Richard Chamberlain Okalinnuissa, mutta miehekkäämpi.
Tunnustan: olen langennut romaanihenkilöön. Intohimoni hämärä kohde on Lorenzo Quart, Vatikaanin salainen agentti ja katolinen pappi, Arturo Pérez-Reverten kirjan Rummunkalvo päähenkilö. Jo heti tarinan alussa Quart toi mieleeni toisen samankaltaisen henkilöhahmon, Okalinnut -tv-sarjan ah niin komean […]

Torstaina 12. toukokuuta 2005

Jim.

Jokin aika sitten vanhempieni luona käydessäni pengoin sängyn alle jemmattuun laatikkoon unohtuneita vanhoja papereitani - lehtileikkeitä, piirroksia, kirjoituksia, julisteita, valokuvia, kaikenlaista - ja löysin niiden seasta lukioaikaisen Tempo-kalenterini. Sen kannet oli verhoiltu vaaleanharmaalla puuvillakankaalla, olin piirtänyt takakanteen mustalla tussilla rauhankyyhkyn. Sisäkansiin olin liimannut kaikenlaista lehdistä leikattua silppua, jonka seasta erottuivat kahdet kasvot. Vanhemmat niistä kuuluivat […]

Perjantaina 6. toukokuuta 2005

Kivitasku.

Muumipeikko kääntyi ikkunaan päin ja laski. Hänen päästyään kahdeksaan Tuu-tikki sulki komeron oven ja ojensi hänelle sinisen kylpyviitan.
- Kuinka sinä muistit, että minun oli sininen, sanoi Muumipeikko iloisena. Hän pisti heti käpälänsä taskuihin, mutta ei löytänyt aurinkolaseja.
Sen sijaan siellä oli hiukan hiekkaa ja aivan pyöreä kivi.
Hän puristi kiven käpäläänsä. Sen pyöreydessä piili koko kesän […]

Tiistaina 3. toukokuuta 2005

Barcelona, rakastettuni.

Tämä kaupunki on noita, vai mitä, Daniel? Se menee ihon sisään ja varastaa sielun ilman että sitä huomaa.
Minunkin ihoni sisään on menty ja sieluni viety, enkä huomannut sitä ennen kuin oli liian myöhäistä. En kuitenkaan osannut pukea kohtaloani sanoiksi ennen kuin luin edellä lainaamani lausahduksen Carlos Ruiz Zafónin kirjasta Tuulen varjo. Viime viikolla tarjosin sieluani […]