Keskiviikkona 13. huhtikuuta 2005
Alku.
Kaksinkertainen lainaus: omani on Paul Austerin kirjasta Yksinäisyyden äärellä, Auster puolestaan on lainannut Blaise Pascalia merkitessään asioita Muistinsa kirjaan:
“Sattuma antaa ajatukset ja sattuma ottaa ne. Millään taidolla niitä ei pidetä eikä hankita. Ajatus karkasi, halusin kirjoittaa sen, kirjoitankin että se karkasi.” (Pascal)
Ensimmäinen kirjoitus on aina vaikein, varsinkin kun on aloittelemassa blogia. Sitä haluaisi kertoa, millä missiolla täällä on puuhailemassa, mutta ajatukset eivät halua muovautua sanoiksi. Ja niin päätyy kirjoittamaan siitä, että haluaisi kirjoittaa.
Haluan siis kirjoittaa kirjoista. Ja kirjallisuudesta, ja kaikenlaisesta siihen liittyvästä - kirjakaupoista, kirjojen ostamisesta, kirjoihin pohjautuvista elokuvista, hienoista kirjankansista, siitä miten maailma muuttuu kirjojen kautta katsottuna. Ensin vain listasin lukemiani kirjoja kotisivulleni, sitten aloin listan lisäksi pitää lukupäiväkirjaa ja lopulta päätin siirtää lukupäiväkirjani verkkoon.
Eli tässä se nyt on. Kunhan alkujännitys helpottaa, addikti alkaa tunnustaa.
